WWF:n Earth Hour kannustaa antamaan tunnin ajastaan luonnolle – maailman suurinta ympäristötapahtumaa vietetään lauantaina 23.3. klo 20.30–21.30

Maailman suurin ympäristötapahtuma, WWF:n Earth Hour kutsuu ihmiset ympäri maailman näyttämään valomerkin luonnon ja ilmaston puolesta. Tapahtuma herättää pohtimaan vaikutustamme luontoon ja ilmastoon. 

Tänä vuonna WWF:n Earth Hour kannustaa ihmisiä antamaan tunnin ajastaan luonnolle. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ympäristöystävällisen illallisen kokkaamista, roskien keräämistä, ekologisempien kulutus- tai liikkumistottumusten omaksumista tai vaikkapa laatuajan viettämistä luonnossa yksin tai yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Tavoitteena on innostaa ihmisiä antamaan aikaansa planeetallemme, ei vain Earth Hourin aikana, vaan jokapäiväisessä elämässä.  
 
”Earth Hourin myötä on tarkoitus lisätä tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta sekä luoda yhteisöllisyyden kautta toivoa vakavien aiheiden ympärille. Vuosien varrella Earth Hourin ansiosta onkin muun muassa suojeltu metsiä ja meriä ympäri maailmaa”, sanoo WWF Suomen suojelujohtaja ja pääsihteerinä huhtikuun alussa aloittava Jari Luukkonen.  
 
Valojen sammuttaminen on perinteinen osa Earth Houria, ja vuosittain useat tunnetut maamerkit, kuten Helsingin päärautatieaseman kivimiesten lyhdyt, Pariisin Eiffel-torni ja Sydneyn oopperatalo pimenevät tunnin ajaksi Earth Hour -iltana. Kyseessä ei ole energian- tai sähkönsäästökampanja, vaan symbolinen valomerkki luonnon ja ilmaston puolesta.  
 
”Earth Hour muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokaisella pienelläkin teolla on merkitystä. Kun miljoonat ihmiset ympäri maailman näyttävät valomerkin ja antavat yhden tunnin aikaansa luonnolle, voimme saada vaikutusta aikaan”, Luukkonen sanoo.  

 

Earth Hour kerää varoja saimaannorpan suojelutyöhön  

Kaikkia Earth Houriin osallistuvia kannustetaan tallettamaan tekonsa osoitteessa earthhour.fi. Nettisivuilta voi löytää paljon erilaisia ideoita, mitä ympäristön hyväksi voi tehdä yhden tunnin aikana ja katsoa, kuinka monta tuntia ihmiset ympäri maailman ovat jo luvanneet antaa luonnolle. 

Yksi konkreettinen keino auttaa luontoa on lahjoittaa WWF:n Earth Hour -keräykseen, jossa tänä vuonna kerätään varoja erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelutyössä tärkeän hydrokopterin hankkimiseen. Hydrokopteri on välttämätön kulkuväline muuttuvassa ilmastossa, ja WWF:n asiantuntijat käyttävät sitä keväisin kelirikkoaikaan norppien pesälaskennoissa Etelä-Saimaalla. Lisäksi hydrokopterin avulla voidaan kuljettaa paikoilleen keinopesiä sellaisina talvina, joina jäätilanne on huono eikä lunta riitä norpan pesimätarpeisiin. Lahjoittaa voi osoitteessa: https://wwf.fi/earthhour/lahjoita/ 

WWF kutsuu juhlimaan Earth Houria ennakkoon Helsingin päärautatieaseman asemahalliin, jossa järjestetään lauantaina 23.3. klo 19–20 kaikille avoin yleisötapahtuma Tunti maailman parasta – Earth Hour -etkot. Tapahtumassa esiintyvät artistit Yona ja Ville Veikka, minkä lisäksi tutustutaan muun muassa WWF:n ruokatyöhön. Tunnelmia tapahtumasta voi seurata myös WWF Suomen sosiaalisen median kanavista. 


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:  

Pinja Silvonen, Earth Hour -koordinaattori, p. 050 304 7182, pinja.silvonen@wwf.fi