WWF:n luontolive – Pihalinturuokinta

Lintujen talviruokintapaikalla seurattiin lähietäisyydeltä pihapiirissä viihtyviä lajeja Savonlinnassa. Jos haluat lisää tietoa WWF:n Luontoliven kameroista, tilaa uutiskirjeemme.

Livekamera oli sekametsässä omakotitalon pihan perällä. Pihalinturuokinnalla päästiin näkemään sekä kaikille tuttuja lintulautavieraita että harvinaisempia lajeja. Lintulaudalla oli kova vilske, kun siellä vieraili muun muassa mustarastaita, tali- ja sinitiaisia ja närhiä, mutta myös harvinaisempia pyrstö- ja hömötiaisia on nähty vierailemassa kamerassa.

”Kokeilin tyttäreni toiveesta lintulautakameraa, joka kuvaa lintuja aivan lähietäisyydeltä. Idea toimikin todella hyvin. Lintuja pääsee katsomaan aivan lähietäisyydeltä”, kertoo kameran toteutuksesta ja ylläpidosta vastaava Janne Neuvonen.

Auta lahjoituksella

Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on meidän suomalaisten asia. Sinun tuellasi suojelemme metsiemme lajeja ja niiden pirstaloituvia elinympäristöjä.

Yhteistyössä

WWF:n Luontoliven toteuttaminen ei olisi mahdollista ilman loistavia yhteistyökumppaneita. Kiitos kameran toteutuksesta vastaavan Live Eye Oy:n Janne Neuvoselle ja lintujen ruokintaan osallistuville kotijoukoille.