Ympäristökansalaisten esiinmarssi

Vuonna 1992 seurasin Rion ympäristökokousta ja tunsin tuskaa siitä, millaisen maailman sukupolveni oli lapsilleen jättämässä. Uutisointi kokouksesta vaikutti minuun syvästi ja ymmärsin, että halusin auttaa luontoa ammatikseni.

Liki kolmekymmentä vuotta myöhemmin teen työtä luonnon hyväksi. Tänä aikana paljon on muuttunut – niin hyvässä kuin pahassa.

Vuonna 2021 ilmasto on lämpenemässä vaarallisesti ja sukupuutto uhkaa yli miljoonaa lajia. Niin ilmastonmuutos kuin luontokato ovat edenneet kriiseiksi, joiden seurauksista kärsivät niin syyttömät kuin me syypäätkin.

Onneksi ilmassa on myös toinen muutos ja sen myötä toivoa. Jos meitä ympäristön äänitorvia vielä 1990-luvulla pidettiin yksittäisinä viherpiipertäjinä, nykyään on valtavirtaa odottaa ja vaatia ilmaston ja luonnon huomioimista yrityksiltä, päättäjiltä ja toisiltamme. Ympäristökysymyksistä on tullut erottamaton osa vastuullista toimintaa.

Päättäjätkin ovat heränneet: lokakuussa järjestetyssä YK:n luontokokouksessa 196 valtion johtajat julistivat luontokadon uhkaavan ihmiskuntaa ja lupasivat pysäyttää luonnon köyhtymisen. Seuraavaksi puheiden on muututtava käytännön suunnitelmiksi, mittareiksi ja teoiksi.

Olen optimistinen. Nyt, kun meitä ympäristökansalaisia alkaa olla joka organisaatiossa ja kaikissa kokoushuoneissa, en malta odottaa tulevaa.

Liisa Rohweder

pääsihteeri, WWF Suomi

LIITY KUMMIKSI - SAAT WWF-LEHDEN KOTIISI!

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä WWF-lehti on täynnä inspiroivia tarinoita ja upeita kuvia luonnonsuojelusta. Liittymällä kummiksi tuet työtämme ja saat lehden kotiin toimitettuna.

Liity kummiksi

LIITY KUMMIKSI - SAAT WWF-LEHDEN KOTIISI!

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä WWF-lehti on täynnä inspiroivia tarinoita ja upeita kuvia luonnonsuojelusta. Liittymällä kummiksi tuet työtämme ja saat lehden kotiin toimitettuna.