Nälkäinen vuohi voi olla iso apu perinneympäristölle – kesän kokeilusta saatiin hyvää kokemusta
Salossa kokeiltiin kesällä, millaista jälkeä vuohet saavat aikaan umpeen kasvaneella niityllä. Tulokset ovat lupaavia.
Tiesitkö, että...
Voit myös kuunnella jutun. Klikkaa tästä.
Koivun oksat on syöty vuohen pään korkeudelle asti. Kovin korkealla pää ei tosin ole: reilun tusinan vuohen kokoinen lauma koostuu nuorista, vasta vuoden ikäisistä yksilöistä.
Mutta nälkä ei ole silti lähtenyt. Yksi vuohinuorukainen nousee kevyesti takajaloilleen, laskee etusorkkansa koivun runkoa vasten ja alkaa syödä lehtiä vielä korkeammilta oksilta.
Varsinais-Suomen Salossa Perttelin kylässä sijaitsevalla Liipauksen niityllä syötävää riittää. Rinteessä olevan niityn yläpuolta on jo ehditty tehokkaasti kaluta muutamassa päivässä, mutta mäen alapuolella on edelleen varsin vehreää.
Sinne vuohien juuri toivottaisiin menevän. Siellä on nimittäin yksi syypää siihen, että vuohilauma on tullut pariksi viikoksi Pertteliin: jättipalsami. Puutarhoista luontoon karannut laji ei kuulu Suomen luontoon, ja levitessään se voi syrjäyttää monia muita kasvilajeja ja siten heikentää ympäristön monimuotoisuutta.
Jättipalsami ei näytä olevan kaikkiruokaisten vuohien erityisherkkua. Mutta kun WWF:n suojeluasiantuntija Eeva-Liisa Korpela tarjoaa sitä vuohinuorisolle kädestä pitäen, kasvi katoaa hampaiden väliin vikkelästi.
Vahvuutena varmajalkaisuus
Kesäkuun kaksiviikkoisen kokeilun tavoitteena oli selvittää, voisiko vuohista olla hyötyä perinnemaisemien hoidossa. Pitkälle umpeen kasvaneet niityt tarvitsevat usein alkuun raivaamista ja jatkuvana hoitona niittoa tai laidunnusta. Suomessa laiduntajina toimivat yleensä naudat tai lampaat.
Korpela kehuu vuohia ketteriksi kiipeilijöiksi. Siksi vuohilauma voisi olla esimerkiksi kalliokedoilla ja muissa hankalissa maastoissa lehmiä ja lampaita sopivampi työkaveri.
”Kaikki laiduneläimet myös syövät kasvillisuutta vähän eri tavalla. Vuohet syövät vähän sieltä täältä, myös pensaita ja puiden oksia”, Korpela kuvailee.
WWF:n suojeluasiantuntija Eeva-Liisa Korpela pitelee jättipalsamia, jonka toivottaisiin päätyvän vuohien ruoaksi.
Vuohia ei kuitenkaan voi päästää paikkoihin, joissa on varjeltavaa puustoa. Perttelissäkin havaittiin kokeilun päätteeksi, että moni laitumella ollut puu oli alaoksien lehtien syömisen lisäksi kuorittu vuohen pään korkeudelle saakka.
”Puut saattavat kuolla siihen, mutta monissa kohteissa se on hyväkin asia. Samaa tehdään ihmisvoimin kuorimaraudoilla”, Korpela sanoo.
Kun puu kuolee pystyyn, siitä tulee hyönteisille pesäpaikkoja, mikä tukee ympäristön monimuotoisuutta. Samoin maaperän myllääminen paikoin jopa paljaaksi voi olla hyväksi ketokasvien elinoloille tai vaikkapa pölyttäjien pesimämahdollisuuksille. Hyvin harvinaisten kasvien kasvupaikoille vuohet eivät kuitenkaan juuri mylläystaipumuksensa vuoksi ole paras vaihtoehto.
Vahvuutena varmajalkaisuus
WWF toteutti Liipauksen niityn vuohikokeilun yhteistyössä Salon kaupungin kanssa. Niitty oli aiemmin kasvanut umpeen, ja vieraslajit sekä korkea kasvillisuus olivat vieneet tilaa niittykasveilta. Niityn hoito aloitettiin jo pari vuotta sitten, ja siellä on kerätty kokemuksia muun muassa laajojen alojen koneellisen niiton mahdollisuuksista ja kustannuksista.
Salon kaupungin vs. ympäristönsuojelusuunnittelija Hilja Ingerö kertoo, että kaupungilla on useita perinneympäristökohteita, joita on tärkeää saada niitettyä ja laidunnettua. Suloisten vuohien puuhien seuraaminen on työtehtävänä hyvin mieluisa, vaikka konkreettisesti homman hoitavatkin muut.
”On tosi kiva olla mukana tekemässä kokeilua, jollaista Suomessa ei tiettävästi ole aiemmin ollut.”
Hilja Ingerölle vuohet ovat mieluisia työkavereita.
Kaupungin lisäksi kokeilussa oli mukana perinnebiotooppien asiantuntija Maisa Paakkinen, jonka yritys muun muassa toimitti aitauksen aidat. Lisäksi vuohien hyvinvointia seurasi päivittäin 4H-kerhon kautta palkattu kesätyöntekijä Viivi Koskinen.
Maatalouden muutos vei perinneympäristöt
Perinneympäristöt ovat uhanalaistuneet karjatalouden käytäntöjen perusteellisten muutosten myötä. Aiemmin karja laidunsi metsissä ja niityillä, ja talveksi rehua kerättiin luonnonniityiltä niittämällä. Nykyisin laitumena on nurmea ja rehua tuotetaan aivan muilla keinoilla. Siksi vanhat niityt, hakamaat ja metsälaitumet ovat kasvaneet umpeen.
Korpela muistuttaa, että neljäsosa Suomen uhanalaisista lajeista esiintyy juuri perinnebiotooppien kaltaisissa ympäristöissä. Niin kasvien, hyönteisten kuin sientenkin lajimäärä on perinneympäristöissä valtavan korkea.
Kun perinneympäristöjä pidetään yllä, samalla saadaan säilytettyä esimerkiksi laidunnukseen liittyviä työmenetelmiä.
”Työ on myös osa ruokaturvaa ja maaseudun elinvoimaisuutta”, Korpela sanoo.
Perinnebiotooppien suojelu kaipaa kipeästi rahoitusta. Vuohikokeilun yksi tarkoitus olikin selvittää, voisiko vuohien laidunnusta tarjota yrityksille mahdollisuutena osallistua luonnonhoitoon ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun.
Kokeilussa havaittiin muun muassa se, ettei parin viikon ajanjakso ole vielä riittävä. Suuri osa laitumen alaosasta, jossa jättipalsamiakin esiintyy, jäi vuohilta miltei koskemattomaksi. Korpela sanoo, että ratkaisu voisi olla vaikkapa laitumien lohkominen siirrettävillä aidoilla niin, että vuohia voidaan ohjata tiettyihin paikkoihin syömään.
Vuohet kuitenkin osoittivat soveltuvansa suunniteltuihin hommiin.
”Vuohi voi olla umpeen kasvaneessa paikassa kuin eräänlainen alkumylläyskone.”
