© National Geographic Stock / Steve Winter / WWF

WWF-LEHTI 3/2016

Vihollisen suojelija

Ghana S. Gurungin kotiseudulla Nepalin vuoristossa lumileopardilla ei ole paljon ystäviä, sillä saaliseläinten väheneminen on ajanut sen karjan kimppuun. Gurungista, entisestä paimenesta, tuli kuitenkin lumileopardin suojelija.

”Kasvoin Ylä-Mustangin alueella Nepalin vuoristossa. Lapsuuteni kesät kuluivat perheen vuohia, lampaita ja jakkihärkiä paimentaessa. Karja oli elinkeinomme, mutta valitettavasti myös helppo saalis vuorilla eläville lumileopardeille. Ne tappoivat seitsemän, kahdeksan, jopa kymmenen eläintä kerralla.

Opin vihaamaan lumileopardeja. Yhteisössämme niitä ei pidetty kauniina, suojelua tarvitsevina olentoina, vaan uhkana elinkeinolle. Tämä on Aasian vuoristoseudulla hyvin tavallista. Karjastaan riippuvaiset paimenet ampuvat, myrkyttävät ja ansoittavat lumileopardeja.

Omassa asenteessani tapahtui täyskäännös, kun valmistuin yliopistosta Uudessa Seelannissa ja aloin työskennellä suojelun parissa. Pystyin katsomaan lumileopardia uudesta näkökulmasta – uhanalaisena ja tärkeänä lajina. Lumileopardien määrä on viime vuosikymmeninä vähentynyt rajusti: niitä on 20 prosenttia vähemmän kuin 20 vuotta sitten. Villinä elää arvioiden mukaan enää 4 000–6 400 yksilöä. Paikallisten yhteisöjen ja lumileopardien väliset konfliktit ovatkin yksi lajin suurimmista uhista.

Ryhdyin työskentelemään WWF Nepalille vuonna 1998. Kanchenjungan vuorella Himalajalla ei sinä vuonna tehty yhtäkään lumileopardihavaintoa. 14 vuotta myöhemmin alueella tunnistettiin 23 lumileopardia, joista kaksi oli radiopannoitettuja.
Lumileopardiin kohdistuvien asenteiden muuttaminen on avainasemassa sen suojelussa. Suuret suojelusaavutukset ovat mahdollisia, kun paikallisiin yhteisöihin luotetaan ja lumileopardin tulevaisuuden turvaaminen annetaan niiden vastuulle. Toimialueellani Kanchenjungan alueella ei ole kahdeksaan vuoteen tapettu yhtäkään lumileopardia kostotoimenpiteenä.

Luottamus on tärkeää myös aloittamassani petokorvausmenetelmässä, joka on osoittautunut erittäin tehokkaaksi. Järjestelmässä maksetaan korvaus paimenille, joiden karjan kimppuun lumileopardit ovat käyneet. Näin he selviävät menetyksestään eikä heidän tarvitse hakea kompensaatiota tappamalla lumileopardeja.

Petokorvausjärjestelmä on vain yksi osa WWF:n lumileopardin suojeluohjelmasta. Lisäämme myös tietoisuutta lumileopardista, koulutamme paikallisia seuraamaan niiden liikkeitä ja tarjoamme heille vaihtoehtoisia elinkeinoja, kuten turismia.

Kokemukseni mukaan paimenet tuntevat välittömästi myötätuntoa lumileopardia kohtaan, kun he kuulevat sen uhanalaisuudesta. Ja kun heille tarjotaan keinoja estää lumileopardien hyökkäyksiä ja korvauksia niiden tekemistä tuhoista, he jatkavat mielellään suojelutoimenpiteitä itsenäisesti.

Ymmärrän yhteisöjen vihan lumileopardia kohtaan, sillä olen kokenut sen itsekin. Kun vihan syihin puututaan, yhä useampi yhteisö voi elää sovussa lumileopardien kanssa.

Teksti Paula Kallio

Jaa tämä sivu: