Gasellit kokkaa Earth Hour -illalliseksi Härkis-enchiladoja © Gasellit
Julkaistu

Gasellit räppää kasvisruoan voimalla – suomalaiset vähentävät lihan syöntiä ensisijaisesti ympäristösyistä

Reilu viidesosa suomalaisista kertoo vähentäneensä lihan käyttöään. Suurin syy vähentää lihan syöntiä on sen ympäristökuormitus. Myös suomiräpin kärkinimiin kuuluva Gasellit on muokannut ruokavaliotaan kasvispainotteisemmaksi.

Suomalaisista 21 % on vähentänyt lihan käyttöään. Tämä selviää Foodwestin tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten ruokailutottumuksia.* Osuus oli vuonna 2012 vastaavan tutkimuksen mukaan vain 9 %. Lihantuotannon ympäristökuormitus on suurin syy vähentää sen syöntiä, näin kertoo 60 % lihan syöntiä vähentäneistä.

”On ilo huomata, että tieto ruoan ympäristövaikutuksista vaikuttaa myös käytännön ratkaisuihin. Lihan kulutuksen vähentäminen on vaikuttava ympäristöteko, jonka jokainen voi tehdä monta kertaa päivässä”, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Annukka Valkeapää.

Ruokavalinnat ovat ympäristön kannalta tärkeimpiä arjen valintoja.

”Suomalaiset arvostavat luontoa ja ympäristöä ja useimmat haluavat toimia ympäristömyönteisesti. Arvojen mukaan toimiminen edistää myös kokonaisvaltaista hyvinvointia – ja lihan kulutuksen vähentämisestä hyötyy myös oma terveys”, Valkeapää sanoo.

Kasvisruoka pitää räp-pumpun liikkeessä

WWF:n Earth Hourissa mukana oleva räp-yhtye Gasellit on Suomea kiertäessään saanut kattavan kuvan kotimaisesta kasvisruokatarjonnasta.

”Keikkapaikoilta ja kaupungeista saa nykyään tosi hyviä kasvisruokia, eikä niiden suhteen ole ongelmaa. Valitettavasti huoltoasemat hiihtävät tässä asiassa perässä, eikä niiltä meinaa aina löytyä kasvisruokaa laisinkaan. Uskon ja toivon, että tämän suhteen tapahtuu lähiaikoina kehitystä", sanoo Gasellien Päkä.

Yhtyeen jäsenistä kukin on tehnyt tahollaan omia valintojaan ruoan ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Viime aikoina ruoan ympäristövaikutuksista on keskusteltu myös bändin kesken.

"Yliopistolla kasvisruokailu oli vaivatonta ja yleistä, joten siihen tuli yhä useammin lähdettyä messiin. Toki myös ilmastovaikutukset painoi vaakakupissa aikalailla. Lihansyönti ei ole loppunut kokonaan, mutta sitä on tullut vähennettyä paljon ja nykyään tulee panostettua laatuun. Esimerkiksi riistaa tulee faijan harrastuksen kautta syötyä useammin", kertoo Gasellien Thube.

WWF:n Earth Houria, maailman suurinta ilmastotapahtumaa, vietetään lauantaina 24.3. kello 20.30–21.30. Tapahtumassa näytetään maailmanlaajuinen valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla turhat valot tunniksi. Suomessa kannustetaan Earth Hourin aikaan tekemään ilmastotekoja ruokalautasella.

Gaselleiden vinkki Earth Hour -illalliseksi ovat Härkis-enchiladakset, joille he antavat makutakuun. Niiden resepti löytyy kampanjasivustolta.

Lisätietoja:
suojeluasiantuntija Annukka Valkeapää, WWF, p. 040 551 5601, annukka.valkeapaa@wwf.fi
viestinnän asiantuntija Kaisa Ryynänen, WWF, p. 050 345 5307, kaisa.ryynanen@wwf.fi

*Lisätietoja tutkimuksesta:
Foodwest teki toukokuussa 2017 kyselyn suomalaisten ruokailutottumuksista. Se toteutettiin internet-kyselynä, otanta oli valtakunnallisesti edustava 16–69-vuotiaat suomalaiset, otannan laajuus oli 700 ihmistä. Vastaava tutkimus tehtiin myös vuonna 2012. Suomalaisista 21 % on vähentänyt lihan käyttöään, osuus oli vuonna 2012 vastaavan tutkimuksen mukaan vain 9 %. Lihantuotannon ympäristökuormitus on suurin syy vähentää sen syöntiä, näin kertoo 60 % lihan syöntiä vähentäneistä. Vuoden 2012 tutkimuksessa luku oli lähes sama, 59 %. Lihan käytön vähentämistä myös harkitsee viidennes. Luku oli sama jo vuonna 2012 – silloisista harkitsijoista puolestaan puolet on siirtynyt sanoista tekoihin.

markkinatutkija Emmi Penttilä, Foodwest Oy, p. 040 846 4033, emmi.penttila@foodwest.fi