Jouluisesti maustetulla
linssiohratolla täytetyt
kurpitsat

Tässä on joulupöydän kirkkain tähti, jossa yhdistyy kaikki joulun kotoisat maut. Paahdetut kurpitsapuolikkaat täytetään jouluisella linssiohralisäkkeellä.

6
30 min + 1h 15 min paistoaika

Ainekset

1,5 kg myskikurpitsaa
suolaa
oliiviöljyä
2 dl ruokaohraa
1 tetra (230 g) punaisia linssejä
150 g pakastepinaattia sulatettuna
2 sipulia
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl rusinoita
0,5 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
¾ tl maustepippuria
1 tl rosmariinia
0,5 tl suolaa
¼ granaattiomenan siemenistä

Sinappigurtti

2 dl kreikkalaista soija- tai kauragurttia
2 tl kokojyväsinappia
1,5 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa

 

Valmistusohje

  1. Halkaise myskikurpitsa pituussuunnassa. Asettele puolikkaat leikkuupinta ylöspäin uunivuokaan. Tee veitsellä pieniä viiltoja pintaan, jotta kurpitsa kypsyy nopeammin. Ripottele hieman suolaa päälle ja pirskottele oliiviöljyä pinnalle. Paista uunin keskitasolla 45–60 minuuttia.
  2. Keitä ruokaohra kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja leikkaa sipulit puolirenkaiksi. Lisää sipulit pannulle oliiviöljyn kanssa ja paista keskilämmöllä n. 15 minuuttia, kunnes sipuli on karamellisoitunut. Sekoita ohran joukkoon linssit, karamellisoidut sipulit, pakastepinaatti, rusinat sekä kaikki mausteet.
  3. Kun kurpitsa on kypsää, kaavi molemmista sisus pois niin, että kurpitsaa jää kuitenkin reunoille. Sekoita kaavittu, kypsä kurpitsa ohralisäkkeen joukkoon. Täytä kurpitsanpuolikkaat ohralisäkkeellä. Kaikki ei välttämättä mahdu kurpitsojen sisään, joten lusikoi ylijäävä ohra uunivuoan pohjalle. Tähän vaiheeseen asti voit myös esivalmistella, eli nyt voit jättää täytetyt kurpitsat odottamaan jääkaappiin tarjoilua.
  4. Ennen ruokailua laita täytetyt kurpitsat vielä 200-asteiseen uuniin 15 minuutiksi.
  5. Sekoita gurtin ainekset keskenään. Ripottele paistettujen kurpitsojen päälle granaattiomenan siemeniä ja tarjoile sinappigurtin kanssa.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.