© Edward Parker / WWF-Canon
Julkaistu

Selvitys: Kalastuksen rajoittaminen kasvattaisi kalastajien tuloja

Tuoreen selvityksen mukaan EU:n kalastuspolitiikan tiukentaminen nyt lisäisi saalismääriä ja kalastajien tuloja huomattavasti jo seuraavien kymmenen vuoden aikana. WWF toivookin, että EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistaminen olisi kaukokatseista. Myös eduskunnan suuren valiokunnan pitäisi katsoa tulevaisuuteen päättäessään tänään Suomen kannasta Itämeren kalastuskiintiöihin.

WWF:n ulkopuolisella Framian BV -konsulttiyhtiöllä teettämä  selvitys kertoo, että Euroopan unionin kalastussäädösten tiukentamisella olisi merkittäviä ja positiivisia taloudellisia vaikutuksia.

Jos EU:n yhteinen kalastuspolitiikka turvaisi voimakkaammin kalakantojen kestävää käyttöä, vuoteen 2022 mennessä kalastajien tulot voisivat kasvaa jopa 50 prosenttia nykyiseen verrattuna ja saalismäärät 80 prosenttia verrattuna siihen, että ylikalastus jatkuisi entisellään. Nykytahdin jatkuessa puolestaan 50 000 kalastajaa ympäri Eurooppaa voisi menettää työnsä ja saalismäärät laskisivat lähes kolmanneksella vuoden 2009 tasoon verrattuna.

”Kalakantojen tila Euroopassa on jo nyt maailman heikoin, mutta EU:n kalastusalueet voisivat oikeanlaista politiikkaa noudattamalla olla todella tuottavia. EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa on muutettava niin, että siirrytään käyttämään tutkijoiden kestäviksi määrittelemiä kalastuskiintiöitä. Lisäksi ei-toivottu sivusaalis täytyy minimoida ja sen poisheittäminen kieltää. Kalastustuet taas pitää suunnata nimenomaan kalastuksen kestävyyden ja vastuullisuuden edistämiseen”, sanoo WWF Suomen meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen.

”Tämän selvityksen tulokset ovat Suomenkin päättäjille voimakas muistutus siitä, että lyhytnäköisten päätösten sijaan pitäisi katsoa tulevaisuuteen ja turvata paitsi kalakannat, myös kannattava kalastuselinkeino ”, sanoo suojeluasiantuntija Matti Ovaska WWF Suomesta.

Eduskunnan suuri valiokunta päättää tänään Suomen kannasta Itämeren ensi vuoden kalastuskiintiöihin. WWF Suomi vaatii edelleen, että suuri valiokunta torjuisi Itämeren lohen kohdalla hallituksen esityksen 109 000 kalan kiintiöstä, joka on kaksinkertainen tieteelliseen suositukseen verrattuna.

”Kestävät lohenkalastuskiintiöt yhdessä kalatiestrategian toteuttamisen kanssa turvaisivat voimakkaammat lohikannat ja näin myös lohesta riippuvaisten elinkeinojen valoisamman tulevaisuuden”, Ovaska muistuttaa.

Lisätietoja:

Meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi, 040 550 3854, sampsa.vilhunen@wwf.fi

Suojeluasiantuntija Matti Ovaska, WWF Suomi, 040 727 3149, matti.ovaska@wwf.fi

Socio-Economic Benefits of a Bold EU Fisheries Reform -selvitys (englanniksi)

Lyhennelmä selvityksestä (englanniksi)