Kirjolohi-liuska

Skiffer-ravintoloiden ohjeella loihdit 2–3 liuskaa omassa kotikeittiössäsi. Reseptissä käytettävä kirjolohi on WWF:n Kalaoppaan vihreällä listalla. Skiffer-ravintolat lahjoittavat jokaisen myydyn Itämeri-liuskan hinnasta 0,50 euroa työllemme Itämeren suojelemiseksi.

2–3
1,5 h + 30 min.

Pohja

25 g tuorehiivaa
3 dl haaleaa vettä
noin 500 g vehnäjauhoja
noin ½ tl suolaa
1 tl oliiviöljyä

Tomaattikastike

3 isoa luumutomaattia
1 pieni valkosipulinkynsi
1 pieni salottisipuli / ½ puntti ruohosipulia tai kevätsipulia
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
½ tl suolaa

Täyte

200 g suomalaista lämmin- tai kylmäsavustettua kirjolohta ohuina siivuina
300 g raastettua mozzarellaa / vegaanista juustoa

Salaatti

1 rasia baby-pinaattia
1 pieni fenkoli
1/3 kurkku
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
mustapippuria
10 tippaa sitruunan mehua
½ puntti tilliä

Valmistusohje

Tee ensin pohja, seuraavaksi tomaattikastike ja viimeiseksi salaatti. Näin kaikki on valmiina, kun liuskaa ryhdytään paistamaan. Ohjeesta paistat uuninpellillä ainakin kaksi liuskaa – liuskojen määrä riippuu kaulijasta.

Reseptissä käytetään suomalaista savukirjolohta. Jos et pidä savustetusta kalasta, voit käyttää tuoretta kirjolohta. Siinä tapauksessa leikkaa kala ohuiksi siivuiksi, jotta se kypsyy tasaisesti uunissa. Suomalainen kirjolohi on WWF:n Kalaoppaan vihreän listan kala. Vihreällä merkittyjen kalalajien kannat ovat elinvoimaisia, eikä niiden pyynti tai kasvatus aiheuta merkittäviä ympäristöhaittoja.

Rasvaisen, savustetun kalan kumppaniksi sopii mainiosti tomaattikastike.

Ohje toimii hyvin myös vegaanisella juustolla tai juuston voi toki jättää kokonaan pois. Jos jätät juuston pois, pirskottele reilusti oliiviöljyä paistetun liuskan päälle.

Salaattiin voi lisätä raaka-aineita omien mieltymyksien mukaan. Mukaan sopivat esimerkiksi porkkana, retiisi, sipulit, herne tai eilisen päivän keitetyt perunat. Jos pidät etikkakurkuista, voit lisätä päälle ”mummonkurkkuja”. Näiden valmistus kannattaa aloittaa taikinan kohotessa. Mittaa kattilaan 2 dl vettä, 0,75 dl sokeria, 0,5 dl väkiviinaetikkaa ja ripaus suolaa. Kiehauta niin, että sokeri sulaa nesteeseen, anna jäähtyä hetki ja kaada neste kurkkusiivujen päälle. Leikkaa 1 varsi tilliä hienoksi ja lisää se etikkakurkkuihin. Sekoita ja laita kylmään maustumaan.

  1. Pohja: Liuota hiiva pieneen määrään vettä. Siivilöi jauhot ja suola isoon kulhoon. Tee kuoppa jauhojen keskelle ja kaada hiiva, oliiviöljy ja loput vedet kuoppaan. Sekoita jauhot käsin keskeltä laidoille suuntautuvin liikkein, kunnes taikina on sitkeää. Vaivaa taikina kämmensyrjällä jauhotetulla alustalla, kunnes se on sileää ja kimmoisaa (n. 10 min). Lisää tarvittaessa jauhoja niin, ettei taikina tartu. Mikäli teet isomman erän kerralla, on tässä vaiheessa hyvä jakaa taikina osiin. Lisää kulhon pohjalle jauhoja ja jätä taikina kulhoon kohoamaan n. 1,5 tunniksi. Taikina on valmista, kun se on kohonnut ainakin kaksinkertaiseksi.
  2. Tomaattikastike: Halkaise luumutomaatti ja poista kanta. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Mittaa 2 rkl oliiviöljyä kattilaan ja kuullota sipulit kevyesti. Lisää kattilaan pilkotut tomaatit ja mausteet. Anna kiehahtaa. Painele kattilassa tomaatteja rikki. Kun kastike on kiehahtanut, nosta se pois levyltä ja lisää loput oliiviöljystä. Anna jäähtyä.
  3. Salaatti: Huuhtele baby-pinaatti ja fenkoli. Leikkaa fenkoli poikkisuunnassa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Laita leikatut siivut kylmään veteen. Leikkaa kurkusta ohuita siivuja ja laita kylmään odottamaan.
  4. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan. Kauli osat mahdollisimman ohuiksi ovaalin muotoisiksi levyiksi. Siirrä kaulitut pohjat leivinpaperin päälle hyvissä ajoin, ennen kuin pohja on liian ohut. Levitä pohjille jäähtynyt tomaattikastike ja asettele päälle mozzarella sekä lohet.
  5. Paista uunin täydellä lämmöllä n. 10 min. Liuska on valmis, kun pohja näyttää keskeltä kypsältä ja reunat ovat saaneet kauniisti väriä.
  6. Sekoita isossa kulhossa pinaatti, fenkoli, kurkku, suola, mustapippuri, sitruunan mehu ja oliiviöljy. Nosta salaatti liuskan päälle. Nypi tilli liuskan päälle.

Resepti: Skiffer-ravintolat

Tutustu resepteihin

Muhkeita makuja ympäristöystävällisistä raaka-aineista.

Katso maukkaat ohjeet

Tutustu resepteihin

Muhkeita makuja ympäristöystävällisistä raaka-aineista.