Muikkuli-pastasalaatti

Hätälän Muikkuli-muikkupihvit tarjoavat helpon tavan herkutella kotimaisella luonnonkalalla. Vekkulin kokonsa ansiosta Muikkuli sujahtaa vaikka salaattiin, kuten tässä herkullisessa reseptissä. Muikkuli on osa Hätälä Oy:n, WWF Suomen ja WWF Nuorten yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää kestävistä kalakannoista peräisin olevien kotimaisten kalojen saavutettavuutta ja kysyntää.

4
25 min

Ainekset

1 pkt Hätälän Muikkuli-muikkupihvejä
250 g pastaa
1 fenkoli
2 appelsiini / veriappelsiini
1 sydänsalaatti
100 g kirsikkatomaatteja

Kastike

2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl juoksevaa hunajaa
1 valkosipulinkynsi
2 rkl tuoretta basilikaa
ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä

Valmistusohje

  1. Valmista ensin kastike: Purista sitruunanmehu. Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna basilika. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  2. Kypsennä pasta pakkauksen ohjeiden mukaan. Kaada vesi pois, siirrä pasta kulhoon ja sekoita kastike sekaan.
  3. Huuhtele ja poista fenkolin kova kanta. Puolita ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Fileo appelsiini. Huuhtele ja kuivaa salaatti. Irrota salaatinlehdet toisistaan. Puolita tomaatit. Asettele salaatin raaka-aineet tarjoiluastiaan.
  4. Paista Muikkuli-muikkupihvit kuumalla pannulla molemmin puolin muutaman minuutin verran. Lisää pihvit salaatin sekaan ja tarjoile.

Resepti: Peggy Thomas

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.

Tilaa tästä

Tilaa WWF:n ruokakurssi sähköpostiisi

Tilaa maksuton ruokakurssi, opit kokkaamaan täydellisen täyteläistä ja ympäristöystävällistä kala- ja kasvisruokaa.