Haamuverkkojen jäljillä Saimaalla – selvitämme, uhkaavatko karanneet ja unohtuneet verkot saimaannorppaa
WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen kehitti ja testasi menetelmän, jonka avulla voidaan etsiä karanneita ja luontoon unohtuneita haamuverkkoja. Hyppäsimme Marttisen veneeseen etsimään verkkoja ja kuulemaan tärkeästä kehitystyöstä.
Vene puksuttaa hiljaa eteenpäin ja WWF:n Saimaan aluevastaava Ismo Marttinen vilkuilee ruorin yläpuolelle kiinnitettyä näyttöä. Marttinen kääntyy vasemmalle, sitten kokonaan ympäri tulosuuntaan, miltei samaa reittiä.
”Mökkiläiset ovat joskus ihmetelleet, kun ajan siksakkia heidän rantansa edustalla”, hän kertoo.
Marttinen etsii saimaannorpille, linnuille ja kaloille vaarallisia haamuverkkoja, eli kalastajalta karanneita tai unohtuneita pyydyksiä.
Idea haamuverkojen etsimiseen kypsyi Saimaalla kalastusta pitkään seuranneen Marttisen mielessä vuosien saatossa. Hän on kuullut juttuja kalastajilta karanneista pyydyksistä ja kirjaimellisesti törmännyt niihin sukellusreissuilla itsekin.
”Huoli Saimaan roskaantumisesta nousi ensin: mitä nämä romut ja roskat täällä pohjassa tekevät? Sitten totta kai heräsi ajatus, että vuodesta toiseen kalaa itsekseen pyydystävä haamuverkko on riski myös saimaannorpalle”, Marttinen kertoo.
Viime kesänä riski kävi toteen. Heinäkuussa 2023 Lietveden rantaan ajautui haamuverkko, johon oli tarttunut ja hukkunut paitsi saimaannorppa, myös kuikka ja useita kaloja. Se oli ensimmäinen tietoon tullut tapaus haamuverkkoon hukkuneesta norpasta.
Ensimmäinen haamuverkkokartoitus Suomen sisävesillä
Ismo Marttisen huoli roskaantumisesta ja haamuverkkojen mahdollisesti norpille aiheuttamasta vaarasta muuttui käytännön toiminnaksi osana Yhteinen saimaannorppamme LIFE-suojeluhanketta, jossa myös WWF on mukana. Haamuverkkojen esiintymistä on tutkittu Itämerellä ja Puolassa, mutta Suomessa ja varsinkaan sisävesillä niiden esiintymisestä ei tiedetä mitään.
Haamuverkkoja etsitään Saimaalta kahden kesän aikana. Kesällä 2023 Marttinen kehitti ja testasi laitteistoa ja tapaa etsiä haamuverkkoja. Kuinka voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti löytää ajelehtiva tai jo osin pohjaan hautautunut hylätty verkko?
Marttinen kertoo, että hankkeen ansiosta tapa etsiä verkkoja muuttui täysin. Tyypillisesti verkkoja ja muita kadonneita pyydyksiä etsitään pohjasta naaraamalla, eli järven pohjaa pitkin vedettävällä haralla. Verkkojen toivotaan osuvan haran kohdalle ja tarttuvan sen piikkeihin. Merellä trooliverkkojen ja pitkien verkkojen etsinnät tehdään käytännössä ainoastaan naaraamalla pohjaa.
”Rakensimme ensimmäiset naarat sisävesikäyttöön ja kokeilimme niitä”, Marttinen kertoo.
Pian kuitenkin heräsi toinen ajatus. Voisiko veneen viistokaikuluotain paljastaa haamuverkon?
”Kokeilimme kaikuluotainta laittamalla itse verkon pohjaan eri syvyyksille. Sitten ajelimme verkon yli veneellä useita kertoja eri suunnista. Saimme selville, näkyykö verkko kaikuluotaimessa, miltä se näyttää ja miltä etäisyydeltä sen voi havaita”, Marttinen selittää.
”Yllätys yllätys, kaikuluotain toimii tässä tarkoituksessa oikein hyvin!”
Kaikuluotaimella pystytään tutkimaan paljon suurempi ala pohjaa kuin naaraamalla. Naara otetaan käyttöön vasta, kun kaikuluotain paljastaa verkon. Sen avulla verkko voidaan usein nostaa järvestä pois. Jos verkko ei nouse naaran avulla, Marttinen hakee sen pois sukeltamalla.
Haamuverkkotyö valmistuu tänä kesänä – jatkossa etsintää voisi tehdä kuka vain
Haamuverkkoja etsitään kahdelta erilaiselta alueelta. Toinen niistä on norppa-alue, jolla verkkokalastus on kielletty rajoitusaikana. Sen verrokkina on aktiivisen kalastuspaineen alla oleva alue. Näin voidaan selvittää, onko ahkerassa kalastuskäytössä olevalla alueella enemmän haamuverkkoja.
Nyt olemme kuitenkin Marttisen kanssa liikkeellä vihjeen perusteella. Hän kuuli paikasta, jonne on saattanut unohtua verkot, mutta varmaa tietoa ei ole. Yhteydenottoja on tullut myös kalastuksen osakaskunnilta ja kalastajilta suoraan. He ovat tyytyväisiä, jos joku saa etsittyä karanneen pyydyksen ja kerättyä roskan pois luonnosta.
Kun etsimme verkkoa, ajamme systemaattisesti edestakaisin ja seuraamme kaikuluotaimen näyttöä. Unohtunut kalaverkko, tai ennemmin sen ylä- tai alapaula, näkyy kaikuluotaimen kuvassa viiruna.
Marttinen kertoo, että tähän mennessä on löytynyt yksi haamuverkko viime kesänä, siis sen lisäksi, johon Lietveden norppa hukkui. Samalla Marttinen löysi myös muita unohtuneita ja karanneita pyydyksiä: pari katiskaa ja yli 30 luvatonta rapumertaa. Alustavien tulosten perusteella vaikuttaa siis siltä, että haamuverkot eivät ole suuri uhka saimaannorpalle. On kuitenkin järkevää minimoida ne riskit, joihin pystytään vaikuttamaan.
Paikalliset asukkaat, mökkiläiset ja kalastajat ovat suhtautuneet hankkeeseen hyvin myönteisesti.
”Jokainen ymmärtää, että useimmiten tahattomasti pohjaa jäänyt pyydys harmittaa myös pyydyksen omistajaa. On tosi kiva huomata tällaiselle työlle tuleva tuki, oli se sitten kalastajalta tai keltä tahansa”, Marttinen kertoo.
Yksi hankkeen tärkeimmistä tavoitteista onkin kehittää etsintämenetelmä sellaiseksi, että sen avulla kuka tahansa voi osallistua haamuverkkotalkoisiin. Saimaan laajojen vesialueiden kartoitus on liian suuri tehtävä yhdelle ihmiselle, tai edes pienelle porukalle. Vesialueet ovat yksinkertaisesti liian suuria.
Ajelimme Marttisen kanssa Saimaalla mahdollisesta haamuverkosta saadun vinkin perusteella muutaman tunnin. Huolellisesta työstä huolimatta tällä kertaa mitään ei löytynyt. On kuitenkin tärkeää, että alue tuli tutkituksi ja voimme olla varmoja, ettei tällä paikalla järven pohjassa makaa norpille vaarallista haamuverkkoa.
Nyt kuitenkin tärkeä välietappi on saavutettu. Tiedetään, miten haamuverkkoja kannattaa etsiä, ja miltä ne näyttävät kaikuluotaimen näytöllä.
Auta Saimaannorppa-kummina
Jos norppa katoaa Saimaalta, se katoaa koko maailmasta. Saimaannorppa on yhä erittäin uhanalainen ja tarvitsee suojelua vielä pitkään. Sinun tukesi on tärkeää.