Apukinokset valmiita – tv-tähdet julistivat saimaannorpalle pesärauhan hyisissä olosuhteissa

WWF:n perinteinen saimaannorpan pesärauha julistettiin tänään. Kunnian julistamisesta saivat luontotoimittaja Kimmo Ohtonen ja näyttelijä Pirjo Heikkilä, jotka osallistuivat norpan poikasten turvaksi tehtyjen apukinosten kolaamiseen. Apukinoksia kolattiin Saimaalle kaikkiaan noin 280 kappaletta Metsähallituksen johdolla.

Erittäin uhanalainen saimaannorppa synnyttää poikasensa lumipesään, jonka se tekee rantakinoksiin. Tänä vuonna lunta ei kinostunut ajoissa riittävästi, minkä takia Metsähallitus teki päätöksen apukinosten kasaamisesta koko Saimaalle.

”Tänä vuonna Saimaa jäätyi myöhään, ja tammikuun lopussa runsas vesisade sulatti lumet jäältä. Onneksi helmikuun alussa saatiin talvisemmat olosuhteet ja lisää lunta, mikä helpotti apukinostöiden jatkamista. Viime hetkellä myös luonnonkinoksia on muodostunut parhaiten kinostaville suurten selkien rannoille”, sanoo suojelubiologi Miina Auttila Metsähallituksen Luontopalveluista.

Villien jäljillä -sarja päättyy kotimaahan, jossa viimeisen jakson päätähtenä nähdään uhanalainen saimaannorppa. Saimaannorppa on yksi maailman harvinaisimmista hylkeistä. WWf aloitti sen suojelun jo vuonna 1979, minkä jälkeen norppakanta on kasvanut Saimaalla. Se on kuitenkin edelleen erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään.

Apukinoksia on tehty nyt viitenä peräkkäisenä talvena. Kolaamiseen osallistuivat aiempien vuosien tapaan Metsähallitus, WWF, Itä-Suomen yliopisto ja suuri määrä vapaaehtoisia. Tällä kertaa vapaaehtoisten joukossa urakoivat myös syksyllä MTV3-kanavalla esitettävää Villien jäljillä -sarjaa tähdittävät luontotoimittaja Kimmo Ohtonen ja näyttelijä Pirjo Heikkilä. Sarjassa Ohtonen ja Heikkilä tutustuvat uhanalaisten eläinten suojeluun WWF:n asiantuntijoiden opastuksella. Yksi sarjan jaksoista kertoo saimaannorpasta.

”Kolasimme jäätävässä viimassa apukinoksia, jotta kuutit olisivat turvassa kylmältä, pedoilta ja häirinnältä. Tämä oli yksi elämäni hienoimmista työtehtävistä”, Ohtonen sanoo.

”Oli todella liikuttavaa kuulla, että viime vuonna jopa 90 prosenttia kuuteista syntyi ihmisen tekemiin kinoksiin. Tämä antoi kyllä lisävauhtia kolaukseen”, Heikkilä kertoo.

Vaikka apukinokset ovat viime vuosina osoittaneet toimivuutensa, ihmisten aiheuttama häiriö, etenkin moottorikelkkailu ja mönkijällä ajo, voivat paikoin mitätöidä tämän tärkeän luonnonsuojelutyön tulokset. Niinpä WWF julistaa vuosittain saimaannorpalle pesärauhan, jonka tarkoituksena on kehottaa ihmisiä välttämään kaikkea liikkumista selkävesien luotojen ja saarien lähellä. Pesärauha julistetaan helmikuussa, kun norpat etsivät sopivia pesäpaikkoja ja ovat hyvin herkkiä häiriölle.

Tänä vuonna Heikkilä ja Ohtonen saivat kunnian lukea julistuksen.

Saimaannorpan pesärauhan julistus

Saimaannorppa kaipaa rauhaa
Joulukuussa jäähän hengitysaukko.
Tammikuussa kinokseen lumipesä.
Helmikuussa Nestorinpäivänä
pesään poikanen.
Tuuli ja tuisku, kylmä ja pedot
eivät pääse lumipesän suojiin.
Ainoa uhka on ajattelemattomuus.
Se voi tehdä sukupuutosta totta.
Norppajäillä jättäkäämme
rantakinokset rauhaan,
kuuteille kodiksi, emoille imetyspesiksi.
Norppa säikkyy ääntämme,
ei tiedä vapaa-ajan kiireistämme.
Jo sen ymmärrämme,
rauha norpillemme.
Suojassa lumipesissään
jatkakoot norpat arvoistaan elämää.
Näillä sanoilla julistan Saimaan rannalla
saimaannorppien pesimärauhan
alkaneeksi tänä jääkautena.
Eläkää ja lisääntykää rauhassa.

Vältä häiriötä etenkin näillä alueilla.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Viestinnän asiantuntija Joonas Fritze, 040 840 8500, joonas.fritze@wwf.fi

Pesärauhan julistus on osa Euroopan komission rahoittamaa Saimaannorppa-LIFE-hanketta. Hankkeessa edistetään saimaannorpan suojelua ja suotuisan suojelutason saavuttamista. Hanke toteuttaa saimaannorpan suojelun strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa sekä tuottaa uutta tietoa sen päivittämisen tueksi. Toimenpidesuunnitelma on laadittu ympäristöministeriön johdolla laajapohjaisessa yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa.