Julkaistu

WWF etsii perheitä testiin, jossa tutkitaan veren kemikaalipitoisuudet

Testausten tavoitteena vauhdittaa EU:n kemikaaliasetusta

Tavalliset perheet voivat hakea WWF:n järjestämiin verikokeisiin, jossa tutkitaan perheen isoäidin, äidin ja lapsen veren kemikaalipitoisuudet. Vastaava testaus tehdään Suomen lisäksi 12 muussa Euroopan maassa. Perhetestin tarkoituksena on vauhdittaa EU:ssa valmisteilla olevaa kemikaaliasetusta. Haku tapahtuu WWF:n internetsivujen www.wwf.fi kautta.

WWF aloitti yhteistyössä Cooperative Bankin kanssa kemikaalien testauksen ihmisten verestä Iso- Britanniassa vuonna 2003. Tämän jälkeen WWF on testannut 40 Euroopan parlamentin jäsentä ja 14 ministeriä eri puolilla Eurooppaa, Suomesta ympäristöministeri Jan-Erik Enestamin. Yli 250 ihmistä 20 EU-maasta on tähän mennessä osallistunut testauksiin.

Nyt WWF haluaa testata myös "tavallisia" perheitä. WWF etsii testiin perheenjäseniä kolmessa sukupolvessa: isoäitiä, äitiä ja lasta. Lapsen tulee olla iältään vähintään kymmenen vuotta, mutta ei kuitenkaan vielä kenenkään isä tai äiti. Isoäidin tulee olla äidin verisukulainen, ei esimerkiksi äidin anoppi. Perheen lapsen tulee niin ikään olla verisukulainen, ei adoptiolapsi. Valitettavasti perheen isät ja isoisät eivät voi osallistua kemikaalitutkimukseen. WWF:n tutkimus veren kemikaalipitoisuuksista kohdistuu naisiin, koska kemikaalit pystyvät siirtymään äidistä lapseen istukan ja rintamaidon välityksellä.

Valitun perheen on suostuttava tulosten antamiseen julkisuuteen sekä mediahaastatteluihin. Perheen äiti tai isoäiti osallistuu lokakuussa WWF:n järjestämään ja kustantamaan Brysselin matkaan, jolle osallistuvat muut testatut äidit/isoäidit eri maista, ja jonka aikana tavataan Euroopan parlamentin jäseniä.

Ilmoittautumisaikaa on 3.5. asti, ja valinta julkistetaan 23.5. Verinäytteet otetaan 6.6., ja testitulokset julkistetaan lokakuun alussa. Ilmoittautumisen voi tehdä vain WWF:n internetsivujen kautta. Internetsivuilla on myös tietoa testattavista kemikaaleista ja testiin osallistumisen ehdoista. WWF ei vastaa testauksia koskeviin yleisötiedusteluihin puhelimitse.

WWF:n testaushanke on kansainvälinen ja perheitä testataan Suomen lisäksi myös Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Unkarissa, Italiassa, Latviassa, Puolassa, Espanjassa ja Ruotsissa.

"Ihmisten veren kemikaalipitoisuuksien testaukset ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi vaikuttaa päättäjiin, jotta Euroopan unioniin saadaan asetus, joka johtaa kaikkein haitallisimpien kemikaalien tunnistamiseen ja vaiheittaiseen käytöstä poistamiseen. WWF:n mielestä kemikaaliteollisuuden on otettava vastuu kemikaalien turvallisuustestauksesta. Vaarallisia kemikaaleja on nykyään kaikkialla arjessamme eikä niiden vaikutuksista ihmisen terveyteen ja ympäristöön ole riittävästi tietoa. WWF on kuitenkin huolissaan, että asetusta ei hyväksytä tai että siitä tulee sellainen, joka ei toimi tarpeeksi tehokkaasti", sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Lisätietoja tiedotusvälineille:

suojelujohtaja Jari Luukkonen, puh. (09) 7740 1045, 040 585 0020; viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, 0400 425 666. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@wwf.fi