Miksi WWF:llä on verkkokauppa, vaikka järjestön tavoitteena on vähentää kulutusta?

Maapallomme luonto ei kestä, jos jatkamme kuluttamista nykyiseen tapaan. Esimerkiksi uuden puuvillasta tehdyn t-paidan valmistamiseen kuluu vähintään 2 700 litraa vettä. WWF:n asiakkuuspäällikkö Aino Sirkesalo kertoo, miksi WWF:llä on siitä huolimatta verkkokauppa.

”WWF:n tavoitteena on vähentää ihmiskunnan ylikulutusta – miksi sitten myymme pandatuotteita verkkokaupassamme? WWF-verkkokaupan tarkoituksena on palvella tukijoitamme ja meille on tärkeää, että työtämme voi tukea monella tapaa. Pidämme tarkoituksella verkkokaupan valikoiman melko suppeana, koska sen ensisijainen tarkoitus ei ole lisätä kulutusta, vaan antaa ihmisille mahdollisuus tukea työtämme. Kannustammekin jokaista harkitsemaan oman kulutuksensa määrää ja hankkimaan vain sellaisia tuotteita, joita oikeasti tarvitsee.

Valitsemme tuotteet huolella ja varmistamme, että ne ovat keskivertoa ympäristöystävällisempiä. Esimerkiksi Villawoolin valmistamien pipojen villa on Bluesign-sertifioitua. Sertifikaatin kriteerit kiinnittävät huomiota muun muassa kemikaaleihin, veden käyttöön ja tuotannon päästöihin. Paperituotteissamme, kuten muistivihossa ja luontokalenterissa, käytetään aina FSC-sertifioitua paperia, mikä kertoo, että puu on kaadettu kestävämmin hoidetusta metsästä. Pehmolelujemme täytteet taas on tehty kierrätetystä polyesterista.

Suurin osa käyttämistämme tekstiileistä, kuten aikuisten ja lasten t-paidat sekä hupparit ja colleget, tulevat suomalaiselta yritykseltä Pure Wastelta, jonka tuotteet on valmistettu 100 prosenttisesti kierrätysmateriaaleista. Tuotteiden raaka-aine kerätään kahdesta pääasiallisesta lähteestä: vaateteollisuudesta ylijäävistä leikkauskappaleista sekä kehräys- ja kutomotehtaiden lankajätteestä. Kun tuotteet valmistetaan kierrätetystä materiaalista, säästetään muun muassa puuvillan kasvatukseen tarvittava vesimäärä.

Ympäristövaikutusten lisäksi kiinnitämme huomiota siihen, missä WWF-verkkokaupan tuotteet on valmistettu ja miten valmistaja huolehtii sosiaalisesta vastuusta sekä työntekijöiden eduista.”

Hanki joulun kestävimmät lahjat

Tilaa lahjat viimeistään 18.12., jotta paketit ehtivät jouluaatoksi perille. Yli 50 euron tilauksissa on ilmainen toimitus.

Tutustu verkkokaupan valikoimaan

Hanki joulun kestävimmät lahjat

Tilaa lahjat viimeistään 18.12., jotta paketit ehtivät jouluaatoksi perille. Yli 50 euron tilauksissa on ilmainen toimitus.