Naali pesi Suomessa ja muita tuoreita onnistumisia
Kiitos tuestasi! Nämä ajankohtaiset onnistumiset eivät olisi mahdollisia ilman tukijoitamme ja pitkäjänteistä luonnonsuojelutyötämme.
Leiriläisiä Piilijoen virtavesitalkoissa Kuusamossa.
Luontoa suojeltiin talkootyöllä
Järjestimme kesän aikana kuusi talkooleiriä, joissa kymmenet vapaaehtoiset tekivät korvaamatonta työtä yhteisen luontomme hyväksi. Ilman talkoolaisten apua monet arvokkaat luontokohteet Suomessa jäisivät ilman hoitoa, mikä vaikuttaisi moneen uhanalaiseenkin lajiin. Talkookausi huipentui elokuussa Piilijoen virtavesitalkoisiin Kuusamossa, missä talkoolaiset rakensivat jokeen palaaville taimenille ja harjuksille kutusoraikkoja ja poikaskivikoita.
Kesän muilla leireillä keskityttiin pääasiassa perinneympäristöjen hoitoon. Suurin osa leireistä järjestettiin yhteistyökumppaneiden kanssa, joita olivat elinvoimakeskukset, Metsähallituksen Luontopalvelut, Luonnonperintösäätiö ja Kuusinkijoki kuntoon ry.
Naali pesi jälleen Suomessa
Naalin paluu Suomen tuntureille etenee. Suomessa havaittiin viime kesänä neljä naalin pesintää Enontekiön alueella, ja pesissä todettiin yhteensä vähintään 14 pentua*. Lisäksi yksi naalipari asusti pesäpaikkaa Utsjoen tunturialueilla, mutta pentuja ei siellä havaittu. Pesintöjen onnistumista edesauttaa naalin pääravinnon eli myyrien määrän kasvu tunturialueilla. Lisäksi naalin paluuta edistää yhteispohjoismainen suojelutyö. Suomessa naalin suojelutoimista vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut. Me tuemme tätä työtä muun muassa ylläpitämällä Suomen naalityöryhmää sekä rahoittamalla naalien lisäruokintaa ja riistakameraseurantaa Suomen tunturialueilla.
*Naaliuutiseen on päivitetty uusi tieto poikasten määrästä 8.10.2026. Poikasia syntyi yhteensä 14, ei 11 kuten aiemmin kerrottiin. Suurempi poikasmäärä selvisi, kun Metsähallitus tarkasti pesillä sijaitsevien riistakameroiden kuva- ja videoaineistoa. Aiempi poikasmäärä perustui maastohavaintoihin, jolloin osa poikasista oli jäänyt näkemättä niiden ollessa pesän sisällä.
Ilveksestä riistakamerahavainto itäisellä Himalajalla
Kollegamme Intiassa sekä maan viranomaiset tekivät merkittävän riistakamerahavainnon, kun ilves (Lynx lynx) tallentui kameraan ensimmäistä kertaa Sikkimin osavaltiossa Himalajalla. Alun perin lumileopardien havainnointia varten asennettu kamera sijaitsi 5250 metrin korkeudessa Tso Lhamon ylängöllä, aivan Tiibetin rajan tuntumassa. Vain vuotta aiemmin ilves oli tallentunut riistakameraan Arunachal Pradeshin osavaltiossa, mikä oli kaikkien aikojen ensimmäinen kuvatodiste ilveksen esiintymisestä itäisellä Himalajalla. Havainnot lisäävät tietoa lajin levinneisyydestä ja elinympäristöistä sekä vahvistavat alueen ekologista merkittävyyttä.
Uusia suojelualueita ja sopeutumista ilmastonmuutokseen
WWF Suomen nelivuotisen kansainvälisen ohjelman saavutuksia voimme esitellä ylpeinä. Muun muassa yhteensä yli viisi miljoonaa hehtaaria metsää ja makean veden elinympäristöjä saatiin ohjelman aikana suojelun piiriin. Alueet sijaitsevat Boliviassa, Tansaniassa, Madagaskarilla, Ugandassa, Nepalissa, Laosissa ja Indonesiassa. Yhteenlaskettu pinta-ala vastaa noin puolta Lapin maakunnasta. Lisäksi työmme ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi auttoi yli
38 000:ta ihmistä, ja tuimme myös kansalaisyhteiskuntaa ja viranomaisia luonnonvarojen kestävässä ja oikeudenmukaisessa hallinnassa. Iso kiitos kansainvälisen työmme onnistumisista kuuluu niin Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoitukselle, yrityslahjoittajille kuin kummeillemmekin. Työ jatkuu nyt uudessa nelivuotisessa ohjelmassa.
Laivaliikenteen päästöt vähenevät Pohjois-Atlantilla
Laivaliikenteen pakokaasupäästöjä rajoitetaan yhä laajemmin arktisilla alueilla ja Pohjois-Atlantilla. Uusia päästörajoitusalueita on tullut tänä vuonna voimaan Kanadan arktisilla alueilla ja Norjanmerellä. Lisäksi kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO, jonka tarkkailijajäsenenä toimimme, on päättänyt perustaa päästörajoitusalueen Koillis-Atlantille. Alueet vähentävät merenkulun ilmansaasteita, kuten rikki- ja typpioksideja, suojellen näin ihmisten terveyttä sekä meriympäristöä. Vaikka uusi suuralue on merkittävä voitto, arktisen alueen ohjelmamme jatkaa työtä sääntelyn epäkohtien korjaamiseksi yhdessä kumppanijärjestöjen kanssa.
Liity kummiksi – saat WWF-lehden luettavaksi!
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kummien oma WWF-lehti on täynnä inspiroivia tarinoita ja upeita kuvia luonnonsuojelusta. Liittymällä kummiksi tuet työtämme ja pysyt kartalla ympäristöasioista niin lehden kuin uutiskirjeiden avulla.