© Tiia Suomalainen

WWF-lehti 1/2019

22-vuotias somevaikuttaja kehottaa nuoria äänestämään – ”Päätökset, joita nyt tehdään, vaikuttavat eniten meidän tulevaisuuteemme”

22-vuotiaan Tiia Suomalaisen rakkaimpien luontomuistojen lista on pitkä: Kesäiset päivät Kallaveden rannalla. Unohtumattomat seikkailut lapsuudenkodin lähimetsässä. Rauhalliset ratsastusretket metsäpoluilla, jotka ovat upeita vuodenajasta riippumatta.

Nämä lämpimät muistot ja huoli suomalaisen luonnon tulevaisuudesta saavat kuopiolaisen somevaikuttajan antamaan äänensä luonnolle tulevissa eduskuntavaaleissa.

”Äänestämällä pääsee vaikuttamaan merkittäviin valintoihin ympäristömme hyväksi. Vaikka arjen pienet teot ovat tärkeitä, suurin muutos tehdään vaikuttamalla isoihin linjoihin politiikan kautta.”

Suomalainen kannustaa erityisesti nuoria käyttämään äänioikeuttaan.

”Päätökset, joita nyt tehdään, vaikuttavat eniten meidän tulevaisuuteemme.”

Nuorella somevaikuttajalla on yli 44 000 seuraajaa YouTubessa ja 26 000 seuraajaa Instagramissa. Hän osallistui WWF:n #ääniluonnolle-kampanjaan, jossa ihmisiä kannustetaan jakamaan kuvia itselleen tärkeistä paikoista ja luontohetkistä.

”Toivottavasti inspiroin ihmisiä ihastelemaan Suomen upeaa luontoa ja antamaan sille äänensä niin somessa kuin äänestyskopissakin.”

www.fi/aaniluonnolle

Teksti: Alisa Vänttinen

Jaa tämä sivu: