Yhteiselo suurpetojen kanssa on mahdollista – 8 tarinaa positiivisista kohtaamisista

”Olen asunut ison osan 29-vuotisesta elämästäni maalla, pienessä kylässä, jonka alueella on aina liikkunut susia, karhuja ja välillä ilveksiäkin. Meillä on kotona ollut pitkään koiria, kissoja, kaneja ja ankkojakin lemmikkinä. Kertaakaan ei ole mitään ongelmaa ollut petoeläinten kanssa, vaikka toki niitä lähelläkin joskus liikkuu. Luonnossa lenkkeillessä olen pärjännyt varovaisuudella ja maalaisjärjellä. Jos jätän kissan yöksi ulos, koska se viihtyy siellä, suostun siihenkin, että peto voi sen viedä. En tietenkään halua sitä, mutta petoeläimillä on tapana saalistaa, ja pieni eläin on helpompaa riistaa. Surisin kissaa, mutta en halua pelätä petoja enkä näe siihen mitään syytä. Kyllä meille kaikille on tilaa.”
Eva-Maria

”Kohtasin suden Etelä-Pohjanmaalla 2013 pellon laidassa valokuvaamassa ollessani. Katsoin, että vaalea koira tulee polkua pitkin alas rinnettä, kun seisoin lintuja kuvatakseni risukasan takana. Kun eläin tuli kohdalleni ja sai minusta vainun, se laittoi hännän koipien väliin ja kiirehti sillan yli joen toiselle puolelle piiloon. Sen ollessa kohdalla tajusin sen olevan yksinäinen susi. Yritin nähdä eläimen joen toisella puolella, mutta se piiloutui hyvin, enkä saanut sitä kameran tähtäimeen.”
Kirsi

”Koiran kanssa lenkillä ollessani kohtasin suden joen jäällä. Pimeässä katselin sen jolkotusta noin kahdensadan metrin päässä, harmittelin kameran puutetta ja sanoin jotain koiralleni. Susi pysähtyi, katsoi hetken minua ja koiraani – ilmeisesti se vasta silloin huomasi meidät, tulimme kuitenkin takaviistosta. Susi arvioi reittinsä uudelleen ja suuntasi metsään, kiinnittämättä sen kummempaa huomiota enää meihin.”
Minna

”Yövyin laavussa Ylä-Kemijoella kalareissulla. Aamuyöstä kuulostelin äänien perusteella, että poroko se siellä vetisellä suolla lompsii. Odottelin, että saan eläimen näkyviin sen edetessä muutaman puun välistä. Oli hieno yllätys, kun suolla etenikin kovaa kyytiä karhu kohti sakeaa kuusikkoa. Eniten hämmästelin sen uskomatonta nopeutta! Oliko lie karhun vauhtiin syynä pian alkanut sade, ehkä? Kuusikossa parempi sateensuoja?”
Kaisa

”Olen tavannut karhun luonnossa useamman kerran. Niin emon pentuineen kuin uros karhun yksinään. Lepposia ja uteliaita otuksia kohtaamani nallet ovat olleet. Hetken tuumailtuaan väistyneet omille teilleen metsän siimeksiin.”
Elise

”Olin viisivuotias, kun vappuna söimme juhla-ateriaa. Oli ensimmäinen keväämme uudessa kodissa, joka oli vanha koulu keskellä korpea. Tiesimme, että olemme tulleet petoeläinten maille. Naapurimme otso tallusteli korvesta puuvajan kulmalle, noin 10 metrin päähän. Otus oli kaunis, niin rauhallinen. Juoksin kuistille katselemaan, olin valmis toivottamaan nallen sisälle juomaan teetä kanssani. Otso nousi kahdelle jalalle, uteliaasti nuuski uusien naapurien tuoksuja ja käänteli päätään. Lopulta hän kääntyi ja palasi metsään. Siitä asti olen ollut tietoinen metsäisistä naapureistamme, myös susista ja ilveksistä, ja yrittänyt antaa niille tilaa, niin kuin tämä karhu antoi meille tilaa asua sen mailla. Seurailen vieläkin karhunaapurien jälkiä metsässämme, eikä naapuruudestamme ole koskaan ollut ongelmaa. Kohtaamisen jälkeen karhu painautui syvälle mieleeni: näen toistuvasti tästä karhusta unia, missä hän johdattelee tai lohduttaa minua.”
Vilma

”Odotin Joensuuhun menevää bussia Lieksassa pysäkillä. Olin kotipihasta noin 100 metrin päässä, ja ympärillä on paljon muutakin asutusta. Oli kevättalvi, ja kävelin edestakaisin lämpimikseni. Yhtäkkiä tuli tunne, että joku tuijottaa. Vilkaisin alas noin 50 metrin päähän pienen joen penkareelle ja näin kissan. Kuitenkin sekunnin sadasosan mietittyäni tajusin, että eläin on liian iso kissaksi ja lisäksi sillä oli korvissa isot mustat tupsut. Tajusin, että se on ilves, joka tutkailee liikkeitäni rauhallisesti penkalla istuen. Menin pieneen paniikkiin, koska eläin oli niin lähellä ja oli selvästi huomannut minut ennen kuin minä sitä. En ollut varma voiko ilves olla ihmiselle vaarallinen, joten menin osaksi lumipenkan taakse piiloon. Kuitenkin niin harvinainen näky sai minut ulos piilostani ja ihailin hetken sen sulavia liikkeitä paksulla hangella. Se muistutti minusta hieman puumaa, kun se isoilla harppauksilla lähti pitkin jokea häviten metsikköön. Olin hieman hämilläni bussimatkan Joensuuhun, koska en olisi uskonut törmääväni ilvekseen omalla takapihallani, mutta myös iloinen, että pääsin noinkin läheltä todistamaan “kissan” iltapäiväkävelyä.”
Suvi

”Meillä on omakotitalo Sipoossa, vain noin 40 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Olemme pitkän pienen hiekkatien päässä, ja talomme takana ja sivuilla on kallioista ikimetsää. Näissä metsissä asuu ilvesperhe, josta ei toivottavasti tiedä kuin me ja muutama naapuri. Ilvekset karjuivat koko kevään talon lähistöllä, ja kesällä siskoni näki yhden ensimmäisen kerran. Hän seurasi ääntä, joka kantautui kotitalolle viereiseltä pellolta. Pellolla hän näki ensin ketun, joka oli jähmettyneenä paikalleen, tarkkaili keho jäykkänä ja pää korkealla pystyssä. Sisko seurasi ketun katsetta ja näki metsän laidalla tämän kauniin ja ylvään kissaeläimen, joka ilmoitti selvästi pienemmälle pedolle reviiristään. Meillä on koiria ja hevosia, emmekä koskaan ole ajatelleet, että me kaikki emme täällä mahtuisi asumaan. Mikään ei tunnu hienommalta kuin kuulla harvinainen karjunta omalta kotipihalta, tietäen että asumme näin lähellä kaupunkia, mutta silti tarpeeksi kaukana kokeaksemme jotain niin ainutlaatuista.”
Michela

Ampiaiset vaarallisempia kuin suurpedot – petojen aiheuttamien vahinkojen korvaus kuitenkin tärkeää

Yllä olevat tarinat on koottu osana laajaa EU-rahoitteista Eurolargecarnivores LIFE -hanketta, jonka tavoitteena on vähentää suurpetoihin kohdistuvia pelkoja ja ennakkoluuloja. Hankkeen keskeinen viesti on, että ihmisten ja suurpetojen yhteiselo on mahdollista.

Ihmisten tarinat ovat kiehtovia, mutta niin ovat tilastotkin: Ilveksen ja ahman ei ole koskaan todettu aiheuttaneen Suomessa henkilövahinkoja. Suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä Suomessa vuoden 1882 jälkeen. Karhu on suurpedoistamme ihmiselle vaarallisin ja se on surmannut ihmisen Suomessa edellisen kerran vuonna 1998. Vertailun vuoksi: tämän tapauksen jälkeen hevoset ovat aiheuttaneet Suomessa kahdeksan ihmisen kuoleman, ja koirat ja ampiaiset molemmat yli 20 kuolemaa.

”Suurpedot kuuluvat itseoikeutetusti Suomen luontoon ja niillä on korvaamaton rooli luonnon ekosysteemeissä. Suurpetoja – erityisesti sutta – kohtaan koetaan pelkoa jota ei tule vähätellä, mutta samalla tule muistaa, ettei pelko monesti ole suhteessa todelliseen riskiin”, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen sanoo.

”On totta, että suurpedot aiheuttavat vahinkoja kotieläimille, metsästyskoirille sekä poronhoitoalueella poroille. Suurpetojen aiheuttamien tappioiden oikeudenmukainen korvaaminen haittaa kärsineille on tärkeää”, Tolvanen sanoo.

Eurolargecarnivores LIFE -hankkeen tavoitteena on tarjota kaikille sidosryhmille alusta keskustella ja jakaa kokemuksia suurpetojen ja ihmisten yhteiselosta. Hankkeessa esitellään erilaisia lähestymistapoja, joita on sovellettu Euroopassa yhteiselon mahdollistamiseksi ja sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi.