WWF vaatii ministerin ja metsäyhtiöiden tapaamisesta lupauksia lakiuudistuksista: ”Vapaaehtoisuus ei riitä vesistöjen suojelussa”
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen tapaa tänään suurten metsäyhtiöiden johtoa keskustellakseen raakkutuhosta ja vastaavien katastrofien välttämisestä jatkossa. WWF vaatii Mykkästä ilmoittamaan tapaamisen jälkeen metsäalaa sitovien lakiuudistusten valmistelusta.
WWF vaatii Suomen hallitukselta ja metsäsektorilta toimia vesiensuojelun tehostamiseksi ja lajiston turvaamiseksi.
”Hallituksen pitää säätää laki, joka takaa raakkuvesistöjen varsille 50 metrin suojavyöhykkeen. Vähintään 30 metriä leveitä suojavyöhykkeitä tarvitaan myös muiden vesistöjen rannoille. Lisäksi metsäojituksista pitää tehdä luvanvaraisia”, WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen sanoo.
Tällä hetkellä mikään lainsäädäntö ei edellytä suojavyöhykkeiden, eli hakkuilta säästettävien metsäkaistaleiden, jättämistä vesistöjen varteen eikä ojituksille ole käytännössä rajoituksia.
Metsätalouden haitalliset ympäristövaikutukset ulottuvat myös vesistöihin. Suomussalmen Hukkajoella raakkujen kohtaloksi koitui virran ylittänyt työkone, mutta vesistöt kärsivät myös hakkuista. Esimerkiksi avohakkuut ja ojitukset aiheuttavat kiintoaine- ja ravinnekuormitusta, mikä samentaa vesistöjä ja uhkaa myös raakkuja.
”Hallitukselta vaaditaan nyt konkreettisia lakiuudistuksia, joilla se osoittaa puolustavansa Suomen vesistöjä. Myös isot metsäyhtiöt voivat vaatia hallitukselta lain takaamaa minimiä, jonka päälle ne voivat rakentaa vastuullisuustoimiaan”, WWF Suomen pääsihteeri Jari Luukkonen sanoo.
Pysy kartalla luonnonsuojelun kuulumisista - tilaa WWF Suomen uutiskirje
WWF:n uutiskirjeen avulla pysyt kartalla luonnonsuojelun tuoreimmista kuulumisista. Uutiskirje kolahtaa sähköpostiluukkuusi kerran kuukaudessa.