Uusia jäseniä WWF:n hallintoneuvostoon
WWF Suomen hallintoneuvostoon on valittu kuusi uutta jäsentä. Leif Schulman, Seppo Knuuttila, Anders Carlberg, Mikko Mönkkönen, Senni Alho ja Kimmo Saarinen aloittavat hallintoneuvostossa uuden toimintavuoden alkaessa heinäkuun alussa.
”Luonto köyhtyy hälyttävää vauhtia, mutta uskomme edelleen vankasti muutoksen mahdollisuuteen. Haluamme rakentaa tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa ja tässä onnistumme vain perustamalla toimintamme tutkittuun tietoon ja innostamalla kansalaiset, päättäjät ja yritykset toimintaan. Tämä ajattelu on ohjannut meitä pyytäessämme uusia jäseniä hallintoneuvostoomme”, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Hallintoneuvostossa aloittavat Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Leif Schulman, Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila, asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksen vanhempi osakas Anders Carlberg, Jyväskylän yliopiston professori Mikko Mönkkönen, WWF Nuoria edustava kauppatieteiden maisteri Senni Alho sekä ympäristöekologian dosentti Kimmo Saarinen.
WWF Suomen hallintoneuvosto kokoontuu kaksi kertaa tilikauden aikana. Kevätkokouksessaan se vahvistaa seuraavan tilikauden toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä nimittää hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet. Syyskokouksessaan hallintoneuvosto vahvistaa tilinpäätöksen. WWF:n hallintoneuvostoon kuuluu puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja 23 jäsentä. Jäsenten toimikausi on kolme vuotta kerrallaan. Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii kansanedustaja Eva Biaudet.
WWF Suomen hallintoneuvoston jäsenet 1.7. alkaen
Puheenjohtaja: Biaudet, Eva, kansanedustaja, RKP
Varapuheenjohtaja: Hämeri, Kaarle, kansleri, Helsingin yliopisto
Varapuheenjohtaja: Ollila, Jan, Senior Partner, Dittmar & Indrenius
Alho, Senni, WWF Nuorten tiimi, kauppatieteiden maisteri
Andersson, Heidi, oikeustieteen tohtori
Carlberg, Anders, Senior Partner, Dittmar & Indrenius
Elomaa, Nina, vastuullisuusjohtaja, S-ryhmä
Ehrnrooth, Nina, toimitusjohtaja, Partioaitta
Haukio, Jenni, runoilija
Haveri, Hanna, Planetary Health -lääkäri, Päijät-Sote
Heinäluoma, Eveliina, kansanedustaja, SDP
Kallio-Mannila, Pekka, yritysvastuujohtaja, Stora Enso, Wood Supply Finland
Kalsta Pia, toimitusjohtaja, Sanoma Media
Knuuttila, Seppo, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
Kosonen, Hanna, kansanedustaja, Keskusta
Kuuluvainen, Timo, lehtori, Helsingin yliopisto
Lehikoinen, Anita, kansliapäällikkö, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Määttä, Tapio, akateeminen rehtori, Itä-Suomen yliopisto
Mönkkönen, Mikko, professori, Jyväskylän yliopisto
Rejström, Amanda, hallitusjäsen, Spark Sustainability
Saarinen, Kimmo, filosofian tohtori, ympäristöekologian dosentti
Schulman Leif, pääjohtaja, Suomen ympäristökeskus
Sinnemäki, Anni, apulaispormestari, Helsingin kaupunki
Sirén, Saara-Sofia, kansanedustaja, Kokoomus
Tyrväinen, Liisa, tutkimusprofessori, Luonnonvarakeskus Luke
Walls, Mari, Tampereen yliopiston rehtori, professori
Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje
WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.