Kaalilaatikko

Iki-ihana kaalilaatikko valmistetaan härkäpapurouheesta ja ohrahelmistä.

6-8
20 min + 50 min

Ainekset

1 kg keräkaalia
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl rypsiöljyä
1 1/2 dl härkäpapurouhetta
1 1/2 dl ohrahelmiä
8-9 dl kasvislientä tai vettä
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl siirappia
3 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl mustapippuria
1 tl suolaa

Vuoan voiteluun

margariinia

Päälle

3 rkl panko- tai korppujauhoja
3 rkl margariinia

Tarjoiluun

puolukkahilloa

Valmistusohje

  1. Poista kaalin uloimmat lehdet. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi juustohöylällä. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä öljyssä isolla paistinpannulla muutama minuutti. Lisää kaali ja jatka paistamista noin 5 minuuttia sekoitellen. Jos sinulla ei ole yhtä isoa pannua, voit tehdä paistamisen kahdella pannulla tai kahdessa erässä.
  2. Härkäpapurouheen valmistusohjeet kerrotaan usein pakkauksessa. Eri rouheiden valmistusohjeet saattavat erota toisistaan riippuen siitä, onko rouhetta esimerkiksi esikypsennetty. Tarkista käyttämäsi tuotteen valmistusohje pakkauksesta. Tarvittaessa huuhtele tai keitä rouhe. 
  3. Lisää pannuun härkäpapurouhe, ohrahelmet, kasvisliemi, soija ja siirappi. Mausta yrteillä, mustapippurilla ja suolalla. Kuumenna kiehuvaksi. Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia välillä sekoitellen.
  4. Voitele uunivuoka margariinilla. Kumoa kaaliseos vuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja margariininokareita. 
  5. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä tai kasvislientä paistamisen aikana, jos laatikko näyttää liian kuivalta.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.