WWF: Hallituksen budjettiesitys riittämätön – ”Luonnosta säästäminen on huonoa taloudenhoitoa”

Hallitus on saanut päätökseen neuvottelunsa ensi vuoden budjetista. Ilmaston ja luonnon kannalta esitys on täysin riittämätön. Hallitus aikoo muun muassa laskea polttoaineverotusta tilanteessa, jossa ilmastokriisin hillitsemisellä on ennennäkemätön kiire.

”Ymmärrämme, että hallituksen tavoite on saada aikaan säästöjä. Luonnonsuojelusta, ilmastonmuutoksen torjumisesta ja siihen sopeutumisesta säästäminen on kuitenkin huonoa taloudenhoitoa. Kustannukset tulevat kasvamaan sitä suuremmiksi, mitä kauemmin välttämättömien toimien toteuttamisessa viivytellään”, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

Hallitus lupaa 10 miljoonan vuosittaisen lisäpanostuksen luonnon vapaaehtoista suojelua ja ennallistamista tukeville METSO-, HELMI- ja NOUSU-ohjelmille.

”On toki hyvä, että tärkeät suojelu- ja ennallistamisohjelmat jatkuvat. Satsaus on kuitenkin täysin riittämätön luontokadon pysäyttämisen näkökulmasta”, Luukkonen sanoo.

”Kiitosta voimme jakaa hallitukselle vain kitsaasti, mutta Heinävedellä sijaitsevien Palokin koskien vapauttaminen vapaana virtaaviksi vaikuttaa etenevän. Siitä annamme ruusuja.”

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.

Tilaa uutiskirje

Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje

WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.