Tilaa nuorten ympäristökansalaisuudelle

Kestävän kehityksen toteutuminen riippuu nykyisten päätöstemme lisäksi tulevaisuuden päätöksistä ja teoista. Se vaatii sellaisen sukupolven kasvattamista, joka ymmärtää ihmisen toiminnan ja ympäristön hyvinvoinnin yhteyden; ympäristökansalaisten sukupolven, joka näkee itsensä osallisena kestävän tulevaisuuden rakentamisessa ja ymmärtää, että omilla ajatuksilla ja teoilla on merkitystä.

Tällainen ympäristökansalaisuus edellyttää nykyisten käytäntöjen kyseenalaistamista, toisinajattelemista ja -tekemistä. Reseptiin kuuluu tietojen lisäksi lukuisia taitoja ja ennen kaikkea asennetta.Pieniä ituja lasten ja nuorten osallisuudesta esimerkiksi koulujen arjessa on jo nähtävillä. Oppilaskunnat ovat kokeneet uuden tulemisen ja lukuisissa kouluissa toimii oppilaiden ympäristöryhmiä. Aikuisen määrittelemät reunaehdot oppilaiden toimijuudelle ovat kuitenkin tiukat. Edelleen oppilaskuntien hallitukset toimivat pääasiassa tapahtumien järjestäjinä eikä mahdollisuuksia esimerkiksi oppimisympäristöön, kouluruokaan tai koulun energia-asioihin vaikuttamiseen juuri ole.

Nuoria kohdellaan asiakkaina, joille tarjoillaan valmiita aikuisten suunnittelemia ja toteuttamia laadukkaita pedagogisia paketteja. Tämä toimintatapa johtaa kyllä menestykseen PISA-tutkimuksissa, mutta yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja vastuullisuuteen se ei kasvata. Laajassa kansainvälisessä ICCS-tutkimuksessa 14-vuotiaiden suomalaisnuorten kansalaisuutta ja yhteiskuntaa koskevat tiedot ovat huippuluokkaa, mutta kiinnostus politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita kohtaan on vähäistä. He arvioivat kykynsä perustella mielipiteitään tai osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan huonommaksi kuin minkään muun maan nuoret.

Oman väitöstutkimukseni mukaan merkittävä keino ympäristökansalaisuuden tukemiseen koulussa on monipuolinen yhteistyö ja avautuminen koulun ulkopuolelle. Oman lähiympäristön kehittämiseen osallistuminen toi kouluun kaivattua toiminnallisuutta, sosiaalista oppimista ja aitoja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Oppimisesta tuli kiinnostavaa ja hauskaa. Lapset ja nuoret arvioivat oppineensa vuorovaikutus-, esiintymis- ja vaikuttamistaitoja, vastuunottoa, halua toimia ja sitoutumista sekä saaneensa tietoa ympäristöstä. Juuri näitä taitoja ja asenteita suomalainen koulu ei toistaiseksi ole pystynyt opettamaan.

Merkittävin yksittäinen tekijä lapsen ja nuoren toimijuuden toteutumisessa on aikuinen. Se, miten aikuinen asennoituu lapsiin ja nuoriin toimijoina ja minkälaisen roolin hän omaksuu, määrittää lapsen ja nuoren osallistumisen rajat. Aikuisen tulisi olla toiminnan mahdollistaja, tukija ja kumppani.

Voimaantuakseen ympäristökansalaisena toimimiseen ei tarvita taikatemppuja eikä rakettitiedettä. Nuori tarvitsee tilaa, aitoja mahdollisuuksia toimia ja kokemuksen siitä, että on tullut kuulluksi ja vakavasti otetuksi.

Sanna Koskinen
Ympäristökasvattaja