Jääkarhu ihmisasutuksen liepeillä © Viktor Kudrijashov / WWF
Päivitetty

Jääkarhujen kanssa nenäkkäin

Juri Popovitš johtaa partiota, jonka tarkoitus on pitää ihmisasutuksen luota ruokaa etsivät jääkarhut loitommalla kylästä. Ilmastonmuutos on muuttanut jäästä riippuvaisten eläinten käyttäytymistä.

Helikopterimatka Nenetsian autonomisen piirikunnan pääkaupungista Narjan-Marista Pohjoiseen jäämereen kuuluvan Karanmeren rannalle kestää alle kolme tuntia. Määränpäänä on Amderma – kylä, jonka koko muu maailma vaikuttaa unohtaneen.

Amdermassa oli aikoinaan 12 000 asukasta, mutta nyt pienestä lentokentästä, muutamasta kaupasta, koulusta ja sääasemasta koostuvassa taajamassa asuu vain noin 300 ihmistä. Kuihtuneen kylän asukkaat eivät kuitenkaan halua jättää rakastamaansa kotia.

”Minä viihdyn täällä”, kertoo Juri Popovitš hymyillen. Amderman jokainen koira vaikuttaa tuntevan Popovitšin. Se johtuu kenties siitä, että hän johtaa partiota, joka seuraa jääkarhuhavaintoja ja hätistää jääkarhuja loitommalle asutuksesta vahingoittamatta niitä.

Ilmastonmuutoksen seurauksena arktisilla merialueilla on entistä vähemmän jäätä, jota jääkarhut tarvitsevat ravintonsa hankkimiseen. Näin ollen eläimet hakeutuvat lähemmäs ihmisasutusta etsiessään ruokaa. Asukkaat ymmärtävät, että yhteistyö on ainoa keino välttyä kohtaamisilta jääkenttien valtiaiden kanssa.

”Lähes jokaisessa talossa asuu metsästäjä, joten monella on myös ase. Kylässä ammuskelu on tietenkin kiellettyä, mutta jääkarhun saapuessa on sallittua ampua ilmaan. Sitä tapahtuu usein.”

Ihmiset ovat luonnollisesti eniten huolissaan lasten vuoksi. Jos kylän lähistöllä havaitaan jääkarhu, saa koulu ilmoituksen välittömästi. Varotoimista on ollut hyötyä, sillä kukaan ei ole loukkaantunut jääkarhujen vierailujen seurauksena.

”Kerran melkein törmäsin jääkarhuun ollessani kalassa. Karhu ilmestyi kulman takaa ja päädyimme aivan nenäkkäin. Huusin ja yritin sännätä piiloon, kun ystäväni syöksyi paikalle ja ampui ilmaan. Karhu oli aivan yhtä kauhuissaan kuin minä!”

”Yleensä jääkarhut ovat liian arkoja hyökätäkseen. Nenetsiassa on sanonta, jonka mukaan ne pelästyvät tulitikun sytyttämistäkin. En todellakaan ole yrittänyt sellaista itse!”

Tarina keskeytyy, kun Popovitš saa ystävältään puhelimella ilmoituksen mahdollisesta jääkarhusta lentokentän lähellä. Popovitš on epäileväinen. Tilanne on kuitenkin tarkistettava, ja Popovitš hyppää osittain WWF:n varoilla ostetun mönkijän selkään. Tällä kertaa kyseessä on väärä hälytys. Popovitš tarkistaa vielä ranta-alueen, sillä jääkarhut saapuvat kylään useimmiten meren kautta.

Miksi Popovitš sitten tekee tätä työtä? Miksi hän ottaa vastuulleen partioiden organisoinnin ja on valmiina kohtaamaan jääkarhuja vain hetken varoitusajalla?

”Jos emme me, niin kukas sitten? Mehän täällä asumme.”


Teksti: Juho Talja
Alkuperäinen teksti: Dmitri Ryabov
Kuva: Viktor Kudrijashov