Mervi Kunnasranta ryhtyi siilitutkijaksi sattumalta
Mervi Kunnasranta keksi kiehtovan tutkimuskohteen katsomalla ikkunasta ulos.
Tiesitkö, että...
Voit myös kuunnella jutun. Klikkaa tästä.
2000-luvun alussa hyljetutkija Mervi Kunnasranta kaipasi elämäänsä jotakin vähemmän vaivalloista. Saimaannorppien tutkiminen vaati Saimaalle matkustamista, ja norppien kiinniotto vasta työlästä olikin.
Kunnasranta istui silloisen Joensuun yliopiston kahvilassa ja katseli ikkunasta ulos. Pihamaan poikki käveli siili.
”Silloin pihat melkein kuhisivat siilejä. Ei tullut mieleenkään, että laji olisi pian vaarassa muuttua uhanalaiseksi.”
Alkoi siilien tutkimushanke, jonka seurauksena syntyi myös kirja, Siili Suomen luonnossa.
Kun yleensä nisäkkäitä tutkitaan metsässä, järvellä tai merellä, siilit veivät tutkijat ihmisten takapihoille ja paikkoihin, joissa ihmiset jättävät jälkeensä siilille kelpaavaa jätettä. Kunnasrannalle on jäänyt mieleen erityisesti Orvokiksi nimetty yksilö. Radiolähetinseurannassa ollut siili näytti kulkevan aina sinne, missä oli mahdollisimman paljon meteliä.
”Orvokki kulki läpi kaikki Joensuun kesätapahtumat. Mitä isompi meteli, sitä varmemmin siili sinne meni. Ilosaarirockissa Orvokilla oli pesä ruusupusikossa keskellä rokkialuetta.”
Sittemmin siilien määrä on vähentynyt merkittävästi. Kunnasranta uskoo, että merkittävin syy on ilmaston muuttuminen. Hän muistuttaa, että siili on Suomessa pohjoisen levinneisyysalueensa äärirajalla. Talvikuolleisuus on ollut korkeaa, ja onnistunut talvehtiminen on edellyttänyt vankkaa lumipeitettä loka–marraskuusta kevääseen asti.
”Kun joulukuussa lumi sulaa ja pesä kastuu, siili kuolee talvehtiessaan.”
Kunnasranta oli asiantuntijana mukana WWF:n Luontoliven siilikamerassa, joka seurasi kesällä siilien ruokintaa luumäkeläisellä pihalla.
Kunnasranta korostaa, että siilejä ei ole välttämätöntä ruokkia. Lisäruokinta on tarpeen lähinnä keväällä, jolloin siilit toipuvat talvihorroksesta, ja syksyllä, kun siilit tankkaavat talvehtimista varten. Lisäksi ruokinta on syytä toteuttaa puhtaassa ja avarassa paikassa, jotta taudit eivät leviä eivätkä siilit joudu keskenään liiaksi tekemisiin. Jos siileille haluaa olla avuksi, pihassa voi pitää tarjolla puhdasta vettä.
Siilien kohtaloksi voi koitua myös ruohonleikkuu. Siksi varsinkaan robottileikkuria ei saisi käyttää iltahämärissä tai öisin, jolloin siilitkin ovat liikkeellä.
”Siilin puolustusmekanismi ei oikein ole päivittynyt nykypäivään. Aiemmin kerälle meneminen on auttanut, mutta autoa tai robottia vastaan se on huono keino.”
Siileihin ei yleensä ole syytä koskea. Kuvassa Mervi Kunnasranta siirtää siiliä turvalliseen paikkaan.