Vaelluskaloja auttava suojeluasiantuntija: ”Talkoopäivä on odotettu palkinto”

”Minulle valkeni varhaisessa vaiheessa, että esimerkiksi Saimaalla mökkivesilläni kalastettavat lohet ja taimenet on tuotettu viljelylaitoksilla. Ymmärsin, että luonnonvaraisten kalojen kutujoet on padottu tai lisääntymisalueet hävinneet. Myös kotini lähellä virtaavan Kymijoen lohi oli ajettu sukupuuttoon. Muutkin tuttuni ovat nähneet, miten vesistöjen ja kalakantojen rakenne on muuttunut ja heikentynyt heidän elinaikanaan.

Edesmennyt mummini sanoi, että minun tulisi hakeutua kala-alalle, koska näki kiinnostukseni luontoa kohtaan. Olenkin opiskellut luonnonvara-alan tutkinnon ammattikorkeakoulussa. Alan työtehtävissä tulee nyt täyteen 20 vuotta, joista viimeiset kymmenen olen ollut aktiivisesti mukana virtavesityössä. Olen suunnitellut patojen poistoja ja virtavesien kunnostuksia ja järjestänyt valtavan määrän talkoita paikallisten ihmisten ja eri yhteisöjen kanssa.

Työssäni on toimistotyötä, mutta sopivassa suhteessa myös liikuntaa. Kenttäkaudella on paljon työkalujen ja varusteiden pakkaamista ja purkamista, ajamista kohteille, niillä työskentelyä sekä ajamista illaksi takaisin toimistolle. Lisäksi on varusteiden kuivattelua ja huoltoa. Hyvän fyysisen kunnon ylläpitämisen lisäksi myös henkisestä jaksamisesta on muistettava huolehtia.

Saan kunnostettavista virtavesikohteista usein tietoa paikallisilta vesistökartoittajilta, ja viranomaiset auttavat kohteiden arvon määrittelyssä. Paras tilanne on, kun joku ilmoittaa omistamallaan alueella sijaitsevan vaelluskalojen nousuesteen poistettavaksi.

Jokainen poistettava pato ja kunnostettava joki tai puro on kohteena erilainen ja ainutlaatuinen. Ihmisten – maanomistajien, voimayhtiöiden edustajien ja paikallisten aktiivien – kanssa on tultava hyvin toimeen.  Asiat voivat joskus riidellä, mutten halua missään nimessä ihmisten riitelevän. On ongelmia, mutta niihin on myös löydettävissä ratkaisuja. Asioita tulee lähestyä nöyränä mutta asiantuntevasti. On myös osattava asettua neuvottelukumppaneiden saappaisiin.

Työkohteiden valmistelun ja taustatöiden tekemisen palkintona on se vihdoin koittava talkoopäivä. Tähtihetkenä pidän myös sitä, kun kuulen eri puolilla Suomea tapaamieni ihmisten tarinoita tai saan heistä samanhenkisiä ystäviä, jotka pitävät edelleen yhteyttä. Erityisesti lämmittää, kun vuosienkin jälkeen saan eri työkohteista viestejä ja kuvia.

Herkistyn pienistä jutuista: siitä, miten kunnostetuissa kohteissa on havaittu kutevia kaloja tai poikasia tai kun paikalliset ihmiset alkavat itse vaalimaan omaa virtavettään, kun he ovat ymmärtäneet, kuinka arvokas paikka heillä on.”