Ka­me­leont­tien koti ja valtava vesivarasto – vuo­ris­to­met­sät takaavat ve­den­saan­nin yli 300 000 ihmiselle

Kinyongia matschiei -kameleontti on ihmeellinen näky. Sen kuonon päästä kohoaa kaksi veitsenterän muotoista sarvea, ja vartaloa pidempi häntä kiertyy eläimen taakse suureksi vihreäksi spiraaliksi. Poikkeuksellisen pitkähäntäisen lajin englanninkielinen nimi onkin ”giant monkey-tailed chameleon”. 

Apinanhäntäinen kameleontti on yksi monista Itä-Usambara-vuorten endeemisistä lajeista, eli lajeista, joita ei esiinny missään muualla maailmassa. Vuoristometsissä elää seitsemän kameleonttilajia, kertoo WWF Tansanian projektikoordinaattori Faraji Nuru. 

”Kameleontteja nähdäkseen metsään on mentävä taskulampun kanssa illalla. Päivällä kameleontit muuttavat väriään ja maastoutuvat ympäristöönsä, mutta yöllä ne ovat oman värisiään ja helpompia havaita”, Nuru kuvailee. 

Näistä metsistä on kotoisin myös huonekasvina suosittu sinivioletti saintpaulia eli paavalinkukka. Myös nisäkkäitä elää alueella runsaasti. Hyvällä tuurilla latvustossa voi nähdä esimerkiksi lauman angolangueretsoja – uhanalaisia apinoita, joilla on hauska mustavalkoinen väritys. Lajikirjoon lukeutuu lisäksi lähes 400 perhoslajia, yli sata erilaista matelijaa ja noin 370 lintulajia. Vertailun vuoksi: koko Suomessa pesii vuosittain hieman alle 250 lintulajia.

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Itä-Usambara-vuorten metsät kuuluvat maailman vanhimpiin säilyneisiin trooppisiin metsiin. Niiden pinta-ala on kuitenkin kutistunut voimakkaasti, sillä ravinteikkaan maan ja runsaiden sateiden vuoksi alue on nähty otollisena maanviljelyyn. Saksan ja Britannian kolonialismin aikana alueella alkoi laajamittainen kahvin ja teen viljely. Kiemuraisia teitä ajaessa kohtaakin erikoisia maisemia, kun metsän keskeltä paljastuu välillä hehtaareittain matalia teepensaita. 

Säilyneiden metsien suojeleminen on elintärkeää. Ne ovat paitsi maailmanlaajuisesti merkittävä monimuotoisuuden keskittymä myös keskeinen makean veden lähde. Siellä täällä risteilevät joet johtavat vettä laajalle alueelle. 

”Yli 300 000 ihmisen vedensaanti on suoraan riippuvainen näistä metsistä”, Nuru sanoo. 

Vesivarojen suojelua 

Vuoristometsissä vallitsee omanlaisensa mikroilmasto, jossa vesi kiertää jatkuvasti. 

”Vesi ei ole itsestäänselvyys. Jos metsää hakataan, paikallinen ilmasto muuttuu ja joet voivat pahimmillaan kuivua kokonaan”, kertoo WWF:n kansainvälinen metsäasiantuntija Maija Kaukonen. 

Amanin alue on Itä-Usambara-vuorten luonnonsuojelualueista suurin. Sen ympärillä ja sisällä sijaitsee useita kyliä, joiden asukkaiden kanssa tehtävä yhteistyö on keskeistä metsien ja vesivarojen suojelemiseksi. WWF:n tukemassa hankkeessa kyläläisille on järjestetty koulutuksia vesistöjen suojelusta. Hanke on toteutettu Suomen ulkoministeriön ja WWF-kummien tuella. 

”On esimerkiksi neuvottu, että jokien ympärille tulisi aina jättää vähintään 60 metriä leveä koskematon suojavyöhyke metsää”, Kaukonen kertoo. 

Siellä, missä jokien varsilta on aiemmin kaadettu puita, on ryhdytty ennallistamistoimiin. Esimerkiksi Kwezitu-kylää halkovan joen varteen on vastikään istutettu 200 paikallisten puulajien tainta, jotka kasvaessaan lisäävät metsäpeitettä ja suojelevat maaperää eroosiolta. 

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Kyläläiset tuntevat hyvin alueen luontoarvot ja ymmärtävät suojelun tärkeyden. Luonnonvarat houkuttelevat silti toisinaan metsiin ihmisiä, jotka yrittävät hyötyä niistä. Kyläläiset partioivat omissa metsissään säännöllisesti muun muassa laittomien hakkuiden ja kullankaivuun varalta. 

Kullankaivuulla voi olla vakavia vaikutuksia vesistöihin, jos kultaa prosessoidaan paikan päällä käyttäen vaarallisia kemikaaleja, kuten elohopeaa. Toiminta on onneksi vähentynyt viime vuosina. 

”Kylien hallinnoimat metsät muodostavat suojavyöhykkeen Amanin luonnonsuojelualueen ympärille. Yhteistyön ansiosta metsät ovat paremmin turvassa kestämättömältä käytöltä”, Kaukonen sanoo. 

Kun sade ei tulekaan 

Amanin alueella mausteiden viljely on monelle tärkein elinkeino. Kylissä voikin nähdä auringossa kuivumassa kardemumman ja neilikan kaltaisia tuttuja mausteita. 

Ilmastonmuutos vaikuttaa viljelijöiden arkeen. Maustekasvit istutetaan yleensä ennen sadekautta, mutta ilmastonmuutoksen myötä sateiden ajoittuminen on entistä vaikeampi ennustaa. 

”Kun on pitkään kuumaa ja kuivaa, kasvit saattavat kuolla”, toteaa 37-vuotias Happiness Daniel, joka peri mausteviljelmän isältään 12 vuotta sitten. 

Zirai-kylässä maata viljelevä Omary Ramadhani Shuza on myös huomannut ilmastonmuutoksen vaikutukset. 

”Aiemmin sateet ovat kestäneet neljä kuukautta, mutta nyt saattaa sataa vain yhden kuukauden ajan”, hän kertoo. 

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Ilmastonmuutoksen edetessä viljelyn on kestettävä entistä paremmin ääriolosuhteita kuivuudesta rankkasateisiin. WWF:n tuella kyläläiset ovat ottaneet käyttöön ilmastokestäviä viljelymenetelmiä, kuten metsäpeitteisen viljelyn, jossa useita kasveja kasvatetaan sekaisin. 

”Sadon saaminen on turvatumpaa, kun ei olla riippuvaisia vain yhdestä kasvista. Jos esimerkiksi mausteet eivät jonain vuonna tuotakaan kuivuuden takia, auttaa, kun lisäksi viljelmillä kasvaa banaania, kassavaa ja jakkihedelmää”, Faraji Nuru sanoo. 

Danielin ja Shuzan kotikyliin perustetuilla taimitarhoilla kasvatetaan neilikan taimia, jotka jaetaan viljelijöiden kesken. Neilikkapuut luovat viljelyksille jatkuvaa puupeitettä, sitovat maata ja parantavat maaperän kuntoa. 

Shuza on sokea, mikä tuo omat haasteensa viljelyyn. Hän kuuluu WWF:n tukemaan vammaisten viljelijöiden ryhmään, jossa jäsenet jakavat tietoa ja hyödyntävät toistensa vahvuuksia. Ryhmän kasvattamien neilikantaimien varttuminen satoikään vie vielä vuosia, mutta neljän lapsen isänä hän pitää työtä ensisijaisesti sijoituksena tulevaisuuteen. 

”En ehkä ole itse täällä silloin, kun sadonkorjuun aika koittaa, mutta tiedän, että lapseni tulevat hyötymään tästä”, hän sanoo.