Kolmen tähden Michelin-ravintolassa kokannut suomalainen: ”Ympäristöystävällisyys kasvaa ruoka-alalla”

Kokki ja yrittäjä Jaakko Impiölle kaikki ruokaan liittyvä on kiinnostavaa, myös ruuan ympäristöystävällisyys. Hän haluaa olla mukana muutoksessa, jossa ravintoloitsijoiden ympäristövastuu kehittyy entisestään, ja se lähtee jo alan opinnoista.

Vielä alkuvuodesta 2020 Jaakko Impiö, 23, työskenteli maailman parhaaksi valitussa, kolmen Michelin-tähden Mirazur-ravintolassa Ranskan Rivieralla. Työpäivät huippuravintolassa olivat usein 16-tuntisia ja rankkoja, mutta Impiö pitää työkokemusta arvokkaana. Erityisen tärkeänä hän pitää oppia siitä, miten vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys otettiin huomioon Mirazurissa.

”He olivat hyvin ympäristötietoisia. Muovit olivat kompostoituvia, kasvikset tulivat omasta puutarhasta ja kala oli vastuullisesti pyydettyä”, hän luettelee.

Oli kyse sitten kouluruokailusta, työpaikan lounasruokalasta tai maailmankuulusta ravintolasta, ruokalistojen laatijoilla on valtaa vaikuttaa. Esimerkiksi maksuton kouluruoka tarjotaan Suomessa joka arkipäivä noin 900 000 koululaiselle ja opiskelijalle. Ei ole yhdentekevää, mitä lähes miljoona ihmistä syö, sillä ruuantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Myös sen vaikutukset luonnon monimuotoisuuden katoon ovat merkittäviä.

”On erityisen tärkeää, että ravintoloitsijat tekevät ympäristötietoisia valintoja menujensa suunnittelussa, jotta asiaan vähemmän perehtyneen on helppo tehdä hyvä valinta”, Impiö toteaa.

Impiö muistelee, että hänen opintoihinsa kuului yksi ainoa kurssi kestävästä kehityksestä, joka sekin tuntui pintaraapaisulta aiheeseen. Hän toivoisi alan opintoihin lisää ympäristöasiaa.

”Pitäisi myös käydä ravintoloissa katsomassa, miten ympäristöystävällisyys huomioidaan. Ravintoloitsijoiden esimerkki voisi inspiroida alan opiskelijoita pyrkimään samaan.”

Nykyisin Impiö on ruoka-alan yrittäjä, joka ylläpitää Tastery-reseptipalvelua. Hän haluaa nykyisessä työssään näyttää positiivista esimerkkiä siitä, miten ympäristöystävällinen ruoka on hyväksi sekä maapallolle että ihmisille. Tulevaisuudessa siintää kenties myös oman ravintolan pyörittäminen − ympäristöystävällisesti tietenkin.

Tutustu resepteihin

Muhkeita makuja ympäristöystävällisistä raaka-aineista.

Katso maukkaat ohjeet

Tutustu resepteihin

Muhkeita makuja ympäristöystävällisistä raaka-aineista.