Satelliittikuvat paljastavat työn tulokset Nepalissa: Tiheä metsä ja villieläimet palasivat 15 vuodessa

Uudet satelliittikuvat näyttävät, kuinka metsäpeite on saatu palautettua sinnikkään 2001 alkaneen metsitystyön tuloksena Etelä-Nepaliin. Metsän mukana myös villieläimet, kuten tiikeri ja sarvikuono, ovat palanneet alueelle.

Valtava kolmen eri metsäkäytävän (Khata, Lamahi ja Kamdi) alue on palautettu luonnontilaan mm. istuttamalla puita ja löytämällä paikallisille vaihtoehtoisia tapoja tuottaa energiaa metsän hakkaamisen ja puun polttamisen sijaan.

Metsän palauttamisen tavoitteena on ollut yhdistää eri suojelualueita toisiinsa metsäkäytävien avulla. Käytävät lisäävät villieläinten elinalueita ja mahdollistavat eläinten liikkumisen eri alueiden välillä.

Lajien tilanne oli kurja

Metsät yhdistävät käytävät ovat elintärkeitä esimerkiksi tiikereille. Käytäviä pitkin eläimet pääsevät lisääntymään, liikkumaan ja etsimään ruokaa myös valtiorajojen yli.

Esimerkiksi kaksi suurta suojelualuetta, Nepalin Bardian kansallispuiston ja Intian Katerniaghatin suojelualueen, yhdistävä Khatan metsäkäytävä oli vielä 2001 surkeassa kunnossa. Metsäpeitettä ei ollut nimeksikään, vain pieni 115 hehtaarin alue. Kuten kuvitella saattaa, lajit eivät alueella viihtyneet.

Nyt Khatan metsäkäytävässä kulkevat bengalintiikerit ja sarvikuonot, metsä kukoistaa ja lajien kirjo on palannut. Metsä on kasvanut 15 vuodessa takaisin ja villieläimet ovat saaneet jopa 3 800 hehtaaria lisää elintilaa. Myös tavoite metsien yhdistämisestä on onnistunut: riistakameroiden avulla on saatu todisteita siitä, että tiikerit todella liikkuvat metsäkäytäviä pitkin.

Tärkeä osa työn onnistumista on ollut paikallisten hallinnoimien kylämetsien lisääminen. WWF Suomi on tukenut kylämetsätyötä Khatan alueella ulkoministeriön ja kummien tuella.