Nuuksiossa purettiin talkoovoimin toistasataa laitonta tulipaikkaa – väärään paikkaan tuikattu tuli kuluttaa luontoa ja aiheuttaa metsäpalovaaran

Nuuksion kansallispuistossa järjestettiin lauantaina laittomien tulipaikkojen purkutalkoot WWF:n ja Metsähallituksen Luontopalvelujen yhteistyönä. Laittomia tulipaikkoja purettiin yhteensä 123. Luku oli pienentynyt huomattavasti vuoden takaisesta, mutta silti määrä yllätti.

Tänä vuonna 15 ryhmää kiersi Nuuksiossa laittomia tulipaikkoja purkamassa. Jokaiselle ryhmälle annettiin omat kartalle merkityt alueet, joilta etsiä tulipaikkoja. Alueet valittiin sen mukaan, mistä löytyi eniten purettavaa vuonna 2020 järjestetyissä talkoissa.

”Viime vuonna järjestimme vastaavat talkoot, ja silloin Nuuksiossa purettiin 350 tulipaikkaa. Nyt oli kiinnostavaa nähdä, millaiseksi tilanne on kehittynyt vuoden aikana” WWF:n kenttäkoordinaattori Vilja Tupola pohtii.

Laiton tulipaikka on esimerkiksi väärään paikkaan kasattu nuotiorinki tai maahan palanut mustunut kohta, jossa on tulenteon jäänteitä. Laittomia tulipaikkoja ei myöskään löydy kartalta. Metsähallituksen rakentamilla virallisilla tulipaikoilla on aina myös muita rakennelmia, kuten puuvaja ja kuivakäymälä.

(juttu jatkuu kuvan alla)

Pirjo ja Lotta Osanen osallistuivat tulipaikkatalkoisiin Nuuksiossa lokakuussa 2021.

Pirjo ja Lotta Osanen osallistuivat tulipaikkatalkoisiin Nuuksiossa.

Tulenteko ei ole jokamiehenoikeus

Laittomien tulipaikkojen määrä oli kasvanut yllättävän suureksi vuoden aikana, kun niitä löytyi 123. Tämä kertoo siitä, että tulenteon osalta retkietiketistä muistuttaminen on vielä tarpeen. Viime vuoden tapaan laittomia tulipaikkoja löytyi suosittujen kohteiden läheisyydestä, kuten Haukkalammelta.

”Toivomme, että kertomalla näistä talkoista retkeilijöiden tietämys laittomista tulipaikoista ja niiden haitoista kasvaisi. Tulen tekeminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaikka usein niin saatetaan olettaakin. Tulisteluun täytyy aina olla maanomistajan lupa”, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Joel Heino toteaa.

Nuotio sinne, missä se sallitaan

Laittomien tulipaikkojen purkaminen on tärkeää luonnon kulumisen minimoimiseksi. Ne ovat myös suuri paloturvallisuusriski erityisesti kuivina aikoina. Laittomia tulipaikkoja löytyy erityisesti hienoilta maisemapaikoilta ja kansallispuiston syrjäisemmistä osista. Myös virallisten tulipaikkojen läheisyyteen pystytetyt laittomat tulipaikat ovat yleisiä, sillä niissä pystytään käyttämään valmista puuhuoltoa. Purkamalla laittomat tulipaikat kävijät on helpompi ohjata virallisille tulipaikoille.

Retkietiketti ja kansallispuistojen säännöt ohjeistavat, että luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa, tulenteko on sallittu huolletuilla ja merkityillä tulentekopaikoilla. Laittomiin tulipaikkoihin liittyy usein myös puiden kaatamista ja kaatuneiden kelopuiden hakkaamista polttopuiksi, mikä on kansallispuistossa ehdottomasti kiellettyä. On hyvä myös muistaa, että puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen on kiellettyä. Vain ruokasienten ja marjojen kerääminen on sallittua.

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.