WWF:n lumoava Norppalive on täällä taas – ensimmäistä kertaa mukana myös äänet

WWF avasi tänään keskiviikkona 5. toukokuuta rakastetun Norppaliven. Suorassa lähetyksessä voidaan seurata saimaannorppien elämää, kun ne nousevat toukokuussa Saimaan rantakiville vaihtamaan karvansa.

Suora lähetys Saimaalta norppien suosimalta rantakiveltä on sulattanut katsojien sydämiä jo viitenä edellisenä keväänä. Lähes 10 miljoonaa katselukertaa kerännyt Norppalive avaa ainutlaatuisen ikkunan keskelle Saimaata, rantakivelle, jossa norpat perinteisesti kuivattelevat turkkiaan ja raaputtelevat talvikarvaansa pois toukokuun aikana.

Tänä vuonna WWF on halunnut tuoda luontoa entistäkin lähemmäs katsojaa, ja Norppalive-lähetykseen otettiin ensimmäistä kertaa mukaan ääni. Kamera on tänäkin vuonna suunnattu aiemmilta vuosilta tutulle rantakivelle.

”Norpat eivät juuri pidä meteliä itsestään, joten mikrofoni tallentaa lähinnä luonnon ääniä, kuten veden liplatusta ja tuulen huminaa. Alueella liikkuu myös veneilijöitä, ja lähetyksessä saattaakin kuulua myös moottorin ääniä. Tämä tuo esiin sen, että ihminen ja norppa jakavat samat vedet”, muistuttaa Luontolive-kameroiden asennuksista vastaava kehityspäällikkö Justus Hyvärinen.

Lähetys sai suorastaan lentävän lähdön, kun katsojat pystyivät bongaamaan kivellä pötköttelevän norpan jo heti keskiviikkoaamuna. Itä-Suomen yliopiston norppatutkija tunnisti kyseisen yksilön Suomen tunnetuimmaksi saimaannorpaksi Pullervoksi. Parhaat olosuhteet norppahavaintoihin vallitsevat aurinkoisella poutasäällä. Karvanvaihtoaika kestää yleensä toukokuun ajan.

Norppalive lisää suojeluinnokkuutta

Norppaliven toteutuksessa alusta asti mukana ollut luontokuvaaja-kalastaja Juha Taskinen pitää Norppaliven suosiota hienona asiana.

”Norppaliven suosio kertoo siitä, että suomalaiset haluavat suojella norppaa. Joskus herkistyn itsekin Norppaliveä katsellessa, se tuntuu siltä kuin istuisi norppaa häiritsemättä viereisellä kivellä hyljettä katsellen”, Taskinen kuvailee.

Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut Norppalive oli ensimmäinen WWF:n suora lähetys luonnosta. Vuonna 2018 WWF avasi Luontolive-sivuston, jossa yleisö voi seurata luontolähetyksiä ympäri vuoden. Luontolivessä on seurattu muun muassa sääksiä, kyitä, järvitaimenia, ahmoja, naaleja ja jokihelmisimpukoita. WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder haluaa Luontoliven tuovan luonnon lähelle jokaista ihmistä.

”Luontoa voi tutkia myös kameran välityksellä. Samaan aikaan lähetykset edistävät positiivista asennetta luonnonsuojelua kohtaan”, Rohweder sanoo.

WWF:n Luontoliven toteuttaminen ei olisi mahdollista ilman loistavia yhteistyökumppaneita. Norppaliveä ovat olleet tekemässä luontokuvaaja Juha Taskinen, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat, Live Eye ja Pukki Visuals.

Pötköttääkö Pullervo kivellä?

Tervetuloa seuraamaan erittäin uhanalaisia saimaannorppia suorassa lähetyksessä, jossa on tänä vuonna mukana myös ääni. Ihastuttavia hetkiä Norppaliven parissa!

Katso Norppaliveä

Pötköttääkö Pullervo kivellä?

Tervetuloa seuraamaan erittäin uhanalaisia saimaannorppia suorassa lähetyksessä, jossa on tänä vuonna mukana myös ääni. Ihastuttavia hetkiä Norppaliven parissa!