Norppa näkyvissä! Saaristomeren uhattu norppakanta kerääntyy jokakeväiseen rituaaliin
Huhtikuun lopulla Saaristomeren rannoille ja luodoille kerääntyy pieni ja uhattu itämerennorppakanta jokakeväiseen karvanvaihtoon. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat leudot ja jäättömät talvet uhkaavat itämerennorppaa.
Huhtikuinen Saaristomeri on lähes peilityyni, kun veneemme lipuu pois laiturista ja aloittaa matkansa kohti ulkosaaristoa. Sisäsaariston mökkilaiturit jäävät hiljalleen taakse, kun Turun ammattikorkeakoulun norppahankkeen asiantuntija Jussi Laaksonlaita ohjaa venettä kohti norppavesiä. Hänen vieressään kenttämestari Jussi Niemi tähyilee maisemaa kiikareillaan. Yhtäkkiä Niemi osoittaa kädellään läheistä luotoa, ja Laaksonlaita hiljentää vauhtia. Molemmat kiikaroivat pienelle luodolle, jolla pötköttää jotain.
”Halli, eli harmaahylje”, kuuluu arvio.
Olemme Saaristomerellä etsimässä itämerennorppia, jotka ovat saimaannorpan vähemmän tunnettuja sukulaisia. Koko Itämeren alueella itämerennorppia elää noin 10 000–20 000 ja se on määritelty Suomessa silmälläpidettäväksi lajiksi. Suurin osa itämerennorpista elää Perämerellä, jossa jääolosuhteet ovat talvisin vielä verrattain hyvät. Sen sijaan Suomen itämerennorpan eteläiset kannat Saaristomerellä ja itäisellä Suomenlahdella ovat hyvin pieniä ja vaarassa kadota. Saaristomerellä norppia elää arviolta 200–300. Vertailun vuoksi: Saimaannorppia on yli 400.
Harmaahylkeet ovat kooltaan isompia ja köllöttelevät mieluusti pienilläkin luodoilla. Niitä on luonaissaaristossamme yli 15 000. Suurimmalla todennäköisyydellä saaristossa törmää siis harmaahylkeeseen. Jatkamme matkaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Saaristomerellä elää 200-300 norpan kanta. Keväisin norpat kerääntyvät saariston kiville vaihtamaan karvaa. Kesäkuun jälkeen norppiin törmää saaristossa enää satunnaisesti.
Karvanvaihto on norpille herkkää aikaa
Olemme liikkeellä norppien havainnoinnin kannalta otolliseen aikaan, sillä huhti-toukokuussa norpat nousevat karvanvaihtoa varten rantakiville köllöttelemään. Karvanvaihto on evoluution jäänne – muisto siltä ajalta, kun norppien ja muut hylkeiden kantamuodot 30 miljoonaa vuotta sitten elivät maalla. Maalla elävät nisäkkäät vaihtavat karvansa hiljalleen, mutta vesieläimille karvanvaihto on ilmeisesti kätevintä hoitaa kerran vuodessa yhdellä rysäyksellä, jotta turkki pysyy kunnossa.
Tähän karvavaihtokauteen ajoittuu myös WWF:n Saaristomeren norppalive, jonka kautta norppien köllöttelyä voi seurata toukokuun lopulle asti täältä.
Karvanvaihto on norpille herkkää aikaa. Silloin ne asettuvat rantakallioille ja kiville köllöttelemään, sillä kuivalta ja lämpimältä iholta karva vaihtuu nopeammin. Tuona aikana norpat eivät juurikaan ehdi kalastaa, joten niiden paino laskee. Kun karva on kesän korvalla vaihdettu, suuntaavat Saaristomeren norpatkin kauemmas ulkomerelle makoisampien kalavesien ääreen, eikä norppiin kesäkuun jälkeen enää törmää saaristossa ennen seuraavaa kevättä kuin satunnaisesti.
Kevät on norppatutkijoille kiireistä aikaa. Ennen pääsiäistä Laaksonlaita ehti käydä asentamassa saaristoon kolme riistakameraa kuvaamaan norppien karvanvaihtoa. Huhti-toukokuussa kameroita olisi tarkoitus asentaa yhteensä lähes 60 eri puolille saaristoa. WWF:n merihyljetyöryhmä on aloittanut tutkimustyön jo vuosia sitten, mutta nyt EU-rahoitteisen Yhteinen saimaanorppamme LIFE -hankkeen avulla työtä on voitu merkittävästi laajentaa. Riistakameroilla kerätään arvokasta tietoa norpista ja niiden elämästä, sekä pystytään päättelemään norppakannan koko. Saaristomeren 200–300 norpan kannasta jo noin 70 on pystytty tunnistamaan kunkin norpan yksilöllisten kylkikiehkuroiden avulla.
Kaikki tutkimustieto on tarpeen, sillä itämerennorpista tiedetään vielä hyvin vähän. Se tuntuu yllättävältä, kun ajattelee miten ylpeitä suomalaiset ovat ainakin saimaannorpasta, ja miten keskeinen rooli norpilla on ollut Suomen historiassa.
”Ihmiset ovat alun perin asettuneet asumaan näille seuduille, sillä he ovat metsästäneet norppia”, Laaksonlaita muistuttaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Hankeasiantuntija Jussi Laaksonlaita (vas.) ja kenttämestari Jussi Niemi Turun ammattikorkeakoulusta asentavat riistakameraa. Kameroilla kerätään arvokasta tutkimustietoa itämerennorpista.
Jäättömät talvet uhkaavat norppaa
”Tuolla on potentiaalinen kuutti”, Laaksonlaita sanoo tähytessään pientä kivirykelmää.
”Älä! Sehän olisi hyvä tieto”, Niemi huudahtaa.
”Leikkisiä ne ovat. Kerran näin miten kuutti polskutteli yhden saaren rantavedessä emon valvoessa touhuja kauempaa”, Laaksonlaita sanoo.
Saaristomerellä syntyy kuutteja arviolta korkeintaan muutamia kymmeniä vuodessa. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat leudot talvet uhkaavat norpan pesintää, sillä kaikkein mieluiten norppa synnyttäisi poikasensa jään ja lumen muodostamaan luolaan. Viime talvena Saaristomeren norppa-alueilla ei ollut jäätä laisinkaan. Jäättömänä aikana norppa synnyttää kuutin sinne minne pystyy. Kuutteja on satunnaisesti löydetty saarilta tai avojäältä, mutta ilman lumipesän tuomaa suojaa ne ovat haavoittuvammassa asemassa ja alttiina säälle ja petojen kuten ketun hyökkäyksille.
Saaristomeri on maailman ainoita alueita, joilla norppa elää nyt käytännössä jäättömissä olosuhteissa.
”Täällä merellä ollaan jo olosuhteissa, jotka ilmastonmuutos saattaa pahimmissa uhkakuvissa tuoda Saimaallekin. Kauhuskenaario on, ettei Saimaakaan jäädy kunnolla tulevaisuudessa”, Laaksonlaita sanoo.
Saimaalla norppaa autetaan kolaamalla vuosittain vapaaehtoisvoimin apukinoksia, jotka käyvät norpalle pesäpaikaksi yhtä hyvin kuin luonnollisesti lumesta muodostunut kinos. Saaristomerellä apukinosten kolaaminen ei olisi mahdollista, sillä jäätä ja lunta ei ole. Lisäksi merellä norpat eivät yleensä pesi suotuisissakaan lumioloissa luotojen rannoille, vaan keskellä jääkenttää oleviin jää- ja lumikasautumiin. Tämän takia itämerennorpan pesäpaikkoja ei myöskään tiedetä.
Yhtenä apukeinona Saaristomerellä kokeillaan vanerilevystä rakennettua luodolle asennettua katosta, joka toisi poikasille suojaa. Saaristoon on viime talvena viety neljä pesäkatosta, jotka tarkastetaan huhti-toukokuussa norppien jo jatkettua matkaansa. Olisi lottovoitto, jos tällaiseen olisi syntynyt kuutti, mutta tässä vaiheessa hanketta menestys on jo sekin, jos rakennelma on selvinnyt saariston karuista olosuhteista ehjänä.
Saaristomeren norppaa yritetään auttaa, ettei itämerennorpan luontainen levinneisyysalue supistuisi. Olisi myös sääli menettää Saaristomeren norppakanta ennen kuin siitä tiedetään enemmän.
”Vielä ei tiedetä, eroavatko Saaristomerellä elävät norpat geneettisesti Perämeren alueen norpista. Jos näin on, Saaristomeren norppien myötä häviäisi ainutlaatuista luonnon monimuotoisuutta lopullisesti”, sanoo WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen.
”Saaristomeren norpan menettäminen olisi yksi esimerkki luontokadosta. Se tapahtuu silmiemme edessä vähin äänin. Pala palalta ekosysteemit yksinkertaistuvat, kun paikallisia populaatioita häviää.”
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Norppa maastoutuu lähes täydellisesti Saaristomeren rikkonaiseen rantamaisemaan. Kokeneimmatkaan norppatutkijat eivät aina erota kaikkia norppia kerralla, vaan lisähavaintoja tehdään jälkeenpäin valokuvista.
Seuraavaksi kiikareiden keilassa näkyy kookas norppayksilö, joka pötköttää aivan vesirajan tuntumassa suuren kiven päällä. Se havahtuu moottorin ääneen, kääntelee hetken päätään ympärilleen kuin ihmetellen, ja sitten sulavasti luiskahtaa veteen.
”Olemme tuulen yläpuolella, eli norppa haistaa ja kuulee meidät helposti”, Laaksonlaita sanoo.
Veneen hidastaessa norppa huomaa muutoksen ääniympäristössä ja pulahtaa mieluummin veteen kuin jää ottamaan selvää, onko tulija uhka vai ystävä. Vedessä norppa näkee erinomaisesti, mutta kuivalla maalla norpat ovat likinäköisiä. Niiden hajuaisti paljastaa kuitenkin ihmisen tehokkaasti. Lisäksi ympäristön linnut antavat varoitusmerkkejä. Kyhmyjoutsen älähtää veneen äkättyään, haahkaparvi lehahtaa lentoon.
Teemme jo paluuta mantereelle, kun Laaksonlaita osoittaa horisonttiin.
Harjaantumaton silmä erottaa aluksi vain kiviä. Sitten yhden hieman tummemman, tutunmuotoisen kiven, joka alkaa liikkua. Vieressä toinen vaaleampi ja olisiko tuo rantakivi sitten kolmas norppa. Kestää hetken, ennen kuin kiikarin keilat osuvat kohdilleen ja norpat näkyvät. Pidempään rannalla olleet kuivat norpat maastoutuvat liikkumattomina lähes täydellisesti rantakivikkoon. Vastikään kuivalle nousseet ja vedestä vielä märät ja tummat norpat erottaa selvemmin.
Hidastamme vauhtia. 11 norppaa köllöttää kivirykelmällä. Suurin osa niistä pulahtaa veteen moottorin kuultuaan, mutta yksi jää pitämään sinnikkäästi kiinni köllöttelypaikastaan. Se ei hievauta evääkään.
Sitten tapahtuu jotain. Norppien päitä alkaa kohoilla sieltä täältä. Yksi ui lähemmäs pää pinnalla. Sen silmät tuijottavat meitä ja sieraimet suurenevat. Se on tullut haistelemaan meitä.
Pysäytämme veneen. Olemme aivan liikkumatta ja hiljaa. Saaristomeri siintää peilityynenä ympärillä. Tuolla kohoaa norpan pää, tuolla toinen. Kolmas, neljäs. Norpat ympäröivät meitä joka puolelta. Yksi ”poijuttaa” itsensä ylös kuin poiju, oikein näkyy nuuhkaisevan meitä. Toiselta puolen kaksi norppaa on uinut tuulen yläpuolelle ja nuuhkii sieraimet suurina suuntaamme. Kaikista rohkein norppa ui noin 25 metrin päähän. Sen märkä turkki kimmeltää auringossa ja se tuijottaa suoraan kohti.
Siinä me katselemme hetken toisiamme. Norppa ihmistä ja ihminen norppaa. Taustalla kuuluu haahkojen keväinen kuherrus.
Auta Itämeri-kummina
Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.