Palokin koskien ennallistaminen olisi Suomen merkittävin padonpurku – WWF esittää erilliskirjausta hallitusohjelmaan

Tulevalla hallituskaudella on historiallinen tilaisuus vapauttaa ja ennallistaa eteläisen Suomen koskiluonnon kruununjalokivi: Palokin kosket. Pohjois-Karjalan Heinävedellä sijaitseva yhdeksän kosken sarja on ollut padottuna 1960-luvulta lähtien, osin turhaan. 

Nyt keskustelu Palokin tilanteesta on erittäin ajankohtainen.  Päätös alueen tulevaisuudesta täytyy tehdä pian, sillä patoamisen syynä olevan vesivoimalan turbiinit ovat tulossa käyttöikänsä päähän. WWF:n ohjelmajohtaja Sampsa Vilhusen mukaan energiantuotannon jatkaminen alueella olisi merkittävä menetys Suomen luonnolle.  

”Nyt olisi oikea hetki tehdä asiasta erilliskirjaus hallitusohjelmaan ja aloittaa neuvottelut yli 60 vuotta sitten padotun valtavan koskialueen vapauttamisesta”, Vilhunen sanoo.  

Hänen mielestään Palokin kosket olisivat vapautuessaan kuin koskien Koli, vertaansa vailla oleva luontokohde.  

“Palokin koskien ennallistaminen sisältää paljon muutakin kuin padonpurun. Hankkeen kokoluokka olisi myös selkeästi suurempi kuin tähän menneessä maa- ja metsätalousministeriön vaelluskalakantoja elvyttävän NOUSU-ohjelman turvin edistetyt vaellusesteiden poistot. Erilliskirjaus Palokista mahdollistaisi paremmin kohdennetun, riittävän suuren rahoituksen sekä valtion leveät projektinhallinta- ja neuvotteluhartiat”, Vilhunen sanoo. 

Palokin koskialue padottiin vuonna 1962. Syynä oli Outokummun kaivoksen energiatarve. Yhtiö haki patoamiseen lupaa, mutta lupaprosessin aikana alueelle ehdittiin vetää sähkönsiirtoverkko, jonka avulla sähkö tuotiin kaivokselle muualta. Lupa padon rakentamiseen myönnettiin silti ja Eteläisen Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen yhdeksän kosken sarja padottiin.  

”Padon rakentaminen paikallisiin energiantarpeisiin enää tuossa vaiheessa oli siis tarpeetonta, eikä tänä päivänä vastaavaa ympäristötuhoa hyväksyisi kukaan”, WWF:n ohjelmajohtaja Sampsa Vilhunen kertoo.  

Käsillä oleva päätös siitä uusitaanko Palokin voimalan turbiinit taas seuraaviksi 70 vuodeksi, on Vilhusen mukaan virtavesiluonnon ja Saimaan vesistön kalakantojen tulevaisuuden kannalta kriittinen. ”Varsinkin kaikki Saimaan lohikalat ovat erittäin pahasti uhanalaistuneet patoamisen jälkeisinä vuosikymmeninä. Nyt tarvitaan erilainen päätös Palokin tulevaisuudesta kuin 1960-luvun alussa – jotain on meidän tarvinnut jo tässä välissä oppia”, Vilhunen toteaa. 

Samalla kun luonnon monimuotoisuus on Suomessa vähentynyt, energiantuotannon vaihtoehdot ovat lisääntyneet. 

”60-luvun alussa vesivoima on ollut yksi harvoista tavoista tuottaa sähköä. Nykyisin saman energian tuottamiseen on lukuisia vaihtoehtoja”, Vilhunen kertoo.  

Patoamisen myötä valtaosa Palokin koskista jäi patoaltaan syvyyksiin seisovan veden alle, ja padon alapuoliset kosket puolestaan kuivilleen. Vesivoimalalle aikoinaan myönnetty patolupa ei myöskään velvoittanut kalojen kulun mahdollistavan kalatien rakentamiseen. Tämä johti siihen, että Saimaan vesistön keskeisimpien vaelluskalojen lisääntymisalueiden katoamisen lisäksi kalojen vaellusreitti on ollut Palokin kohdalla poikki 60-luvulta lähtien. 

Katso alta Heinäveden ja Tuusniemen kuntien toimeksiantona tehdy video Palokinkoskien historiasta ja ennallistamisen vaikutuksista. Videon tekijä: Niko Jokinen / Yhteisöagentti Oy

Palokin kosket ovat tärkeä uhanalaisten lohikalojen lisääntymisalue

Ennen patoamistaan Palokin kosket muodostivat mahdollisesti eteläisen Suomen pisimmän yhtenäisen koskijakson, jossa vettä ryöppysi jopa kahdeksan kilometrin matkalla. Tuolloin kosket olivat merkittävä lisääntymisalue Saimaan alueen virtavesikutuisille kaloille, kuten nykyisin äärimmäisen uhanalaiselle Saimaan järvilohelle ja varsinkin tätä nykyä myös erittäin uhanalaiselle järvitaimenelle. Vapaat kosket kantoivat tuolloin runsaasti hedelmää: runsas kalakanta ruokki pitkään rannoilla asuvia paikallisia, ja poikkeuksellisen kalaisina tunnetut kosket houkuttelivat Heinävedelle urheilukalastajia ja jopa ulkomaisia kalastusmatkailijoita.

”Jos Palokin koskien ennallistamiseen lähdettäisiin, ei tarvitsisi ainoastaan arvailla minkälaista jälkeä siitä tulisi. Kuvia koskista ja ympäristöstä ennen patoamista on satoja. Voimme konkreettisesti näyttää, mitä olemme palauttamassa ja ennallistamassa”, Vilhunen sanoo.

Lohikalat ovat uhanalaistuneet vakavasti viime vuosikymmeninä. Saimaan järvilohi virallisesti jo katosi Suomen luonnosta. Se saatiin säilymään lajistossa laitoskasvatuksen ja istutusten avulla, mutta kala on edelleen äärimmäisen uhanalainen. Myös taimen on Etelä-Suomessa uhanalainen. Tilanne on kriisiytymässä, sillä laitoskannat ovat Vilhusen mukaan kuolemassa käsiin. Syy tähän juontaa muun muassa ilmastonmuutoksesta. Pintavedet ovat lämpimämpiä kuin aikaisemmin, minkä vuoksi vesihome ja kalataudit ovat lisääntyneet laitoksissa. Laitoskalakantojen elinvoimaisuus on myös ajan saatossa heikentynyt pahasti kun luonnonkierron läpikäyneitä emoja ei ole saatu pyydettyä laitoksiin.

”Laitoskalojen istutus luontoon on ollut vallitseva kalavesien hoitostrategia liian pitkään. Nykyisin onneksi halutaan satsata kalojen luontaisen lisääntymisen palauttamiseen. Tämä vaatii kalojen luonnollisten elinympäristöjen, vapaana virtaavien koskivesien mittavaa ennallistamista”, Vilhunen sanoo.

Vilhusen mielestä Palokin ennallistaminen olisi ehdottomasti tehokkain yksittäinen toimenpide Saimaan uhanalaisten lohikalakantojen elvyttämiseen.

Ennallistamiseen kaivataan vahvaa aloitteellisuutta ja yhteistyötä

Vilhusen mukaan paras neuvottelija Palokin ennallistamisesta on valtio. Lisäksi Saimaan alueen kunnilta sekä padon omistavalta Pohjois-Karjalan sähköltä kaivataan asian suhteen yhteistyökykyä ja kokonaisvastuullista ajattelua, Suomen luonnon tila huolella huomioiden.

”On voitava rehellisesti vastata kysymykseen, onko Suomessa 2030 luvulta eteenpäin todennäköisesti enemmän pulaa sähköstä, vai luonnosta?” Vilhunen sanoo.

Hänen mukaansa Palokki olisi toteutuessaan Suomen suurin sisävesien yksittäinen ennallistamishanke.

”Palokin yhdeksän koskea ennallistettaisiin tuottamaan maksimaalinen määrä lohikalojen vaelluspoikasia sekä virkistys- ja kalastusmahdollisuuksia ihmisille. Kokemukset Rautjärven Hiitolanjoen purettujen patojen välittömistä vaikutuksista ovat tärkeitä ja rohkaisevia”, Vilhunen kertoo. Etelä-Karjalassa sijaitsevalla Hiitolanjoella suuret järvilohet uivat ennallistettuun Lahnasenkoskeen miltei heti sen jälkeen, kun siihen päästettiin taas vettä.

Sähköntuotannollisesti Palokki ei ole millään tapaa korvaamaton. Suomen nykyisestä noin 70 000 gigawattitunnin sähkön vuosituotannosta Palokin osuus (29,5 GWH) on vain 0,4 promillea.

”Ja jos Palokin pienvesivoimalan tehonmenetys haluttaisiin silti korvata, niin hallitusohjelman erilliskirjaukseen voisi sisältyä esimerkiksi kohdennettu tarjouskilpailu, jossa moderneja uusiutuvia energiamuotoja rakentavilla yhtiöillä kilpailutettaisiin edullisin tapa tuottaa sama määrä energiaa kuin Palokinkoskien avaamisessa menetettäisiin – ja tämä energiainfra annettaisiin energiayhtiölle kaupassa. Mahdollinen muu korvaus voitaisiin maksaa yhtiölle rahana. Yhtiön ei tarvitse tässä joutua maksumieheksi, sankarinviitta sen sijaan olisi kyllä tarjolla”, Vilhunen pohtii.

Padonpurkuihin on saatu menestyksekkäästi myös yksityisiä varoja. Hiitolanjoen padonpurut ovat tästäkin konkreettinen esimerkki: valtio on maksanut padonpuruista noin puolet, ja loput varat kerättiin yksityisistä lähteistä.

Vilhusen mukaan Palokin ennallistamissa olisi potentiaalia myös suureksi EU-hankkeeksi. Suomi on sitoutunut EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteeseen saavuttaa sisävesien hyvä ekologinen tila vuoteen 2027 mennessä. Biodiversiteettistrategiassaan EU on asettanut tavoitteekseen ennallistaa 25 000 kilometriä sisävesiä vapaana virtaaviksi. WWF:n laskelmien mukaan purkamalla Palokin pienvesivoimalan yksi pato saataisiin suurelta osin katettua Suomen laskennallinen osuus tästä tavoitteesta ja vapautettua jopa 500–1000 kilometriä virtaavaa vettä laskentatavasta riippuen.

”Kun EU asettaa yhteiseksi tavoitteekseen luonnon ennallistamisen, on todennäköistä, että siihen myös rakennetaan EU rahoitusinstrumentti. Palokin koskien vapauttaminen tukisi EU-tavoitteita ja olisi taatusti kiinnostava hanke myös Eurooppa-kontekstista”, Vilhunen pohtii.

Hänen mukaansa ennallistamisprojektilla on myös alueelle valtava työllistävä vaikutus vuosikausiksi suunnittelun, urakoinnin ja luontovaikutusten seurannan kautta.

”Tämän kokoinen ympäristöinvestointi vaikuttaisi välittömästi alueen talouteen ja työllisyyteen. Luontovaikutukset seuraisivat perässä, ja lopulta tulisivat kerrannaishyödyt matkailun, virkistyksen, kalastuksen sekä kiinteistörakentamisen kautta”, Vilhunen sanoo.

Kyse ei kuitenkaan ole vain luonnonsuojelun ja matkailun edistämisestä.

”Vaelluskalojen elvyttämiseksi tehtävät toimet on viime aikoina nostettu valtakunnan tasolla virallisesti myös huoltovarmuuskysymykseksi. Villikala on ainoa merkittävä proteiininlähde planeetalla, jota ihminen ei itse joudu tuottamaan. On päivänselvää, että meidän tulisi pitää luonnonkalakannoista huomattavasti parempaa huolta. Ja luontaisen lisääntymisen edistäminen on tässä kaikkein tähdellisintä”, Vilhunen sanoo.

Patojen purkamisten ja koskien kunnostamisten, sekä muun ympäristötyön seurauksena kalakannat saadaan toivottavasti lähemmäksi sitä elinvoimaisuutta, missä ne ovat olleet vuosituhansia. Kalat ovat Vilhusen mukaan erittäin tehokkaita lisääntyjiä, niille vain tulee antaa siihen mahdollisuus.

”On aika antaa takaisin Saimaan lohikaloille niille kuuluvat kosket, jotka jo kerran menetettiin”, Vilhunen summaa.