Jokihelmisimpukka
Jokihelmisimpukka eli raakku on äärimmäisen pitkäikäinen nilviäinen – se voi elää yli 200-vuotiaaksi. Se on ulkomuodoltaan tummanruskea tai lähes musta, munuaisenmallinen ja paksukuorinen. Virtaavissa vesissä elävää raakkua tavattiin aiemmin lähes koko maassamme. Nykyisin se on Suomessa erittäin uhanalainen. Työskentelemme raakun ja sen isäntälajien suojelemiseksi.
Tietoa lajista
Tiesitkö, että...
Raakku suodattaa vuorokaudessa noin 50 litraa vettä. Raakkuja voi luonnontilaisessa joessa olla jopa 1000 yksilöä neliömetrillä. Voit vain kuvitella, kuinka tehokas biologinen vedenpuhdistamo raakkupopulaatio on!
Virtaavissa vesissä elävää jokihelmisimpukkaa eli raakkua tavattiin aiemmin lähes koko Suomessa. Vielä 1900-luvun alussa Suomesta tunnettiin yli 200 jokea, joissa raakku pystyi elämään. Nykyisin lajia esiintyy vain noin 130 virtavedessä, joista yli 90 prosenttia on Pohjois-Suomessa. Elinvoimaisten populaatioiden määrä on hälyttävän pieni, ja hetkellä raakku lisääntyy vain muutamassa purossa niin, että kannan voi luokitella niissä elinkykyiseksi. Raakkuja on jäljellä lähinnä pienissä, hyvälaatuisissa ja luonnontilaisissa jokien latvavesissä.
Raakku on nykyisin EU:n luontodirektiivin II ja V liitteen laji, ja Suomessa raakku on luonnonsuojelulain ja -asetuksen mukaan erityisesti suojeltava laji. Metsähallituksen Luontopalvelut vastaavat raakun suojelusta valtion vesialueilla Lapissa ja muualla Suomessa.
Jokihelmisimpukalle eli raakulle on laadittu strategia lajin säilyttämiseksi, koska sen häviämisuhkan on katsottu olevan ilmeinen. WWF oli mukana työryhmässä, jonka tuloksena julkaistiin raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma vuosille 2020-2030.
Opi lisää raakusta alla olevasta kuvagalleriasta.
Jokihelmisimpukka elää nuoruusvaiheensa loisena kalojen kiduksissa. Jokihelmisimpukka lisääntyy siksi vain lohi- tai taimenpitoisissa joissa. Se tulee sukukypsäksi 20-vuotiaana.
Jokihelmisimpukka voi elää yli 200-vuotiaaksi. Vain yksi tuhansista jokihelmisimpukoista tuottaa helmen.
Helmenkalastus oli aikoinaan yksi suurimmista syistä raakkukantojen taantumiseen. Raakku on tällä hetkellä täysin rauhoitettu, eikä edes sen tyhjiä kuoria saa pitää hallussa.
Jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristövaatimukset ovat poikkeuksellisen tiukat sen toukka- ja nuoruusvaiheessa. Se tarvitsee muun muassa neutraalia ja hapekasta vettä sekä suotuisia virtausolosuhteita. Lisäksi joen pohjan on oltava ekologisesti vanhaa, mutta luontaisesti uusiutuvaa. Raakku tarvitsee taimen- tai lohikantaa elämänsä alkuvuosina, sillä se käyttää kaloja väli-isäntinä toukilleen. Naarasraakku purskauttaa veteen miljoonia pieniä toukkia, jotka kiinnittyvät taimenen tai lohen kiduksiin. Toukka elää kiduksissa noin vuoden verran, kunnes pudottautuu virtaveden pohjalle.
Muutamien raakkujokien raakkuja on viety kuntoukseen Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle. Kahden vuoden kuntouksen ja tutkimustyön jälkeen raakut on onnistuttu saamaan kutemaan altaissa. Raakkujen toukista kasvatetaan poikasia, ja kahden-kolmen vuoden jälkeen ne saavuttavat sellaisen koon, että ne pärjäävät nykyjokiemme liettyneellä pohjalla. Raakkujen menestyminen luonnossa täytyy varmistaa tekemällä ja ylläpitämällä poikasille sopivia soralaikkuja tai etsimällä hyvälaatuisia poikashabitaatteja.
Uhat
Raakun taantumisen syitä ovat olleet helmenkalastus, jokien perkaukset, jätevesikuormitukset ja vesistöjen säännöstelyt. Helmenkalastus kiellettiin vuonna 1955, kun raakku rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana lajina Suomessa. Suojelu ei kuitenkaan koskettanut raakun elinympäristöjä, ja sen suojelun jälkeen Suomesta on hävinnyt enemmän raakkujokia kuin aikaisemmin.
Myös jokien patoaminen on vaikuttanut raakun taantumiseen. Se tarvitsee lisääntymiseen isäntäkaloja, kuten taimenia ja lohia. Jokien patoamisen myötä vaelluskalojen kulkuyhteydet ovat katkenneet, ja elintärkeitä isäntälajeja, kuten kokonaisia lohikalakantoja, on menetetty.
Nykyisin elinympäristöjen heikentyminen on yksi merkittävimmistä syistä raakun uhanalaisuuteen. Raakulle kaikki olosuhteiden muutokset vesistöjen valuma-alueilla ovat riski: jokeen tai puroon kulkeutuvat, vesistöä rehevöittävät ravinteet ja kiintoainekset ovat happamoitumisen ohella erityisen haitallista raakuille ja sen isäntäkaloille. Ilmastonmuutoksen myötä sateet ovat lisääntyneet, minkä seurauksena maa- ja metsätaloudesta huuhtoutuu ravinteita ja kiintoaineita valuma-alueille. Lisäksi ilmastonmuutoksen myötä vesistöt ovat lämmenneet.
Jokihelmisimpukkaa uhkaavat nykyisin:
- elinympäristön tuhoutuminen rakentamisen, vaellusesteiden, veden kuormituksen, metsä- ja suo-ojituksen ja happosateiden seurauksena
- veden laatuun ja määrään vaikuttavat valuma-alueiden muutokset
- ympäristömyrkyt
- torjunta-aineet
- ilmansaasteet
- öljyvahingot
- vesien likaantuminen ja rehevöityminen sekä
- isäntäkalakantojen (lohen ja taimenen) tilan heikkeneminen
Mitä WWF tekee?
-
Lisäämme tietoa
Kerromme jokihelmisimpukan ahdingosta ja keinoista, joilla sitä voidaan auttaa.
-
Suojelemme ja kunnostamme virtavesiä
Vedenlaadun paraneminen ja vaellusesteiden poistaminen auttaa myös raakkua. Lue lisää virtavesityöstämme.
-
Edistämme sen isäntälajien suojelua
Suojelemme raakkua vaikuttamalla sen isäntälajien eli lohen ja taimenen suojeluun. Samalla pyrimme raakun kantojen tilan parantamiseen.
-
Vaikutamme lainsäädäntöön
Vaikutamme muun muassa lohi- ja meritaimen- sekä kalatiestrategian toimeenpanoon, jotka edesauttavat myös raakkukantojen tilaa.
Mitä sinä voit tehdä?
Auta jokihelmisimpukkaa lahjoituksella
Suomen tutkituista lajeista joka yhdeksäs on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Sinun tukesi on tärkeää Suomen uhanalaisten lajien sekä niiden elinympäristöjen suojelutyössä
Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje
WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.