Oletko kuullut ”Aasian yksisarvisesta”? Kukaan tutkija ei ole nähnyt tätä lajia luonnossa, mutta silti sitä suojellaan
Laosin ja Vietnamin rajalla, alueen ikivihreissä metsissä ja jyrkissä jokilaaksoissa elää salaperäinen eläin. Miten suojellaan eläintä, jota juuri kukaan ei ole nähnyt luonnossa?
Eläimellä on kaksi kevyesti kaartuvaa sarvea, jotka voivat kasvaa ihmisen käsivartta pidemmäksi. Sen turkki on meripihkan värinen ja päätä koristavat valkoiset täplät. Moni tietää eläimen nimeltä, vain harvat ovat sen nähneet. Siihen liittyykin lukuisia myyttisiä tarinoita. Laosissa ja Vietnamissa eläintä kutsutaan ”värttinäsarveksi” tai saolaksi.
”Paikallinen nainen kutsui kerran minut kotiinsa katsomaan saolan kalloa”, kertoo Kaikeo, metsänvartija Xe Sapin luonnonsuojelualueelta Laosista.
”En ole koskaan nähnyt saolaa, vaikka olen työskennellyt luonnonsuojelussa ja partioinut metsässä yli 10 vuotta”, sanoo toinen metsänvartija Daovy.
”Haluaisin nähdä saolan, jotta tietäisin, näyttääkö se luonnossa yhtä kauniilta kuin kuvissa”, kolmas metsänvartija, Kilong, toteaa.
WWF Laosin projektipäällikkö Pakham Outhanikone kertoo alueen viimeisten saolahavaintojen olevan peräisin vuosien takaa, Vietnamin sodan ajalta 1960–70-luvuilta. Tilanne on erikoinen: Pakham suojelee työssään lajia, jota hän ei ole koskaan nähnyt. Myöskään kukaan tutkija ei ole nähnyt saolaa luonnossa. Saola on ylivoimaisesti suurin nisäkäs, jota tutkijat eivät ole nähneet sen elinympäristössä. Ei siis ole ihme, että saolalla on vielä yksi lempinimi: Aasian yksisarvinen.
Näin saola löydettiin
Vasta vuonna 1992 tutkijat alkoivat kerätä tietoa saolasta. Vietnamilainen biologi Do Tuoc matkusti ovelta ovelle puhuakseen kylissä asuville metsästäjille Pohjois-Vietnamissa. Hän löysi vierailemistaan taloista tuntemattoman eläimen kalloja ja sarvia.
Tuoc ja muut tutkijat keräsivät nahkaa, sarvia ja muita näytteitä paikallisilta, jotka olivat metsästäneet saolaa. Näytteiden tulokset saivat tiedeyhteisön hämmästymään: he olivat löytäneet uuden lajin, ensimmäisen suuren nisäkkään Annamin ylängöltä yli 50 vuoteen.
Pari vuotta myöhemmin Vietnamissa saatiin kiinni luultavasti 4–5 kuukauden ikäinen saola. Tapaus herätti kansainvälistä huomiota ja toi toivoa luonnonsuojeluyhteisölle. Seuraavina vuosina löydettiin vielä muutama saola, mikä antoi tutkijoille mahdollisuuden lajin tutkimiseen.
Saola on nautaeläin, jonka arvioidaan painavan täyskasvuisena 80–100 kiloa ja olevan noin 85 senttiä korkea. Sillä on turvassaan suuret rauhaset, joita alkuperäiskansojen metsästäjät ovat kertoneet sen hierovan kasveihin, mahdollisesti merkitäkseen reviiriä tai houkutellakseen parittelukumppaneita.
Kuten monet lajit, saolakaan ei selviä vankeudessa. Tähän mennessä kaikki tutkimustarkoituksiin vangitut yksilöt ovat kuolleet. Edellisen kerran saola on vahvistetusti havaittu luonnossa vuonna 2013 Vietnamissa, missä yksilö tallentui riistakameran kuviin. Vuonna 2010 kyläläiset saivat Laosin keskiosissa kiinni yhden yksilön, mutta eläin kuoli oltuaan useamman päivän ihmisten hallussa.
Vaikka Laosissa ja Vietnamissa on yritetty vuosia saada lisää havaintoja lajista, siinä ei ole onnistuttu. Tämä tekee saolasta yhden harvinaisimmista, vaikeimmin havaittavista ja uhanalaisimmista nisäkkäistä maailmassa.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Saolasta on olemassa hyvin vähän kuvamateriaalia. Tämä riistakameraan vuonna 1999 tallentunut otos paljastaa lajin komeat sarvet.
Etsintä jatkuu ja toivokin pilkahtaa
Vuosien kuivasta kaudesta huolimatta saolan etsinnät jatkuvat. Laosissa on käynnissä ensimmäistä kertaa kolmivaiheinen, laaja luonnon monimuotoisuutta koskeva tutkimus. Saolasta ei ole vielä tullut tutkimusten aikana varmoja havaintoja.
”Olen löytänyt Palen alueella kasveista puremajälkiä, jotka näyttäisivät olevan saolan tekemiä”, kertoo puistonvartija Daovy.
”Kollegani Bolikhamxayn luonnonsuojelualueelta löysi vastaavia jälkiä vuonna 2021. Kyläläiset vertasivat niitä muntjakin ja kauriin jälkiin ja uskovat, että alueella saattaa elää vielä muutama saola.”
Pale sijaitsee kaakkoon Laosin monimuotoisimpiin kuuluvasta suojelualueesta, Xe Sapista. Tutkimus on paljastanut alueella elävän paljon erilaisia nisäkkäitä, ja Palea onkin ehdotettu liitettäväksi osaksi Xe Sapin kansallista suojelualuetta. Näin sieltä olisi yhteys suojelualueisiin Vietnamin puolella. Elinympäristöjen kytkeytyneisyys on luonnon monimuotoisuudelle äärimmäisen tärkeää.
Saolaa etsitään riistakameroiden lisäksi keräämällä vesinäytteitä ja iilimatoja, joiden verestä yritetään tunnistaa lajin DNA:ta. Uuden teknologian avulla niin vedestä kuin verta imevistä hyönteisistä voidaan hyvin pienilläkin DNA-määrillä tunnistaa eri lajien DNA:ta. Myös vainukorien käyttöä on pohdittu.
Käytännön työstä vastaa 20 metsänvartijaa, jotka ovat enimmäkseen alueen hyvin tuntevia paikallisia. Työ ei rajoitu vain saolan etsimiseen, vaan metsänvartijat keräävät muutakin tietoa luonnon monimuotoisuudesta. He myös suojelevat villieläimiä eräältä hiljaiselta uhalta: ansoilta.
Vuonna 2021 Laosin tiimi poisti lähes 2000 ansalankaa Xe Sapin suojelualueelta. Vietnamissa ansoja poistettiin Heun ja Quang Nam Saolan suojelualueilta jopa 7000 kappaletta. Salametsästys onkin suurin uhka saolan selviytymiselle. Laji ei ole salametsästäjien ensisijainen kohde, mutta se voi jäädä kiinni tappavaan ansaan. Ansojen määrä on kasvanut alueella viime vuosikymmenen aikana räjähdysmäisesti, kun riistalihan ja perinteisissä uskomushoidoissa käytettyjen lääkkeiden ainesosien kysyntä on lisääntynyt.
Saolan luontaisia elinympäristöjä uhkaa myös muu ihmisen toiminta, kuten kestämätön teiden, patojen, kaivosten ja vesivoimaloiden rakentaminen. Ja kun infrastruktuuri leviää, leviävät myös ansat.
Saolan kannan koon arvioidaan olevan noin 50 yksilöä, vaikka populaation kokoa ei ole pystytty vahvistamaan. Lukumäärä voi olla niin alhainen, että osa asiantuntijoista katsoo lajin pelastuvan vain vankeudessa toteutettavan lisääntymisohjelman avulla.
(juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Tämä vuonna 2013 Vietnamissa riistakameraan tallentunut kuva on toistaiseksi viimeisin saolasta otettu kuva.
Uusia lajeja löydetään yhä, ja siksi luontoa pitää suojella
Saolan etsinnöissä on saatu paljon arvokasta tietoa Annamin ylängöllä elävistä kotoperäisistä lajeista. Kotoperäisellä lajilla tarkoitetaan vain tietyllä alueella esiintyvää lajia. Sen jälkeen, kun biologi Tuoc löysi ensimmäisen saolan kallon, samalta alueelta on löydetty yli 1000 uutta lajia, kuten sumatrankaniini (Nesolagus timminsi) ja maailman suurin jahtihämähäkki (Heteropoda maxima). Tämä saolan tärkeimpänä elinympäristönä pidetty yli 200 000 hehtaarin kokoinen metsä on nykyään suojelualueiden verkoston peittämää.
Luonnonsuojelijat jatkavat yhteistyötä paikallisten yhteisöjen kanssa ja yhdistävät alkuperäiskansojen tietämystä ja modernia tiedettä saolan löytämiseksi. Heidän työnsä on erittäin tärkeää, eikä siinä ole kyse vain yhden mystisen ja vaikeasti havaittavan lajin etsinnöistä. Kyse on siitä, miten voimme kunnioittaa ja ihailla luontoa sekä säilyttää sen ihmeet myös tuleville sukupolville.
Saola ei ole tarujen yksisarvinen, mutta kaunis ja lumoava se on.
Teksti: Nanticha Ocharoenchai, käännös: Silja Annila
Artikkeli on alun perin julkaistu WWF:n Aasian ja Tyynenmeren alueiden Exposure-verkkomediassa.
WWF tekee Laosissa ja Vietnamissa yhteistyötä paikallisten yhteisöjen, metsänvartijoiden, tutkijoiden, valtion virastojen ja kumppaniorganisaatioiden kanssa säilyttääkseen saolan ja suojellakseen Annamin ylänköä ja sen ainutlaatuista biologista monimuotoisuutta. Osana IUCN:n saolatyöryhmää WWF jatkaa tutkimusta, jakaa tietoa ja tukee suojelualueiden perustamista ja hoitoa sekä ehkäisee laitonta villieläinkauppaa. WWF Suomi edistää suojelutyötä Laosissa Xe Sapin suojelualueella tukemalla kyläyhteisöjä alueella ja sen ympäristössä ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin ja WWF-kummien tuella.
Auta Sademetsä-kummina
Tuellasi suojelemme luonnon monimuotoisuuden aarreaittoja, joita tuhotaan hälyttävällä vauhdilla. Tavoitteemme on pysäyttää maailman metsäkato vuoteen 2030 mennessä. Siihen pystymme vain yhdessä.