Unelma toteutui: Hiitolanjoki virtaa vapaana

Tänä syksynä päätökseen tullut Hiitolanjoen patojenpurku on ollut Suomen patojenpurun historiallinen pioneerihanke, joka on mittava myös Euroopan tasolla. Siitä syntyi konsepti, jota aiotaan nyt monistaa muidenkin energiantuotannon kannalta merkityksettömien voimalaitosten patojen purkamiseen. Hiitolanjoen ennallistaminen oli myös elintärkeä käänne äärimmäisen uhanalaiselle järvilohelle, ja joesta povataan Rautjärvelle uhanalaisten vaelluskalojen paratiisia sekä houkuttelevaa matkailu- ja virkistysaluetta paikallisten ja turistien käyttöön.

Palataan ensin ajassa sadan vuoden taakse.

Hiitolanjoen historiaa – Laatokan järvilohen vaellusreitti katkaistiin

Sata vuotta sitten vesivoima oli yksi harvoista tavoista tuottaa sähköä. Itäisessä Suomessa sijaitsevan, Suomen ja Venäjän rajan ylittävän Hiitolanjoen kolme koskea jäivät paikallisen teollisuuden tarpeisiin rakennettujen pienvesivoimaloiden patoaltaiden syvyyksiin.

Aiemmin vuolaana virrannut vapaa joki muuttui patoamisen seurauksena suvantojen ketjuksi, osin seisovan veden elinympäristöksi. Se oli suuri muutos alueen virtavesilajeille. Erityisen käänteentekevää se oli Laatokasta nousevalle järvilohelle, jonka kutuvaellusreitti ikiaikaisille synnynseuduilleen Suomen puolella katkesi.

Vapaan virran lisäksi lohet tarvitsevat oikeanlaisia elinympäristöjä kutuaan varten: sopiva veden virtaamisnopeus ja kivien raekoko ovat elinehtoja, jotta kehittyvälle mädille riittää hapekasta vettä eivätkä mätimunat huuhtoudu virran mukana.

Vaelluskaloille sopivia lisääntymispaikkoja on jäljellä enää hyvin vähän, ja syy piilee ihmisten toiminnassa. Vaellusesteet, kuten padot, ovat suurin syy siihen, että järvilohet ovat äärimmäisen uhanalaisia. Yhdenkin nousuesteen avaaminen voi kuitenkin elvyttää kalakantoja kilometrien pituisilta virtavesialueilta, ja koskien ennallistaminen purettavien patojen tilalle on tehokas keino ennallistaa uhanalaisten vaelluskalojen elinympäristöjä ja antaa niille mahdollisuus lisääntyä luontaisesti.   

(juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Mahdottomalta tuntuva unelma

Paikalliset aktiivit ovat tehneet töitä Hiitolanjoen vapauttamiseksi jo vuosikymmenten ajan. Vuosituhannen vaihteessa ei kuitenkaan vielä osattu edes unelmoida siitä, mikä nykyään on mahdollista: pienet ja energiantuotannon kannalta tarpeettomat vesivoimalat voidaan lunastaa ja padot purkaa pois vaelluskalojen tieltä. Siihen aikaan Hiitolanjoen vesivoimalat sen sijaan hoitivat kalataloudellisia velvoitteitaan maksamalla kalatalousmaksuja.  

”Tyypillisesti muutamien tonnien kalatalousmaksujen vaihtuminen kalatievelvoitteeksi oli yksi käänteentekevistä hetkistä, mistä kiitos kuuluu ansiokasta virkatyötä tehneille kalaviranomaisille. Muutoksen myötä neuvottelujen lähtökohdat muuttuivat: kun voimaloille tuli vallitsevan tilanteen edellyttämät ja taloudellisesti merkittävät kalatievelvoitteet, oli eri tilanne neuvotella niiden lunastamisesta”, Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöpäällikkö Matti Vaittinen taustoittaa. 

Vaittisen historia Hiitolanjokeen ulottuu kauas. Se on hänen kotijokensa, jonne Vaittinen pyöräili lapsena narraamaan kaloja. Tasan 20 vuotta sitten syntyi myös ammatillinen kytkös Hiitolanjokeen, kun hän arvioi Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle (nyk. Kaakkois-Suomen ELY-keskus) tekemässään opinnäytetyössään sitä, kuinka paljon patojen alle jääneet sekä padoista ylävirtaan sijaitsevat alueet pystyisivät tuottamaan lohen ja taimenen poikasia. Sen jälkeen hän on edistänyt Hiitolanjoen vapauttamista eri tehtävissä ja eri organisaatioissa aina tähän päivään asti. 

”Nykyisessä tehtävässäni toimin patojen purkamisessa vesilain valvojana sekä hankkeen ympärille perustetussa ohjausryhmässä osaltani varmistamassa, että purkutyöt tehtiin lupien mukaisesti.  Voisi siis sanoa, että tässä on nähty aitiopaikalta koko draaman kaari.” 

(juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Kalatievelvoitteen myötä syntyi käänteentekevät kaupat

Vuosi 2017 oli ratkaiseva Hiitolanjoen vapauttamiseksi. Kalatievelvoitteen myötä voimayhtiöiden tulisi rakentaa yhteensä kolme teknistä kalatietä Hiitolanjoelle, mikä olisi kallis ja mittava projekti. Vaelluskalojen näkökulmasta se olisi myös riski, sillä mikäli jokin kalateistä ei toimisi, oltaisiin edelleen umpikujassa. Paras ratkaisu olisi siis lunastaa kaikki kolme vesivoimalaa ja purkaa padot. 

Hiitolanjoen kalatieprosessi eteni Vaasan hallinto-oikeuteen. Kun Vaasassa päätettiin, että kalatiet tulee rakentaa, Lahnasenkosken vesivoimalan omistaja tyytyi päätökseen. Sen jälkeen alkoivat silloisen maakuntajohtajan Matti Viialaisen luotsaamat neuvottelut, joiden lopputuloksena Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö lunasti taseeseensa Lahnasenkosken vesivoimalan. Kangaskosken ja Ritakosken omistava yhtiö ei kuitenkaan ollut myyntihaluinen ja haki valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, sitä lopulta kuitenkaan saamatta. 

Vuonna 2019 kalatievelvoitteet tulivat lainvoimaiseksi ja työ Hiitolanjoen vapauttamiseksi nytkähti vauhdilla eteenpäin. Samana kesänä lopuistakin padoista käteltiin kaupat usean rahoittajan yhteisvoimin ja ne lunastettiin Etelä-Karjalan virkistyssäätiölle.  WWF oli yksi suurimmista rahoittajista Lassi Leppisen säätiön lahjoituksen turvin.  

(juttu jatkuu kuvien jälkeen)

Vapaana virtaava Hiitolanjoki – padot väistyivät Laatokan järvilohen tieltä

Koskien ennallistaminen takaisin luonnolliseen tilaansa sai vihdoinkin alkaa. Yli sata vuotta kestänyt hiljaisuus Hiitolanjoella rikkoutui syksyllä 2021, kun työkoneet ajoivat jyristen Kangaskoskelle ja Suomen mittakaavassa jättimäinen padonpurkuprojekti alkoi. Seuraavana syksynä työtä jatkettiin, ja Kangaskosken yläpuolinen Lahnasenkosken pato purettiin Laatokan järvilohen tieltä. Patosarjan viimeinen, Ritakosken pato, näki viimeiset päivänsä lokakuussa 2023.

”Kun Ritakoskeen päästettiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa vedet, koko asia konkretisoitui yhtäkkiä. Siinä oli pinnalla monenlaiset tunteet. Olo oli onnellinen, mutta samaan aikaan tyhjä: mitäs seuraavaksi? Mutta upea matka tämä on ollut. Vuosien aikana on tehty poikkeuksellisen vahvaa yhteistyötä Hiitolanjoen hyväksi, siihen on vaikea löytää riittäviä ylisanoja. Tämän matkan varrella on syntynyt ystävyyssuhteita ja ammatillinen osaaminen sekä ymmärrys eri toimijatahoja kohtaan on kehittynyt”, Vaittinen pohtii. 

Nyt Hiitolanjoella kuuluu taas koskien jylhä ja pauhaava laulu, joka houkutteli järvilohet takaisin synnyinsijoilleen jo silloin, kun ennallistamistyö oli vasta kesken.  

”Vuosi sitten Lahnasenkoskella järvilohet pyörivät työkoneiden telojen ympärillä ja ne yrittivät kutea siellä keskeneräisessä koskessa. Tänä syksynä kävimme Kangaskoskella ja Lahnasenkoskella tekemässä tutkimusta, ja poikastiheydet löivät kaikki ällikällä. Äärimmäisen uhanalaisen järvilohen lisääntymistulokset rikkoivat aikaisemmat ennätykset. Tuskin kukaan olisi voinut odottaa näin hyviä tuloksia!” 

Ensi vuoden poikastiheydet ennallistetuissa koskissa tulevat Vaittisen mukaan todennäköisesti olemaan kulunutta vuotta pienemmät, mutta syy on puhtaasti positiivinen: Laatokan järvilohella on nyt väylä auki ja valtavasti tilaa, minne levittäytyä.