© Valtteri Saari
Julkaistu

Syksy inspiroi nuoria luontokuvaajia

WWF:n ja Canonin yhteistyössä järjestämä Monenlaista luonnossa –valokuvauskilpailu on ratkennut. Monimuotoisuus näyttäytyi tänä syksynä erityisesti runsaan sienisadon muodossa, mutta kuvaajat löysivät luonnosta myös kiinnostavia yksityiskohtia, upeita värejä sekä paljon hyönteisiä. Voittajakuvat toivat esille myös luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksen.

Kilpailu kannusti koululaisia havainnoimaan syksyistä luontoa sekä huomaamaan lähiympäristönsä monimuotoisuus. Kilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä yhteensä 109 valokuvaa, jotka kilpailivat alakoulun ja yläkoulun sarjoissa.

Kilpailussa oli mukana useita upeita ja teknisesti taitavia luontokuvia, Parhaimmistoa valitessaan raati kiinnitti huomiota erityisesti siihen, kuinka monimuotoisuus ilmenee kuvasta.  Myös aihevalinnan kekseliäisyys, sommittelu sekä kokonaisvaikutelma olivat arviointikriteereinä.

"Kuvien asettaminen paremmuusjärjestykseen oli todella vaikeaa, sillä aihevalinnat olivat perusteltuja ja toteutukset hienoja. Näki, että koululaiset ovat lähteneet tosissaan liikkeelle kuvaamaan luonnon monimuotoisuutta. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille, toivottavat harrastus saa jatkoa", sanovat tiedottaja Irma Majander ja viestintäpäällikkö Teija Tamminen-Saremaa Canonilta.

 WWF:ltä raatiin osallistuivat graafinen suunnittelija Alexandra Antell, yritysyhteistyöjohtaja Anneli Alfthan ja ympäristökasvatusvastaava Hanna Seimola.

Maapallon monimuotoisuus kalansilmäobjektiivilla

Yläkoulusarjan voittajaksi valittiin helsinkiläisen Johanna Valmisen otos ”Vedestä maahan ja taivaaseen”. Kuva erottui muista edukseen, sillä tehokeinona käytetty kalansilmäobjektiivi korosti aihetta hienosti. Raatilaisille tuli kuvasta mieleen maapallo, joka leijuu pimeässä avaruudessa. Selkeässä kuvassa esiintyy veden ja maan rajapinta, joka on kaupunkiluontoa monimuotoisimmillaan. Raati piti kuvaa kerrassaan vangitsevana.

Kuvaaja itse kertoo kokeilleensa kalansilmäefektiä tässä kuvassa oikeastaan ensimmäistä kertaa. ”Vuosi sitten sain isältä kameran lahjaksi ja olen siitä lähtien kuvannut monenlaista. Kalansilmäobjektiivista innostuin, kun näin netissä ja kaverilla sillä otettuja kuvia. En juuri ollut ottanut muita kuvia sillä aiemmin, mutta tähän aiheeseen objektiivi sopi loistavasti.”

Perinnemaiseman sympaattiset hoitajat

Alakoulusarjan voittajaksi nousi naantalilaisen Valtteri Saaren kuva Lampaat syksyisellä laitumella. Upean syksyisen värimaailman lisäksi raatia viehättivät kuvan rauhallisuus sekä tietysti sen pääkohde lampaat. Perinnemaisemat ovat yksi suomalaisen luonnon uhan alla olevista elinympäristöistä ja lampaat kunnostautuvat niiden hoitajina. Kuvassa monimuotoisuus siis näyttäytyy monitasoisesti.

Valtteri kertoo kuvan syntyneen hetken mielijohteesta: ”Olimme isäni ja isoveljen kanssa syksyisessä metsässä kameran kanssa. Parkkipaikalle palatessani näin lampaat. Isä lainasi kameraansa kun ajattelin, että lampaista saisi hauskan kuvan.” Valtteri on tätä ennen kuvannut vain kännykkäkameralla, joten voittajalle luovutettava Canonin Powershot SX230 HS - palkintokamera pääsee varmasti käyttöön.

Tarinat kuvien takana

Kilpailuun osallistuvilta kuvaajilta pyydettiin myös kertomusta kuvaustilanteesta. Tarinat kaivettiin esiin arvioinnin jälkeen ja ne toivat hienosti esille kuvaajien mietteitä.  Alakoulusarjan kolmanneksi sijoittunut Melinda Isosomppi kertoi kuvauskohteen oleva hänelle erityisen tärkeä: ” Talomme vieressä on kaunis metsä, jonka tilalle suunnitellaan valitettavasti kerrostaloja. Rakastan tuota metsää valtavasti, ja olin siellä jälleen kerran kävelyllä, kun huomasin vanhan puun juuret, jotka olivat urheasti työntyneet kallion läpi maan pinnalle, ja sen jälkeen pujahtaneet takaisin maan sisään.”

Jussi Haaraniemi, jonka kuva sai kunniamaininnan yläkoulusarjassa, oli ollut onnekas saadessaan kesken pyöräretken ikuistettua kärpänpoikasen puussa. ”Yhtäkkiä kärpän poikanen loikkasi tielle ja juuri kun olin ottamassa kuvaa, niin se lähti juoksemaan metsään päin. Menin perässä, etsiskelin ja olin juuri lähdössä pois,mutta sitten huomasin, että sehän oli viereisen puun oksalla!”

Tulokset

Alakoulusarja

1. palkinto Valtteri Saari, Lietsalan koulu, Naantali "Lampaat syksyisellä laitumella"

 


2. palkinto Venla Nieminen ,  Lietsalan koulu,  Naantali  ”Satumaa”


 
3. Palkinto Melinda Isosomppi, Hyllykallion ala-aste, Seinäjoki "Juuret kallion päällä" 
 
Kunniamaininta Piia Oksanen, Luonetjärven koulu, Tikkakoski "Haavan lehti vedessä"
 
 

Yläkoulusarja

1. palkinto Johanna Valminen, Munkkiniemen yhteiskoulu, Helsinki "Vedestä maahan ja taivaaseen"

 

 
2. Palkinto Jenni Ranua, Napapiirin yläaste, Rovaniemi "Kauneuden alkuvaiheita kukalla" 
 
3. Palkinto Nico Hartikainen, Martinlaakson ylä-aste, Vantaa "Lapin tunturit"
 
Kunniamaininta Jussi Haaraniemi, Tupoksen yhtenäiskoulu, Liminka "Kärpänpoikanen puussa"
 


Kunniamaininta Valtteri Saukko, Vähänkyrön yläaste, Vähäkyrö "Hengenvaara luonnolle" ja "Taideteos luonnossa"
 

 

Lisätietoja: WWF Suomen ympäristökasvatusvastaava Hanna Seimola p. 050 522 5472 s-posti: hanna.seimola@wwf.fi

Pääkuvassa Alakoulusarjan voittajakuva Lampaat syksyisellä laitumella, kuvaaja Valtteri Saari