Kirjolohi-kesäkurpitsa-pasta

Kirjolohi on tärkein Suomessa kasvatettu kalalaji ja yksi suomalaisten suosikkikaloista ruuanvalmistuksessa. Suomessa kasvatettu kirjolohi eroaa muualla Euroopassa kasvatetusta kalasta erityisesti tiukan ympäristölainsäädännön ja -lupajärjestelmän vuoksi. Suomessa kirjolohen kasvatuksen ympäristövaikutuksia on onnistuttu vähentämään tuntuvasti, ja suomalainen verkkoallaskasvatettu kirjolohi löytyykin kiertovesikasvatetun kirjolohen kanssa WWF:n Kalaoppaan vihreältä listalta. Muualla Euroopassa ja Turkissa kasvatettua kirjolohta tulisi kuitenkin ostaa harkiten ja Etelä-Amerikassa kasvatettua välttää kokonaan.

4
30 min

Ainekset

400 g kirjolohifileetä
2 kesäkurpitsaa
n. 10 cm:n pala purjoa
50 g sinihomejuustoa, voi jättää myös pois
1 dl kaurapohjaista ranskankermaa
1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu
tuoretta basilikaa
tuoretta persiljaa
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
pastaa

Valmistusohje

  1. Leikkaa kesäkurpitsa viipaleiksi ja silppua purjo. Paista kesäkurpitsaviipaleet pannulla kauniin värisiksi. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
  2. Kuullota purjoa oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon ranskankerma, raastettu sitruunankuori ja -mehu sekä halutessasi sinihomejuusto. Tarkista maku.
  3. Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä.
  4. Leikkaa kala kuutioiksi. Ripottele hieman suolaa kalan päälle ja paista kevyesti. Sekoita kastike pastan joukkoon ja nostele annoksen päälle kala- ja kesäkurpitsapaloja. Viimeistele tuoreella basilikalla, persiljalla ja mustapippurilla.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.