Jumalallisilla tassunjäljillä
Valokuvat suojeltavista lajeista ovat luonnonsuojelulle tärkeitä, mutta yhden hyvän kuvan saamiseen saattaa mennä viikkoja. Valokuvaaja Emmanuel Rondeau sai WWF:ltä tehtävän kuvata tiikeri Bhutanissa.
”Himalajan tiheissä vuoristometsissä villin tiikerin kuvaamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia ilman automaattilaukaisevaa riistakameraa, sillä valokuvaaja on liikkeissään liian äänekäs, ihmisenhajuinen ja hidas, jotta tiikeri ei havaitsisi kuvaajaa ja pötkisi pakoon.
Riistakamerana käytetään tavallista infrapunalaukaisimella varustettua järjestelmäkameraa. Kamera ottaa kuvan automaattisesti joka kerta, kun sen edessä näkyy liikettä.
Riistakameroilla kuvattaessa katsoja pääsee kuvattavan eläimen iholle. Koska kuvaaja ei ole tilanteessa häiritsemässä eläintä, voimme nähdä sen aidossa ympäristössään, käyttäytymässä juuri niin kuin se käyttäytyy, silloin kun kukaan ei näe.
Bhutanissa elää vain noin 100 tiikeriä, joten jo lähtiessäni tiesin, että tehtävästä tulisi vaikea. Sää oli järkyttävän huono, oli kylmä ja satoi lunta. Kokkasimme metsänvartijoiden kanssa avotulella vuorilla yli 3,5 kilometrissä, kastuimme läpimäriksi ja nukuimme koleissa teltoissa. Asetimme kamerat paikkoihin, jotka WWF:n asiantuntijat olivat pitkän kokemuksensa perusteella arvioineet tiikereiden kulkureiteiksi.
Luonto ei säälinyt meitä piiruakaan: kun viikon kuluttua tarkistimme riistakameroiden muistitikkuja, niihin ei ollut tallentunut yhtään mitään, ei edes vihjettä tiikereiden läsnäolosta. Meni toinen ja kolmas viikko: ei mitään.
Vuorilla tapasimme paikallisen jakkipaimenen vain kilometrin päässä siitä, mihin olimme asettaneet yhden kameroistamme. Paimen kertoi, että viimeksi näyttäytyessään tiikeri oli tappanut kolme jakkia. Vihaa hän ei kuitenkaan tiikeriä kohtaan tuntenut, ainoastaan kunnioitusta. Tiikeri on bhutanilaisille jumalallinen olento. Se on läsnä taiteessa ja kulttuurissa, tarinoissa ja uskonnossa. Tiikereitä halutaan suojella, sillä bhutanilaiset uskovat, että tiikerit suojelevat meitä pahalta.
Paimen oli varma, että tiikeri oli taas lähistöllä. Olimme olleet Bhutanissa yli kuukauden eikä yksikään tiikeri ollut tallentunut kameraani. Olin todella stressaantunut. Lisäpaineita toi se, että vaimoni oli raskaana kotona Ranskassa ja ensimmäinen lapsemme voisi syntyä milloin tahansa. Olin häviämässä kuuropiilon tiikeriä vastaan.
Kuuropiiloa tarvittiin kuitenkin enää yksi kierros: Seuraavalla tarkastuskäynnilläni yrityksemme vihdoin palkittiin. Kyyneleet kohosivat silmiini, kun selasin kameran kuvia: suurikokoinen tiikeri kameran ruuduilla kuin poseeraamassa, niin hyviä kuvista oli tullut! Tuntui uskomattomalta seistä polulla, jossa tiikeri oli tallustellut vain muutamia päiviä sitten.”
Teksti Katja Rönkkö