Jani Kaaron kolumni: Luonto on superverkostoituja

Sanomalehdet kertoivat heinäkuussa kerrassaan merkillisestä löydöstä. Se koski Uudesta-Seelannista löydettyä kauripuun kantoa. Kanto oli aivan tavallinen kanto, osittain pehmeäksi lahonnut ja jo sen ikäinen, että siitä katkenneesta rungosta ei näkynyt jälkeäkään. Vaikka kannossa ei ollut mitään poikkeavaa, tutkijat päättivät tarkastella sitä hieman perusteellisemmin ja tekivät ihmeellisen löydön: Siinä oli elävää solukkoa, joka otti ympäristöstä vettä, energiaa ja ravinteita. Vaikka se siis näytti kuolleelta – ja oli näyttänyt kuolleelta jo kauan – se ei ollut kuollut.

Mutta miten kanto saattoi olla elossa? Se ei tuottanut lehtiä, joilla se olisi voinut yhteyttää. Vastaus oli Beatlesia mukaillen: With a little help from my friends, ystävien pienellä avustuksella. Kävi ilmi, että kanto oli juuriensa kautta yhteydessä ympäröiviin puihin ja sai niiltä tarvitsemansa energian ja ravinteet.

Kannon tarina sai minut ajattelemaan metsähakkuita uudesta näkökulmasta. Metsässä kaikki puut ovat yhteydessä toisiinsa juurien ja sienijuurien kautta. Jos osa metsän puista kärsii kuivuudesta, ne voivat saada vettä paremmin nesteytetyiltä puilta. Kun puu kaatuu tai kaadetaan, poistuma havaitaan maanalaisessa juurten verkostossa. Energian ja ravinteiden virtausta säädetään uudelleen jäljelle jääneiden puiden välillä. Niin kauan kuin verkostot säilyvät ehjinä, metsä voi hyvin ja on valmistautunut taistelemaan kuivuutta, huonoja sääoloja ja tuholaisia vastaan.

Ekologiset verkostot ovat kuitenkin paljon laajempia, sillä metsät maanalaisine verkostoineen ovat osa toisia verkostoja. Kuvitellaan järvi, jota metsä ympäröi. Kanadassa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että järven elämä muuttuu radikaalisti, jos sen ympäriltä hakataan metsä pois. Metsästä tuleva orgaaninen jäte ruokkii järven kasviplanktonia, ja kasviplankton vuorostaan ruokkii kaloja. Kanadalaiset havaitsivat, että metsäisten järvien kalat ovat paremmin ravittuja ja lihavampia kuin järvien, joiden liepeiltä metsä oli hakattu.

Jatketaan harjoitusta: Kuvitellaan verkostoon vielä joki ja jokeen majava. Majavien katoamisella on ollut valtava vaikutus jokiluonnon ekologiseen verkostoon. Kun majavia on istutettu takaisin, siitä on ollut pelkkiä hyötyjä. Hyönteisille ja sienille riittää kuolleita puita, tulvien paluu metsiin lisää
lajiston monimuotoisuutta, kalapopulaatiot elpyvät ja jopa pelloilta valuvat rehevöittävät ravinteet pysähtyvät majavien patoihin.

Moni tuskailee nykyään ilmastoahdistuksen kanssa, mutta havainnot kertovat, että voimme tehdä muutakin kuin vaatia päästöjen vähentämistä. Jos metsien, järvien, jokien – siis luonnon – ekologiset verkostot ovat ehjiä ja kunnossa, ne kestävät huomattavasti paremmin mitä tahansa iskuja. Metsien, vesistöjen ja merten suojelu on parasta lääkettä ilmaston lämpenemistä vastaan.

Jani Kaaro on toimittaja ja tietokirjailija, joka vuorottelee WWF-lehden kolumnistina Ronja Salmen kanssa.

Nyt tarvitaan selkärankaa pelastaa luonnon monimuotoisuus

Selkärankaisten villieläinten määrä on romahtanut keskimäärin 60 % reilun 40 vuoden aikana. WWF:n yleiskummina tukesi menee aina sinne, missä avun tarve on suurin.

Auta Yleiskummina

Nyt tarvitaan selkärankaa pelastaa luonnon monimuotoisuus

Selkärankaisten villieläinten määrä on romahtanut keskimäärin 60 % reilun 40 vuoden aikana. WWF:n yleiskummina tukesi menee aina sinne, missä avun tarve on suurin.