Metsän jatkuva kasvatus – metsänhoitoa ilman avohakkuita

Julkaistu 10/09/2019

Jatkuva kasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuita. Se on vaihtoehto vuosikymmeniä vallinneelle yksipuoliselle metsänhoidolle, jolla on tähdätty puuntuotannon maksimointiin muiden hyötyjen ja arvojen kärsiessä. Vaihtoehtoja tarvitaan, sillä yksipuolinen metsänkäsittelyn malli on aiheuttanut metsäluonnon tilan rajun heikkenemisen. Ympäristön, virkistyskäytön ja metsänomistajan talouden kannalta metsän jatkuva kasvatus tarjoaa monia merkittäviä hyötyjä.

Hakkuutavat jatkuvan kasvatuksen metsässä

Jatkuvassa kasvatuksessa metsätaloutta harjoitetaan menetelmin, joissa metsä pysyy jatkuvasti peitteisenä ja hakkuut tehdään joko yläharvennukseen perustuvana suurten puiden poimintana tai pienaukkohakkuuna, jolloin aukon koko on enintään 0,3 hehtaaria. Nykyisessä metsälaissa mainittua eri-ikäisrakenteista metsänkasvatusta on usein käytetty synonyyminä jatkuvalle kasvatukselle, vaikka tarkkaan ottaen se on vain yksi osa jatkuvaa kasvatusta. Myös metsän kaksijaksoisena kasvattaminen, männyn ylispuukasvatus, alikasvoksesta uudistaminen ja suojuspuumenetelmä voidaan lukea metsän jatkuvaksi kasvatukseksi, mikäli puunkorjuuta ei missään
vaiheessa tehdä kerralla kaikkia puita poistaen.

Metsä uudistuu luontaisesti

Jatkuvan kasvatuksen metsä on aina puustoinen ja siinä tähdätään puuston rakenteelliseen vaihteluun. Kasvatuksen eri vaiheissa puuston rakenne voi vaihdella. Metsästä hakataan pääasiassa taloudellisesti arvokkaimpia tukkipuun koon saavuttaneita runkoja ja poistetaan huonolaatuisia puita. Pienempien puiden annetaan kasvaa, osa suuremmista puista jätetään säästöpuiksi ja alikasvoksen vahingoittamista puunkorjuun yhteydessä varotaan. Metsä uudistuu luontaisesti: suurten, paljon kasvutilaa vaativien puiden poisto tekee tilaa alikasvospuiden kasvulle ja uusien taimien syntymiselle.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsän uudistamisessa jäljitellään metsän luontaista kiertokulkua. Luonnonmetsissä puusto uudistuu tavallisimmin pienillä aukkopaikoilla, jotka muodostuvat yksittäisten puiden kaatuessa tai puuryhmien kuollessa. Poimintahakkuut ja pienaukot luovat pieniä aukkopaikkoja ja ympärillä oleva elävä puusto huolehtii siementuotannosta.

Yleisesti ottaen metsän jatkuvaan kasvatukseen voi siirtyä missä ja milloin vain kasvupaikasta riippumatta, kun puustoa lähdetään käsittelemään väljennys- tai poimintahakkuita yläharvennusperiaatteella. Kuusi uudistuu varjostusta sietävänä puulajina hyvin luontaisesti peitteisessä poimintahakatussa metsässä. Mäntymetsien peitteisyyttä ylläpitävässä ylispuukasvatuksessa ylispuustostoa säilytetään koko ajan ja ylispuiden siemenistä kasvaa uusi puusukupolvi.

 

Talvinen metsä, jota on hoidettu jatkuvan kasvatuksen menetelmällä.

Pienempi hoitotarve tuo säästöjä

Kun käytetään luontaiseen uudistumiseen perustuvia menetelmiä, taimien ostoon ja istutukseen ei tarvita investointia. Maanmuokkauksen ja taimikonhoidon tarve on monessa jatkuvan kasvatuksen metsässä vähäinen, tai sitä ei ole, mikä säästää investointikustannuksia. Tämä tarjoaa metsänomistajalle taloudellista etua – metsään mennään vain silloin, kun tuottoa on saatavissa.
Jatkuvassa kasvatuksessa keskitytään korjaamaan moninkertaisesti kuitupuuta arvokkaampaa tukkipuuta. Jatkuvan kasvatuksen menetelmä on metsänomistajalle usein taloudellisesti kannattavin vaihtoehto.

Metsätuhojen hallinta

Puuston jakautuessa eri-ikäisiin ja mahdollisuuksien mukaan myös eri lajia oleviin puihin, myös metsätuhojen riski on hajautettu. Esimerkiksi kirjanpainajan aiheuttamien metsätuhojen riski on jatkuvassa kasvatuksessa pienempi, sillä kirjanpainajat lisääntyvät ennen kaikkea hakkuuaukkojen lämpimissä ja paahteisissa reunoissa, eivät puolivarjossa metsän sisällä. Oikealla suunnittelulla jatkuvan kasvatuksen menetelmä vähentää metsän tuulituhoja. Juurikäävän torjunnassa pätevät samat ohjeet kuin arvennushakkuissa: ajoura tulee suojata hakkuutähteellä ja kannot suojauskäsitellä. Kuusi- ja mäntyvaltaisissa metsissä hakkuut tulee tehdä kylmänä vuodenaikana, jolloin juurikäävän itiöitä ei ole ilmassa. Jos havupuustossa on paljon juurikääpää, puulajin vaihto on suositeltavaa ja toimenpiteet on suunniteltava kohteen ominaispiirteet huomioiden.

Monia merkittäviä ympäristöhyötyjä

Turvemailla jatkuva kasvatus voi poistaa vesistökuormitusta aiheuttavan kunnostusojituksen tarpeen, jos hakkuun jälkeen paikalle jää riittävä puusto haihduttamaan vettä. Tällöin pohjaveden pinta pysyy tarpeeksi alhaalla puuston hyvän kasvun kannalta. Turvemailla taimettuminen tavallisesti onnistuu ja puustossa on jo monin paikoin valmista erirakenteisuutta.

Jatkuva kasvatus antaa metsälle mahdollisuuden palautua kohti luonnonmukaisempaa elävän puuston tilarakennetta. Metsien rakenteellisen vaihtelun lisääntyminen on hyväksi luonnon monimuotoisuudelle. Metsien lajit hyötyvät jatkuvasta puustopeitteisyydestä ja metsän erirakenteisuudesta monin tavoin. Merkittävälle osalle metsälajeista puuston vaihtelevuus
ja jatkuvapeitteisen latvuskerroksen tuoma varjostus on yksi tärkeimmistä elinympäristön ominaisuuksista.

Mustikka, monet ruokasienet ja metsäkanalinnut menestyvät jatkuvan kasvatuksen metsissä hyvin, kun avohakkuut ja maanmuokkaus eivät vie niiltä elintilaa ja kasvupaikkoja. Luonnonhoitoa, kuten lahopuun säästämistä, säästöpuita ja suojavyöhykkeitä tarvitaan myös jatkuvassa kasvatuksessa, kuten myös arvokkaimpien luontokohteiden säilyttämistä kokonaan koskemattomina.

Jatkuva kasvatus on hyvä metsänhoitomenetelmä myös hiilensidonnan ja hiilivaraston säilymisen kannalta. Avohakkuusta tulee hiilen lähde 15–30 vuodeksi. Jatkuvan kasvatuksen metsässä hiilensidonta jatkuu metsänkäsittelystä huolimatta. Jatkuvalla kasvatuksella voidaan vähentää ojien kunnostustarvetta, joten se voi toimia keinona turvemaihin sitoutuneen hiilen säilyttämisessä. Lisäksi koska maanmuokkaukseen ei jatkuvan kasvatuksen menetelmässä ole juuri tarvetta,