WWF Suomen pääsihteeri täyttää pyöreitä vuosia: ”Saimaalla on aina paikka sydämessäni”

WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder perusti keväisen merkkipäivänsä kunniaksi Oma keräyksen, jonka tuotto ohjataan suomalaisen luonnon hyväksi. Syntymäpäiväänsä Rohweder viettää nyt koronaviruspandemian vuoksi todella poikkeuksellisen maailmantilanteen keskellä.

Keräyksen kohteen valinta oli 9. huhtikuuta 60 vuotta täyttävälle Rohwederille helppo, sillä tämän rakkaus suomalaiseen luontoon syttyi jo lapsuudessa.

”Sain viettää kaikki lapsuuden kesäni mökillämme Saimaan rannalla Puumalassa. Siellä sain olla osa luontoa ja kasvaa sen keskellä. Saimaalla on aina paikka sydämessäni”, Rohweder kertoo.

”Koronaviruksen vuoksi vallitsevassa maailmantilanteessa ei kuitenkaan ole juhlien aika. Nyt on tärkeintä huolehtia meidän kaikkien terveydestä ja jatkaa sinnikästä suojelutyötämme. Synttärit ovat mitätön asia tämän tilanteen rinnalla, mutta ne ovat hyvä syy pystyttää keräys. Luonto on elämää ja tulevaisuutta.”

Mökkeilyä saimaannorpan maisemissa

Myös Saimaan tunnetuin asukki saimaannorppa on tullut Rohwederille tutuksi jo vuosia sitten, kun hän pääsi ihastelemaan saimaannorppaa sen luontaisessa elinympäristössä.

”Näin saimaannorpan ensimmäisen kerran 1986, kun olin häälomallani Saimaalla. Se oli aivan mahtava kokemus. Tuolloin norppia oli Saimaassa alle puolet nykyisestä määrästä.”

Sittemmin Rohweder on nähnyt suojelutyön tuottavan tulosta. Nykyisin norppia on Saimaalla hieman yli 400.

”Noin 15 vuotta sen jälkeen, kun olin nähnyt saimaannorpan ensimmäistä kertaa, se pesi samalle järven selälle, jonka rannalla mökkimme on. On ollut upeaa nähdä kannan kasvaneen, mutta saimaannorppa on edelleen erittäin uhanalainen. Se tulee tarvitsemaan apuamme vielä pitkään esimerkiksi uhkaavan ilmastokriisin vuoksi.”

 

Saimaannorppa kuivattelee karvaansa rantakivellä.

Oma keräyksen avulla voi laittaa hyvän kiertämään

Saimaan lisäksi suomalainen luonto on WWF:n pääsihteerin mukaan täynnä paikkoja, jotka rauhoittavat ja pysäyttävät.

”Järven tuoksulla ja aaltojen liplatuksella on suorastaan meditatiivinen vaikutus. Itse rauhoitun myös metsissä. Olen jopa tehnyt päätöksen WWF:n pääsihteerin paikan vastaanottamisesta metsäretkellä.”

Koska luonto on Rohwederille niin rakas, hän halusi juhlapäivänsä kunniaksi antaa luonnolle lahjan. WWF:n Oma keräys tarjosi siihen helpon ja mukavan tavan.

”Keräyksen avulla voin laittaa hyvän kiertämään. Voin antaa nyt takaisin sitä, mitä olen itse saanut luonnolta.”

Oma keräys on maksuton nettipalvelu, jossa jokainen luonnonystävä voi perustaa oman keräyksen esimerkiksi tärkeän juhlapäivän kunniaksi.

Vanhaa havumetsää Kemiönsaaressa.

WWF:n suojelutyö jatkuu poikkeuksellisissa oloissa

Rohweder viettää merkkipäiväänsä todella poikkeuksellisten olojen vallitessa. Koronavirus-pandemia on vaikuttanut lähes koko maailmaan ja luonnollisesti myös WWF Suomen pääsihteerin elämään.

”Monet, myös minä, hakevat nyt turvaa ja hengähdystaukoa lähiluonnosta. Luontoretket pitää kuitenkin tehdä vastuullisesti. Pidetään reilut turvavälit muihin luonnossa liikkujiin ja suositaan paikkoja, joissa on mahdollisimman vähän muita ihmisiä.”

Rohweder kertoo, että WWF:n määrätietoinen ja pitkäjänteinen suojelutyö jatkuu uskollisten tukijoiden avulla poikkeustilanteesta huolimatta.

”Työmme on nyt vallitsevassa koronaviruksen aiheuttamassa maailmantilanteessa haastavampaa ja vaatii uudenlaista ajattelua. Keskitymme nyt toimintaan, jota voimme tehdä poikkeustilanteessa vallitsevia turvallisuusohjeita noudattaen. Suunnittelemme esimerkiksi tulevia kenttähankkeitamme, vaikutamme ympäristöä koskeviin poliittisiin päätöksiin ja laadimme tulevan lukukauden ympäristökasvatusmateriaaleja kouluille.”

Juuri nyt kaikkien tärkeintä on Rohwederin mukaan ihmisten terveys.

”Haluan toivottaa sinulle ja lähimmäisillesi terveyttä ja voimia. Pidetään huolta toisistamme!”

60 vuotta luontopolulla – Liisa Rohwederin syntymäpäiväkeräys

Tule sinäkin mukaan luomaan suomalaisen luonnonsuojelun menestystarinoita

Osallistu keräykseen

60 vuotta luontopolulla – Liisa Rohwederin syntymäpäiväkeräys

Tule sinäkin mukaan luomaan suomalaisen luonnonsuojelun menestystarinoita

Suojele elämää WWF-kummina

Monimuotoinen luonto on kaiken elämän edellytys maapallollamme. Silti luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historian aikana. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon hätätila, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla. Nyt tarvitaan jokaista luonnonsuojelijaa!

Lahjoita alk. 10 €/kk

Suojele elämää WWF-kummina

Monimuotoinen luonto on kaiken elämän edellytys maapallollamme. Silti luontoa tuhotaan nyt nopeammin kuin koskaan ihmisen historian aikana. Meillä on ratkaisuja pysäyttää luonnon hätätila, mutta se on mahdollista vain tukijoidemme avulla. Nyt tarvitaan jokaista luonnonsuojelijaa!