Hulevesisuodatin pysäyttää muoviroskat

Suuri osa vesistöihimme päätyvästä roskasta huuhtoutuu kaduilta hulevesien mukana. Juha-Pekka Saarelainen keksi ratkaisun, joka pysäyttää roskat jo katukaivon suuaukolla.

Tiesitkö, että...

Nyt voit myös kuunnella jutun. Klikkaa tästä.

Pohjois-Karjalassa Höytiäisen järven rannalla kasvanut Juha-Pekka Saarelainen sanoo, ettei hän valinnut työtä veden parissa, vaan vesi valitsi hänet. Jo kymmenen vuotta sitten hän päätti, miten aikoo kantaa kortensa kekoon suomalaisen luonnon suojelemiseksi. Nyt hän on kehittänyt hulevesisuodattimen, jonka on tarkoitus pysäyttää roskien kulkeutuminen vesistöihimme.

Hulevesi on kaduilta vesistöihin päätyvää vettä ja yksi merkittävimmistä roskien kulkureiteistä meriin. Hulevesien mukana vesistöihin kulkeutuu muun muassa tieliikenteen rengaskulumaa sekä kaduille jääneitä roskia. Itämeren yleisin muoviroska on tupakantumppi, joka useimmiten päätyy kaduilta mereen juuri huleveden matkassa.

Muoviroska merissä on maailmanlaajuisesti yksi vakavimmista uhista vesiekosysteemeille. Maailman merissä on jo nyt yli 15 miljoonaa tonnia muovijätettä. Suomen rannat ovat Itämeren roskaisimmat, ja jopa 90 prosenttia rantojemme roskista on muovia. Tarve ratkaisuille on huutava.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Juha-Pekka Saarelainen innostui kehittämään hulevesisuodattimen edistääkseen Itämeren ja muiden vesistöjen puhtautta.

Saarelaisen kehittämä hulevesisuodatin on katukaivon suuaukolle asennettava siivilän näköinen pussi. Se poistaa kaivoihin päätyvästä vedestä esimerkiksi tupakantumpit, muoviroskat ja purkan. Suodattimeen jää myös odotettua enemmän ravinteita ja liukoisia haitta-aineita, kuten öljyjä.

Idea hulevesisuodattimesta syntyi vuonna 2018, kun Saarelainen alkoi tutkia, millaisia ratkaisuja muualla maailmassa on keksitty huleveden puhdistamiseksi. Saarelainen sai apua tuotteen kehittelyyn monelta eri alan toimijalta.

”Yksi haaste oli saada suodatin kiinnitettyä kaivon kanteen niin, ettei se estä tien ylläpitoa, kuten auraamista”, kertoo Saarelainen.

Hulevesisuodatin on jo laajasti käytössä tekonurmikentillä. Kentiltä vesistöihin kulkeutuu rengasrouhetta, joka on tupakantumppien jälkeen Suomen vesistöjen toiseksi suurin mikromuovin lähde. Katualueilla suodatinta testataan Lahden ja Turun kaupunkien kanssa. Vastaanotto on ollut myönteistä.

”Eräs kenttämestari kysyi, miksi tämä tuote on tehty vasta nyt. Se on paras palaute, jonka ympäristö- insinööri voi saada”, kertoo Saarelainen.

Kuuntele juttu

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.

Lahjoita alk. 10 €/kk

Auta Itämeri-kummina

Itämeri on yksi maailman herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Suojelemme Itämerta ja sen lajeja pitkäjänteisesti sisävesistämme saakka. Sinun tuellasi se on mahdollista.