Grillattua romainesalaattia
ja kesätomaattisalsaa

Valmista huippukokki Henri Alénin resepteillä kesän herkullisimmat grilliruoat, bon appétit! Reseptissä on käytetty kasviksia, sillä ne ovat ympäristön kannalta parhaita vaihtoehtoja. Ruokavalinnat ovat ympäristön kannalta tärkeimpiä arjen valintoja: ruoka muodostaa noin 20 % yksityisen kulutuksen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä – saman verran kuin liikenne. Muiden ympäristövaikutusten osalta ruoka on vielä merkittävämpi.

4
20 min

Ainekset

2 kokonaista romainesalaattia tai 4 pientä baby-gem-salaattia
rukolaa
tilkka oliiviöljyä

 

Salsa

4 kypsää tomaattia
puolikas punasipuli
5 lehteä basilikaa
10 mustaa oliivia
1 tl kapriksia
1 valkosipulinkynsi
1 dl raastettua parmesania
2 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Valmistusohje

  1. Aloita kastikkeesta. Pese tomaatit ja kuutioi ne siemenineen. Hienonna punasipuli ja laita kulhoon. Hienonna mukaan basilika, oliivit, valkosipuli ja kaprikset. Lisää tomaatit. Lisää myös etikka, öljy ja raastettu parmesan-juusto. Mausta kevyesti suolalla.
  2. Poista salaateista uloimmat lehdet ja halkaise ne pitkittäin. Sivele kevyesti öljyllä.
  3. Grillaa nopeasti leikkuupinnalta ja siirrä lautaselle. Lusikoi päälle runsaasti tomaattikastiketta.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.