Tuusulan ”metsäleidien” aktiivisuus sai kuntapäättäjien päät kääntymään: Rakkaan lähimetsän hakkuut peruttiin

Kun tuusulalainen neljän naisen porukka sai kuulla lähimetsänsä hakattavan, alkoi määrätietoinen toiminta kunnan omistaman Tuomalan metsäalueen puolesta. Kunta oli jo myynyt puut, kun ”metsäleidit” saivat aktiivisuudellaan kunnan kelkan kääntymään.

”Jos emme olisi ruvenneet toimimaan vuosi sitten, se metsä olisi kaadettu. Toki matkassa oli muutamia onnenkantamoisiakin. Metsässä oli jo suoritettu altaraivauksia ja puut myyty”, kertoo tuusulalainen Riikka Björn 

Riikka Björn on osa neljän hengen ryhmää, jonka paikallinen Keski-Uusimaa-sanomalehti risti “metsäleideiksi”. Kun naiset saivat kuulla Tuomalan metsää koskevista hakkuusuunnitelmista huhtikuussa 2020, pakkasivat he termoskannunsa ja lähtivät – minnekäs muualle kuin – metsään. He pohtivat keinoja, miten metsä voitaisiin säilyttää kuntalaisten virkistyskäytössä ja miten he voisivat toimia metsänsä puolesta.  

Alkoi monipuolinen toiminta metsän säilymisen puolesta.  

”Selvitimme hankeasiakirjoja, teimme oikaisuvaatimuksen, olimme yhteydessä mediaan, päättäjiin, luontoasiantuntijoihin ja järjestimme metsäretkiä. Perustimme myös Tuomalan metsät -Facebook-ryhmän, jonne liittyi nopeasti lähes 1 500 jäsentä. Lisäksi laitoimme pystyyn verkkoadressin, joka keräsi parissa viikossa 1 300 allekirjoitusta. Luovutimme adressin kunnan pormestareille saman päivänä, jolloin oikaisuvaatimus käsiteltiin kunnanhallituksessa”, Carita Kauppinen luettelee.   

(Juttu jatkuu videon jälkeen.)

Tuomalan metsä on Tuusulassa sijaitseva alue, josta 65 hehtaaria on kunnan omistuksessa. 22 hehtaaria siitä on jo luonnonsuojelualuetta. Metsä on malliesimerkki monimuotoisesta, suojelunarvoisesta metsästä, jossa on keloja ja rämettä. Keväisin osa metsästä on valkoisten hillankukkien peittämää.  

”Jo 18 vuotta sitten käveltyäni metsässä ensimmäistä kertaa pienen tyttäreni kanssa, ajattelin, että vau, mikä paratiisi”, Riikka Björn muistelee.  

Yhdessä tekeminen on ollut kaiken lähtökohta

”Metsäleideille” ja lukuisille paikallisille Tuomalan metsäalue on erittäin rakas ja tärkeä paikka. Se kävi selväksi myös adressiin kirjoitetuista kommenteista ja terveisistä, joissa ylistettiin muun muassa metsän monipuolisia virkistysarvoja. Koko yhteisön tuki ja osallistuminen on ollut neljälle naiselle mittaamattoman arvokasta ja palkitsevaa.  

”Jokaisella ryhmään liittyneellä ja adressin allekirjoittaneella on ollut suuri merkitys. Yhdessä tekeminen on ollut kaiken lähtökohtana ja sen vuoksi onnistuimme”, Kauppinen korostaa.  

”Olemme saaneet yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä voimaa ja olemme voineet puida niin pettymyksiä kuin ilojakin toistemme kanssa”, Björn jatkaa.  

Tuusulan metsäleidit Tuomalan metsässä 2021

Metsäleidit rakkaassa Tuomalan metsässä, Marena Nurminen (vas.), Carita Kauppinen, Inka Kallén ja Riikka Björn. 

Seuraavat etapit ovat selvillä

Helppoa kuntapäättäjien vakuuttaminen metsän hakkuusuunnitelmien peruuttamiseksi ei ollut. Vaikka metsä oli virkistysarvoiltaan kuntalaisille äärimmäisen tärkeä, olisivat hakkuut kerryttäneet kunnan kassaa 100 000 euron verran. Tämä olisi ollut puolet koko kunnan metsien tuottotavoitteesta. Hakkuissa kyse oli siis merkittävän kokoisesta alueesta. Vaikuttamistyö vaati nelikolta paljon rohkeutta, oivalluskykyä ja paksua nahkaa. 

”Oivalsimme kunnan unohtaneen julkaista hakkuista tehdyn päätöksen. Tämä mahdollisti oikaisuvaatimuksen tekemisen. Onnenkantamoinen oli myös lumeton talvi – lumisena talvena puut olisi jo kaadettu ja olisimme olleet auttamatta myöhässä”, Kauppinen toteaa.  

”Julkinen paine alkoi olla melko kovaa ja asia oli laajasti esillä mediassa ja somessa. Kelkka alkoi kääntyä. Lopulta kunta taipui ja hakkuusuunnitelmat keskeytettiin”, Björn sanoo.  

Päätös keskeytyksestä oli juhlan paikka. Termoskannujen sijaan metsään otettiin tällä kertaa skumppapullo.  

”Päällimmäinen tunne oli mieletön kiitollisuus ja ilo. Ajattelimme, että upeaa, nämä puut saavat vielä olla pystyssä kaikkien kuntalaisten ja jälkipolvienkin ilona. Tuntui, että kaikki palaset loksahtivat kohdilleen”, Björn sanoo.  

”Käsittämätöntä, että näin tavallisena kuntalaisena voi vaikuttaa näin paljon. Se antaa voimaa jatkaa nämä viimeisetkin väännöt. Seuraavaksi tavoitteenamme on saada metsäalueelta tuottotavoite pois ja sen jälkeen saada kunnan omistama lähimetsä suojeluun”, Kauppinen summaa.  

Sinäkin voit vaikuttaa metsiemme suojeluun

Vinkit metsävaikuttamiseen

Metsien suojelussa pätee sama totuus kuin elämässä ylipäätään: yhden ihmisen toiminnalla voi olla parhaassa tapauksessa valtava merkitys. Sinäkin voit vaikuttaa julkisten metsänomistajien, kuten valtion, kuntien ja seurakuntien, toimintaan.

WWF:n Metsävaikuttamisopas

Vinkit metsävaikuttamiseen

Metsien suojelussa pätee sama totuus kuin elämässä ylipäätään: yhden ihmisen toiminnalla voi olla parhaassa tapauksessa valtava merkitys. Sinäkin voit vaikuttaa julkisten metsänomistajien, kuten valtion, kuntien ja seurakuntien, toimintaan.