Kolmen juureksen
skagenpiirakka

Skagenin maut yhdistetään kotimaisiin juureksiin. Rapean lehtitaikinapiirakan päältä löytyy maa-artisokkaa, palsternakkaa ja juuriselleriä. Piirakka, joka on sekä uskomattoman herkullinen että yllättävä.

6
30 min + paistoaika 40 min

Ainekset

500 g lehtitaikinaa
2 dl kreikkalaista gurttia (kasvipohjaista jogurttia)
3 tl piparjuuritahnaa
1 sitruuna
200 g juuriselleriä
1 palsternakka
3 maa-artisokkaa
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
1 punasipuli
0,5 dl merileväkaviaaria
tilliä
mustapippuria

Valmistusohje

  1. Ota lehtitaikina ajoissa sulamaan. Kauli lehtitaikina noin 30×40 cm levyksi. Jos käytät lehtitaikinalevyjä, kauli ne kiinni toisiinsa.
  2. Sekoita gurtti, piparjuuritahna ja puolet sitruunan mehusta. Levitä seoksesta noin puolet lehtitaikinapiirakan pohjalle.
  3. Kuori juuriselleri ja palsternakka. Pese maa-artisokat hyvin. Siivuta juurekset ohuiksi siivuiksi ja levitä tasaisesti piirakkapohjan päälle. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa.
  4. Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa ensin 20 minuuttia. Pilko punasipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Levitä punasipulisiivut piirakan päälle ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
  5. Paiston jälkeen lisää loput gurtista nokareina piirakan päälle. Lisää merileväkaaria nokareina ja raasta puolet sitruunankuoresta piirakan päälle. Pirskottele päälle vielä sitruunamehua. Rouhi mustapippuria ja lisää tuoretta tilliä.

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.