Børge ja kestävän kalastuksen aakkoset
Norjan turskakannat romahtivat pahoin parikymmentä vuotta sitten. Nykyään Børge Iversen ja lukuisat muut kalastajat pyytävät saaliinsa vastuullisesti.
Teksti: Matias Manner
Muutama eurooppalainen toimittaja värjöttelee aamuviideltä Ballstadin kalastajakylän satamassa Norjan Lofooteilla.
Ympärillä kohoavat upeat vuoristomaisemat, mutta uniset silmät tutkailevat 14-metristä kalastusalusta Iversen Junioria.
Tuulee, on koleaa ja taivaalta putoilee jotain rännäntapaista, kun paikalle saapuu aluksen koko miehistö. Hän on nimeltään Børge Iversen.
Iversen, 56, hymyilee. Ehkä siksi, ettei kaikkein huonoin sääennuste ole toteutunut. Tänään päästään sittenkin merelle.
”Tänään ei ole apuria, mutta emmeköhän me pärjää”, Iversen sanoo naureskellen ja käärii vielä ennen lähtöä tupakan.
”Kohta se on working, no smoking.”
Iversen ottaa suunnan Vestfjordenin merialueelle Lofoottien ja Manner-Norjan välissä. Alus alkaa keikkua mukavasti jo suojaisemmassa poukamassa.
Seurueella ei ole hajuakaan, millainen työ Iversenillä on seuraavina tunteina edessään. Sen tiedämme, että Iversenin tavoittelema saalis on skrei. Siksi kutsutaan Barentsinmeren turskaa, joka ui Norjan rannikolle kutemaan.
Ehkä jokunen skrei tarttuu Iverseninkin syötteihin?
Ehtyvästä elpymiseen
Arkeologien mukaan turskaa on pyydetty Norjan rannikolla ainakin 6000 vuotta ja sillä käyty kansainvälinen kauppakin juontaa aina 1000-luvulle saakka.
Mutta vaikka historia on pitkä, turskakanta ei ole ollut ehtymätön luonnonvara.
1990-luvun taitteessa – ja uudelleen vaimeampana 2010-luvulle tultaessa – Lofooteille iski ”turskakriisi”. Kannat romahtivat, eikä syyllisestä ollut epäselvyyttä. Se oli liikakalastus.
Myös Iversen kertoo, että 1990-luvulla hän joutui lähtemään synnyinmaisemistaan Lofooteilta etsimään saaliita etelämmästä.
”Toin minä sieltä vaimon tullessani”, Iversen virnistää.
”Mutta tuolloin väkeä jäi ilman työtä. Ihmisiä muutti pois, kaupunkeihin.”
Norjan oma rannikkoturskakanta ei ole toipunut toivotulla tavalla liikakalastuksesta. Sen sijaan Barentsinmereltä kutemaan saapuvaa turskaa, Iverseninkin kalastamaa skreitä, riittää niin, että sen pyytämiselle on myönnetty kestävän kalastuksen MSC-sertifikaatti.
MSC-sertifikaatin saaminen edellyttää, että kalakannat kestävät kaupallisen pyynnin. Lisäksi kalastusmenetelmien on oltava vastuullisia. Niinpä esimerkiksi Iversenin koukkuihin ei saa jäädä sivusaaliiksi uhanalaisia lajeja. Rannikkoturskaa saadaan sivusaaliiksi jonkin verran, mutta muutama vuosi sitten laadittu elvytyssuunnitelma, johon kuuluu muun muassa alamitan nosto ja kalastuskielto lähellä rantaa, on suojellut sitä. Uusimpien tietojen valossa myös rannikkoturskakanta näyttäisi vahvistuvan.
Norjan ammattikalastajien liiton kestävyysasiantuntijan Tor Bjørklund Larsenin mukaan alueen kalastajat on saatu puhaltamaan yhteen hiileen.
”Myös MSC-sertifiointi on kehittänyt toimintaamme. Se on väline, jonka avulla hallinto, tutkimus, kansainväliset kuluttajat ja esimerkiksi ympäristöjärjestöjen työ saadaan kohtaamaan.”
Hyötyliikuntaa aalloilla
Børge Iversen pysäyttää laivansa – nyt nähdään nouseeko skreitä.
Iversen kalastaa 750 metrin mittaisilla pitkilläsiimoilla, joissa syötteinä on katkarapua. Iversen ohjailee laivaa samalla, kun hän käyttää sähköllä toimivaa ja siimavaijereita vetävää vinssiään. Kädessä on vetokoukku.
Siima alkaa keriytyä veneeseen ja koukku heilua. Välillä kaloja kurottava Iversen on puoliksi nyt jo varsin reippaasti keikkuvan aluksensa laidan ulkopuolella. Melkein jokaisessa syötissä näyttää olevan kala, ja ne ovat isoja. Tulee 10-kiloisia, joita Iversen heittelee reippailla otteilla ensimmäiseen säiliöön. Samoin käy 20-kiloiselle. Skrein ja rannikkoturskan erottaminen toisistaan voi olla hankalaa, mutta sivusaalista ei silmämääräisesti näytä nousevan.
Tätä jatkuu tunteja. Vaikuttaa siltä, ettei Iversenin tarvitse mennä illalla kuntosalille. Kun suurin osa toimittajista alkaa voida merenkäynnistä pahoin, Iversen on kokenut vasta ensimmäisen siiman.
Kahdelta iltapäivällä Iversen on käynyt läpi neljä siimaa ja nostanut alukseen yksitellen 1200 kiloa skreitä.
Kannat jatkuvassa seurannassa
Børge Iversenin vuotuinen kiintiö lasketaan Iversen Juniorin koosta. Hän saa kalastaa tänä vuonna 109 tonnia skreitä. Luku tuntuu suurelta, kun muistaa, että Lofooteilla kalastaa satoja muitakin.
MSC:n Euroopan johtaja Camiel Derichs kertoo, että sertifikaatin voi toki myös menettää. Seuranta on jatkuvaa vuosittaisine auditointeineen.
WWF:n vertailussa MSC on osoittautunut luotettavimmaksi kestävän kalastuksen sertifikaatiksi. Maailman villikalakannoista kymmenisen prosenttia on tällä hetkellä MSC-sertifioitu tai sertifioinnin arvioinnissa.
”Samaan aikaan 63 prosenttia maailman kalakannoista on joko ylikalastettuja tai tulossa siihen. Väestö kasvaa ja tämä on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Kestävyys edellyttää toimivien mekanismien luomista tutkimuksen, hallinnon ja markkinoiden välille”, sanoo Derichs.
Mutta niin Derichs, Iversen kuin rannalla toimiva kalateollisuuskin tietävät, että vastuullisuus myös kannattaa.
”Kestävän kalan kysyntä kasvaa ja se on yhä merkittävämpi kilpailuetu”, sanoo Derichs.
Faktaa:
– MSC:n eli Marine Stewardship Councilin sertifikaatti on tae vastuullisesta kalastuksesta.
– Arvioinnin suorittavat MSC-akkreditoidut sertifiointilaitokset ja puolueettomat asiantuntijaryhmät.
– MSC:n verkkosivuilta löytyy tällä hetkellä 364 MSC-sertifioitua tuotetta, joita myydään Suomen vähittäiskaupoissa. Määrä on kasvanut tasaisesti.
Itämeren turska keltaiselle listalle
Turska ei voi Itämerellä erityisen hyvin. Kanta ei ole elpynyt toivotulla tavalla takavuosien voimakkaasta ylikalastuksesta, ja Itämeren itäosista pyydetty turska putosikin WWF:n Kuluttajan kalaoppaan tuoreimmassa päivityksessä vihreältä listalta keltaiselle.
”Sekä tutkijoiden että kalastajien havainnot ovat viime vuosina osoittaneet, että Itämeren itäisen turskakannan tila on huolestuttava. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES on suositellut turskakiintiöiden tuntuvaa pienentämistä, mutta näin ei ole toimittu”, WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska toteaa.
Pelkästään turskakiintiöiden pienentäminen ei riitä, sillä ongelmana on myös ravinnon puute.
”Turskan tärkeimmät ravintolähteet ovat silakka ja kilohaili. Myös niiden kalastusta tulisi vähentää turskan tärkeimmillä esiintymisalueilla. Positiivista on, että tulevaisuudessa turskan, silakan ja kilohailin kalastusta on tarkoitus säädellä yhdessä”, Ovaska sanoo.
Kotimaisten lajien osalta maaliskuussa päivitetyn kalaoppaan suositukset eivät muuttuneet. Esimerkiksi Itämeren villi lohi saa edellisvuosien tapaan punaisen ”vältä”-suosituksen.
”Itämeren alueen villien lohikantojen tilanne on parantunut viime vuosina kalastusrajoitusten myötä. Vahvimmat lohikannat kestävätkin nykyisen kalastuksen, mutta suurin osa villeistä lohikannoista on vielä turvallisten rajojen alapuolella. Heikoimpien lohikantojen elvyttämiseksi täytyy tehdä töitä sekä jokivesistöissä että kalastuksen säätelyssä”, Ovaska sanoo.
Kalaopas pyrkii ohjaamaan kulutustottumuksia ekologisesti parhaisiin vaihtoehtoihin ja samalla vauhdittamaan uhanalaisten ja ehtyneiden kalakantojen palautumista.
”Maailman kaupallisista kalakannoista lähes kolmannes on ylikalastettuja. Niiden säilymiseen on mahdollista vaikuttaa. Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa Itämerestä pyydetty turska ja lohi ja kaikki muutkin kalalajit saavat kalaoppaassa vihreän valon”, Ovaska sanoo.