Elämysten etsijä

Jukka Palm on siitä erikoinen WWF:n lumileopardikummi, että hän saattaa piakkoin kuulua niihin harvoihin ihmisiin, jotka ovat nähneet lumileopardin luonnossa. Mutta Palmille myös lähiluonto on täynnä elämyksiä.

Luontokuvaaja, journalisti, arkeologi ja eräopas Jukka Palm, 47, kaavaili aivan pienenä poikana ryhtyvänsä eläintieteilijäksi. Palm asui Helsingin Kalliossa.Jukka Palm pikkukuva

”Kalliosta käsin pääsi kätevästi Korkeasaareen. Ennen Mustikkamaan siltaa faija veti pulkassa jään yli ja kesällä mentiin lautalla. Varhainen äänimuisto liittyy kesäiseen retkeen, jolloin Korkeasaaren lauttarantaan kantautui leijonan karjunta.”

Palmia kiinnostivat erityisesti kissapedot, joista salaperäisin oli lumileopardi: ”Siitä tiedettiin niin vähän, edes sen todellista lukumäärää ei tiedetty likimainkaan”, Palm muistelee.

Sitten Palm sai 12-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi järjestelmäkameran. Valokuvaamisen palo syttyi, roihusi, hiipui välillä hetkeksi ja syttyi digikuvauksen myötä uudelleen. Eläintieteen sijaan Palm opiskeli arkeologiaa ja dokumentoi arkeologisia löytöjä valokuvaamalla kymmenissä kenttäprojekteissa Suomessa, Venäjällä, Latviassa ja Kreikassa.

Palmin ammattien kirjo täydentyi eräoppaan koulutuksella 2000-luvulla. Nykyään Palm on kuitenkin superkiireinen toimitusjohtaja ja joka paikan höylä Lumo Publishing Oy:ssa, joka julkaisee upouutta Lumo- nimistä luontokuvauksen aikakauslehteä. Lehteä tekee suuren innon vallassa kokenut luontokuvaajien ja journalistien porukka, joka myös omistaa lehden.

Palmin mukaan Lumo on luonnon monimuotoisuuden kuvalehti, jossa kuvaajien oma näkökulma, tarinallisuus ja elämyksellisyys ovat tärkeitä, kuvaukseen käytetty tekniikka ei niinkään.

Palm myös kannustaa luontokuvaajia toimimaan kuvauskohteensa puolesta.

”Haluamme rohkaista luontokuvaajia yhdistämään kuvaamisen ja luonnonsuojelun. Haluamme myös tuoda lähiluontoa esiin. Minulla itselläni on ’kilsa kotiovelta -projekti’. Kuvaan luontoa kilometrin säteellä kotoa, kuvauskohde voi olla vaikka sisilisko tai maahan leijaillut syksyn lehti.”

Mutta takaisin lumileopardiin, Jukka Palmin lapsuuden salaperäiseen kissaeläimeen. Palm matkaa helmikuussa Lumo-lehden ja sen yhteistyökumppanin järjestämälle kuvausmatkalle Himalajalle. Tavoitteena on päästä kuvaamaan arkaa ja harvinaista lumileopardia yli neljän kilometrin korkeudella, lumipeitteisessä vuoristossa.

”Käymme paikoilla, joissa on suurimmat todennäköisyydet nähdä lumileopardi. Mutta vaikka en näkisikään sitä, minulle on jo tarpeeksi suuri elämys olla samoissa maastoissa, joissa lumileopardi elää, ja nähdä paikallisten jäljittäjien työskentelyä. Varmaan näemme ainakin jälkiä, sekin olisi jo huikeaa”, toteaa Jukka Palm.

Teksti: Anne Brax

Juttu on julkaistu WWF-lehden numeron 4/2015 Tukija-palstalla, jossa WWF:n tukijat kertovat kokemuksistaan.