© Nelonen Media

WWF-LEHTI 4/2017

Kymmenenvuotiaat hyväntekijät

Alakoululaiset Lia Sinijärvi ja Juhi Juntura tekivät syyskuussa epäitsekkyydellään vaikutuksen tv-katsojiin. He osallistuivat Haluatko Miljonääriksi? -tietokilpailuun ja lahjoittivat voitostaan 12 000 euroa Itämeren suojeluun. 

”Lahjoituksen kautta haluamme sanoa aikuisille, että hei, katsokaa mihin tämä meidän luonto on menossa! Pienelläkin summalla voi auttaa paljon, jotta Itämeri puhdistuisi”, Juhi ja Lia sanovat.

Poikkilaakson ala-astetta käyvät koululaiset päättivät opettajan kannustuksesta hakea yhdessä koko luokan kanssa mukaan tietokilpailuun, ja Juhi ja Lia arvottiin luokan edustajiksi. Kaksikko päätyi tavoittelemaan miljoonan euron voittosummaa Suomen kaikkien aikojen nuorimpina kilpailijoina. Satojen tuhansien tv-katsojien edessä tiukkoihin tietokilpailukysymyksiin vastaaminen oli lapsille mieleenpainuva kokemus.

”Juhia ainakin vähän jännitti, kun hän osallistui alkukarsintaan. Minä ajattelin siinä vaiheessa sormet ristissä, että pliis onnistu! Kun sitten päästiin jatkamaan kilpailussa, oltiin tosi onnellisia. Totta kai jännitti, että miten tässä käy, että voitetaankohan me miljoona vai voitetaanko mitään”, Lia muistelee.

Suuret kannustusjoukot hurrasivat yleisössä, kun lapset voittivat kilpailussa 15 000 euroa.

”Kyllähän noin ison summan voittaminen tuntui ihan mahtavalta! Oli hieno kokemus nähdä, miten ohjelmaa tehdään ja totta kai vielä hienompaa, että päästiin mukaan pelaamaan”, Juhi sanoo.

Helsingissä meren äärellä asuville koululaisille Itämeri on tullut tutuksi liikuntatunneilla. Meren saastuneisuuteen puuttuminen tuntuu lapsista tärkeältä.

”Itämeri on meitä kaikkia todella lähellä. Jos Itämerta ei enää olisi tai se olisi todella likainen, niin miettikää mitä kaikkea me menetettäisiin. Ei voitaisi uida tai veneillä. Kaikki mökkimaisemat olisivat hirveitä. Meillä on talo meren rannalla, ja omasta ikkunastakin jo näkee, että ranta on kasvanut umpeen”, Lia pohtii.

Luokka päätti yhdessä lahjoittaa voittopotista 6 000 euroa John Nurmisen Säätiölle ja 6 000 euroa WWF:lle. Lahjoitetut varat käytetään Itämeren rehevöitymisen vähentämiseen, ympäristön kannalta liian tiheiden särkikalakantojen parempaan hyödyntämiseen ja uhan­alaisten kalalajien suojeluun.

”Ei tarvitse olla miljonääri auttaakseen Itämerta”, Juhi ja Lia muistuttavat. ”Jos lapsetkin ovat tehneet lahjoituksen Itämerelle, niin miksei kuka tahansa voisi auttaa. Jos jokainen lahjoittaisi pienen summan, se olisi jo iso askel eteenpäin.”

Koululaisten epäitsekäs teko on kirvoittanut kiitoksia tuntemattomiltakin ihmisiltä ja johtanut hauskoihin kohtaamisiin lasten arjessa.

”Kyllä joskus kaupassa joku on tullut kysymään, että oletko sä siitä miljonääri-kilpailusta, ja te teitte kyllä hienon teon Itämeren hyväksi. Siitä tulee olo, että ollaan oikeasti vaikutettu johonkin”, Juhi sanoo.

Teksti Katri Nousiainen

Jaa tämä sivu: