WWF, Stora Enso ja Tornator yhteistyöhön metsäpurojen puolesta – yhteisillä kunnostustalkoilla autetaan virtavesiä

WWF, Stora Enso ja Tornator aloittavat kolmevuotisen Metsäpurojen puolesta -yhteistyön Suomen virtavesien tilan parantamiseksi sekä niiden lajiston säilyttämiseksi ja suojelemiseksi. Ensimmäiset talkoot järjestetään kesällä 2022.

Metsäpurojen puolesta -yhteistyön tavoitteena on ennallistaa eli palauttaa kohti luonnontilaa pääasiassa metsissä sijaitsevien pienvesien elinympäristöjä. Tämä vahvistaa suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Yhteisillä kunnostustalkoilla pyritään säilyttämään ja kunnostamaan virtavesiä eli puroja ja jokia, parantamaan niiden lajiston elinoloja sekä poistamaan vaellusesteitä. Esimerkiksi vanhat myllypadot ja liian korkealle asennetut tierummut eli tienpenkereiden alle rakennetut vesiväylät estävät taimenen ja muiden virtavesilajien matkan kutupaikoilleen.

Yhteistyössä kumppanit kartoittavat Tornatorin omistamilta alueilta ennallistamiseen soveltuvia kohteita. Tulevien vuosien aikana talkookohteissa muun muassa vaihdetaan vaellusesteinä olevia tierumpuja, poistetaan turhia pienpatoja, ennallistetaan virtavesiuomia ja rakennetaan kutusoraikkoja, joissa kalat voivat lisääntyä. Stora Enson ja Tornatorin henkilökuntaa osallistuu käytännön talkootyöhön yhdessä WWF:n asiantuntijoiden kanssa.

Luonnontilaiset virtavedet ovat metsä- ja vesilajeille tärkeitä elinympäristöjä. Vaelluskalojen lisäksi vapaana virtaavia vesiä kaipaavat muun muassa uhanalaiset vesihyönteiset, sammaleet, jokiravut ja simpukat. Samalla virtavesien paremmasta tilasta hyötyvät monet metsälajit.

Metsäpurojen puolesta -yhteistyö osaksi Stora Enson ja Tornatorin monimuotoisuusohjelmia

Ennallistamista tarvitsevat purot ja muut virtavedet sijoittuvat Suomessa usein metsiin. Siksi on luonnollista, että yhteistyön osapuolina ovat Suomen suurin yksityinen metsänomistaja Tornator sekä Stora Enso, joka on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Yhtiöt näkevät metsäluonnon monimuotoisuudesta huolehtimisen tärkeänä osana heidän jokapäiväistä toimintaansa. Yhteistyö WWF:n kanssa sisältyy Stora Enson ja Tornatorin monimuotoisuusohjelmiin.

Kumppanuuden avulla lisätään myös yksityisten maanomistajien tietoisuutta virtavesiluonnon suojelusta. WWF ohjeistaa tunnistamaan ja poistamaan vaellusesteitä, jotta metsänomistajat voivat kunnostaa omilta mailtaan löytyviä kohteita hankkeen päätyttyä.

”On hienoa, että voimme työskennellä kahden suuren suomalaisen metsäyhtiön kanssa, sillä yrityksillä on erinomaiset mahdollisuudet parantaa virtavesien monimuotoisuutta. Yhdessä saamme aikaan merkittävän positiivisen muutoksen, joka ei olisi mahdollista ilman yritysyhteistyötä”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.

“Tornatorin omistamilla alueilla tehtävät virtavesikunnostukset tekevät Tornatorin monimuotoisuusohjelmasta vaikuttavamman yhdessä sen muiden tavoitteiden, kuten soiden ennallistamisen ja vesiensuojelutoimenpiteiden kanssa”, iloitsee Tornatorin ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen.

”Stora Enson monimuotoisuusohjelma kokoaa yhteen luonnonhoidon toimenpiteitä, jotka parantavat uhanalaisten lajien elinympäristöjä ja vesiensuojelua. Nyt alkava Metsäpurojen puolesta -yhteistyö on uusi askel monimuotoisuustyössämme sekä samalla hieno jatkumo pitkäaikaiselle kumppanuudelle WWF:n ja Tornatorin kanssa. Metsien ja vesistöjen hyvinvoinnin eteen tehty työ on metsäammattilaisillemme sydämen asia ja odotamme jo innokkaina kunnostustalkoiden alkua”, sanoo yritysvastuujohtaja Pekka Kallio-Mannila Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

Alkava yritysyhteistyö on osa WWF:n laajempaa ja pitkäjänteistä virtavesiympäristöjen tilaa parantavaa työtä, jonka tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä saavuttaa pien- ja virtavesien hyvä ekologinen tila Suomessa.

Pysy perillä yritysyhteistyöstä

Haluatko lisää tietoa yritysyhteistyöstämme, saavutuksistamme ja yhteistyön mahdollisuuksista? Tilaa WWF:n yritysyhteistyön uutiskirje!

Tilaa uutiskirje

Pysy perillä yritysyhteistyöstä

Haluatko lisää tietoa yritysyhteistyöstämme, saavutuksistamme ja yhteistyön mahdollisuuksista? Tilaa WWF:n yritysyhteistyön uutiskirje!