Talvilintukameran monet vieraat
WWF:n Luontoliven talvilintukamerat tuovat siivekkäät vieraat ihasteltavaksi ruuduillemme. Tässä katsaus talven aikana nähtyihin vieraisiin. Ovatko ne sinulle jo tuttuja?
Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula)
Punatulkku on monelle mieluisa ja odotettu vieras lintulaudalla. Sen höyhenpuku on elegantti, ja koiraan punaiset vatsa- ja rintahöyhenet ovat tehneet siitä joulun tunnuslajin.
Lintulaudalla punatulkulle maistuvat auringonkukan siemenet, mutta syksyisin punatulkut syövät vaahteransiemeniä ja pihlajanmarjoja. Vaahteran ja pihlajan hyvä siemensato houkuttaakin punatulkkuja jäämään talvehtimaan Suomeen. Niukkoina siemenvuosina useampi maamme punatulkuista muuttaa talveksi etelämmäs.
Punatulkku on kesällä pesimäaikaan melko näkymätön laji, ja keväälläkään sen hiljaista laulua ei monikaan kuule. Tuntuu, että kevään tullen punatulkku melkein katoaa, ainakin pihapiiristä. Punatulkku pesii sekametsissä ja kuusikoissa. Maamme tihein punatulkkukanta on Hämeessä, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla.
Närhi (Garrulus glandarius)
Närhi on upea ja värikäs lintu, lintulaudalla sen höyhenpuvun yksityiskohtia pääsee tutkimaan aitiopaikalta. Närhi syö mielellään ihmisen tarjoamia siemeniä ja pähkinöitä, vaikka se kerää myös omia varastojaan talven varalle. Lintulaudaltakin närhi saattaa viedä ruokaa omiin kätköihinsä pahan päivän varalle, varsinkin syksyllä ja alkutalvella.
Etelä-Suomen tammivyöhykkeellä närhiä ei voi välttää näkemästä ja kuulemasta terhojen kypsymisen aikaan. Äänekkäät närhijoukot hääräävät tammien kimpussa ja vievät terhoja ruokakätköihin. Närhi on älykäs ja ahkera lintu. Käyttäytymistutkimuksissa on havaittu, että närhet seuraavat lajitoveriensa liikkeitä ruokaa jemmatessaan. Jos muita saman lajin edustajia on näköetäisyydellä, närhi jättää kätköön vähemmän ruokaa kuin silloin, kun se tietää olevansa yksin.
Kuusitiainen (Periparus ater)
Kuusitiainen pesii sekametsissä ja kuusikoissa, myös taajamissa ja kaupungeissa. Se käy ahkerasti lintulaudallakin, kunhan ruokintapaikka ei ole liian kaukana metsistä. Kuusitiainen on maamme pienin tiainen, se painaa vain 8–10 grammaa. Painon puolesta siis tavallisessa kirjeessä voisi lähettää ainakin viisi kuusitiaista!
Kuusitiaisen tunnistaa valkoisesta niskatäplästä ja usein pieneksi töyhdöksi nousevista päälaen höyhenistä. Selkäpuoli on siniharmaa ja vatsa beige.
Kuusitiaisen kirkas ja iloinen laulu alkaa helkätä jo helmikuussa, kun päivä on hieman pidentynyt. Se toistelee yksinkertaista pityy-pityy-pityy -lauluaan usein puun latvasta tai muulta näkyvältä paikalta.
Kuusitiaisia tavataan eniten Etelä- ja Keski-Suomessa sekä länsirannikolla. Oulun korkeudella kanta harvenee.
Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus)
Töyhtötiainen on aito metsien laji, ja erityisesti se pitää kalliomänniköistä. Monissa muissakin metsissä töyhtötiainen viihtyy, ja talviaikaan se kerääntyy muiden tiaisten, hippiäisten ja puukiipijöiden kanssa sekaparveen.
Sekaparvet kiertelevät metsissä laajasti ja hakevat ruokaa puiden latvustoista. Eri lajeilla on sekaparvessa omat ”lokeronsa”, eli paikat, mistä osasta puuta ne hakevat ravintoa. Kunkin lajin lokeroon vaikuttaa lajin koko ja ruokailutapa. Kuusitiainen ja hippiäinen ovat lajeista pienimpiä. Ne ovat enimmäkseen erikoistuneet liikkumaan latvuston uloimmissa osissa, ja hakevat ruokaa oksien kärkiosista. Hieman suuremmat tiaiset, kuten töyhtö- ja hömötiaiset, ruokailevat tukevammilla oksilla ja latvuston sisällä. Puukiipijä puolestaan etsii ravintoa rungoilta, jonka kaarnankoloista se noukkii hyönteisiä hennolla nokallaan. Erikoistuminen eri osiin puun latvustoa vähentää kilpailua lajien välillä, ja samalla kaikki saavat nauttia parven tuomasta turvasta. Monet tarkkailevat silmäparit huomaavat helpommin lähestyvän vaaran, esimerkiksi varpuspöllön tai -haukan.
Jos tiaisparven elinpiiriin kuuluu lintulauta, monet lajit hyödyntävät mieluusti sen antimia. Töyhtötiainenkin kuuluu lintulaudan vakikävijöihin, ja kuuluttaa saapumistaan tunnusomaisella polveilevat kirkkaalla äänellään kililiilit tii-tii kililit!
Hömötiainen (Poecile montanus)
Hömötiaisesta on tullut varttuneiden metsien ikoninen tunnuslaji. Se on vähentynyt 2000-luvun kuluessa alle puoleen. Vielä 1940-luvulla hömötiainen oli yksi runsaimpia metsälajejamme. Suomessa arvioitiin pesineen 1,8 miljoonaa hömötiaisparia. Tuoreimpien tietojen mukaan niitä pesii maassamme enää keskimäärin puolisen miljoonaa paria. Taantuminen on ollut voimakkainta Etelä-Suomessa, missä metsätalous on voimakkaimmin muuttanut metsiä.
Hömötiainen on paikkalintu. Se viettää kesät talvet samoilla metsäisillä kotikonnuillaan. Jos näiltä nurkilta löytyy lintulauta, hömötiainen hakeutuu sinne mielellään. Suurin osa maamme hömötiaisista ei tosin käy lintulaudoilla, vaan ne tukeutuvat ruoanhaussa erityisesti suurikokoisiin puihin. Suuri puu, esimerkiksi kuusi, kätkee oksistoonsa ja kaarnankoloihinsa valtavan määrän ötököitä hömötiaisen ravinnoksi. Siten vanhojen havumetsien suojelu on tehokkain tapa auttaa hömötiaisia. Lintujen talviruokinnasta on kuitenkin myös apua hömötiaisille, ja erityisen suurta iloa niistä on lintujen ruokkijalle.
Urpiainen (Acanthis flammea)
Urpiaisen voi sanoa olevan ailahteleva laji. Sen pesimäkannassa, talvehtimisessa ja vaelluksissa on suurta vaihtelua eri vuosien välillä. Ravintotilanne, esimerkiksi koivun runsas siemensato, vaikuttaa urpiaisten määrään: poikasia syntyy suuri sukupolvi, ja ne usein jäävät runsain joukoin maahamme talvehtimaan.
Pesimäajan ulkopuolella urpiaiset voivat kerääntyä suuriinkin parviin, jos talvehtimisalueelta löytyy esimerkiksi laaja rikkaruohosto, josta löytyy runsaasti esimerkiksi pujon tai mesiangervon siemeniä syötäväksi. Nimensäkin urpiainen on saanut ravintonsa eli lepän siemenet kätkevien urpujen mukaan.
Lintulaudalla urpiaiselle maistuvat pienikokoiset siemenet, esimerkiksi murskattu maapähkinä ja auringonkukan siemen. Otollisissa oloissa urpiaisia voi pelmahtaa jopa tuhatpäinen parvi!
Harmaapäätikka (Picus canus)
Harmaapäätikka on arka ja varovainen laji, mutta hätkähdyttävän kaunis. Kun huomaat sen laskeutuvan talimakkaralle ja liikahdat lähemmäs ikkunaa, tikka singahtaakin matkoihinsa. Upeaa lintua kannattaakin tarkkailla varovaisesti. Ei äkkinäisiä liikkeitä, mielellään ei valoja sisällä, jotta liikkeet eivät erotu. Pelkkä kiikarien nostaminen silmille ikkunan äärellä saattaa ajaa aran tikan kauemmas. Mutta silloin kun tikkaa pääsee ihailemaan pidemmän aikaa, se on kaiken varovaisuuden väärti. Selkä on oliivinvihreä, yläperä taittaa keltaiseen. Siipisulissa on mustavalkoiset täplät. Koiraan päälaki on kirkkaanpunainen, naaraan pää kokoharmaa. Molemmilla sukupuolilla on nokan tyvellä musta viiksijuova.
Kun kevät saapuu, harmaapäätikka kuuluttaa reviiriään äänekkäästi ja kaihoisasti korkean puun latvasta: kjyy-kjyy-kjyy-kjyy-kjyy!
Mustarastas (Turdus merula)
Mustarastas oli aikaisemmin harvalukuinen talvehtija Suomessa, mutta ilmastonmuutoksen myötä lauhtuneet talvet ovat saaneet sen talvehtimaan maassamme yhä runsaimpina joukkoina. Nykyisin noin kolmannes maamme pesimäkannasta jää myös talvehtimaan. Etelä- ja Keski-Suomen lintulaudoilla mustarastas onkin tuttu näky. Ankarampina pakkasjaksoina rastaat kertyvät runsaina joukkoina ruokinnoille, missä ne nahistelevat nokkimisjärjestyksestä.
Talvehtimisessa Suomessa on riskinsä, mutta siitä on myös etua. Jos talvesta tulee pitkä ja runsasluminen, ravinnon löytyminen vaikeutuu. Luonnossa rastas etsii ravintonsa maasta, esimerkiksi lehtikarikkeessa talvehtivia selkärangattomia. Jos päällä on paksu lumikerros, ruoan löytyminen voi käydä mahdottomaksi. Silloin lintulaudat ja ruokinnat ovat erityisen tärkeitä, ja voivat kirjaimellisesti pelastaa monen rastaan hengen. Ne rastaat, jotka selviävät talvesta hengissä, pääsevät kuitenkin valtaamaan parhaat reviirit ennen kuin kevätmuuttajat saapuvat. Mustarastaan laulukausi alkaa hyvin varhain alkukeväällä. Mikä onkaan ihanampaa, kuin pimenevässä alkukevään illassa kaihoisasti soiva mustarastaan huilu?
Talvilintukamerat jatkuvat kevääseen saakka – käy kurkkaamassa kameraan!
Näitä ja monia muita lajeja pääset seuraamaan WWF:n Luontoliven Talvilintukameroissa. Talvena 2025–2026 käynnissä on kaksi kameraa: Metsälinturuokinta Lammin Biologisella asemalla, sekä Pihalinturuokinta Savonlinnassa. Kameroiden lähetykset jatkuvat kevään tuloon saakka.
Katso luontoa suorassa lähetyksessä!
Klikkaa WWF:n Luontoliveen katsomaan, mitä lajeja voit seurata suorassa lähetyksessä juuri nyt.